Minä kun
tykkään, kun ovikello soi ja taloon astuu kutsumaton vieras, se on iloinen
asia ja niin kovin harvinainen nykyään.
Eilinen päivä toi vieraan , jolle en olisi ovea avannut, mutta kun se tuli
kutsumatta, jäi taloon ja vaati minulta energian koko päiväksi, aiheutti
murhaavan kiukkuisen olon! Minulla on mieli kuva, että tämä unohtumaton vieras
olisi käynyt meillä ennenkin, mutta nyt tekoälyn aikaan se sai oikean nimen,
kuvauksen ja lupauksen pitkästä työsuhteesta ilman palkkaa. Se ei tykkää
ulkoilmasta eli minun parvekeintoiluni ei sitä juuri kiinnosta, kosteaa se
inhoaa ja jääkaapin kylmyys on kuolemaksi, minkä tosin keksin kysyä tekoälyltä
vasta suuren työrupeaman jälkeen. A-Studiossa juttelivat tekoälyn osaavasta
itsenäisestä ajattelusta, mutta minun kännykkääni sen älynväläytykset eivät vielä olleet
tavoittaneet, tyhmää piti houkutella vastaamaan juttu kerrallaan. Hyvä niinkin,
se on jo paljon suurempi edistys kuin silloin muinoin sen vierailun aikana,
silloin muistaakseni tyydyin huomattavasti pienempiin suorituksiin.
Tämän Keittiökoisaksi nimen saanut vieras liittyy nyt tärkeään juuri hollilla olevaan uutiseen, kysymykseen, mitä tehdä tavarapaljouden kanssa. Vaikea juttu, mutta on selvästi yhteydessä elämänkulun kanssa. Ensin ei ole mitään, sitten täytetään koti, kodit lasten ja omilla tarvittavilla, koti tyhjenee, pienenee, muutat ulkomaille, jonne tavara ei mukana kulje, mutta sinnekin on luotava uusi koti tavaroineen, ehkä muutat takaisin tai toisaalle, vanhempasi kuolevat, heiltä jää kokonaiset kodit täynnä tavaraa muistoineen, kunnes tulee se hetki, että sinne ylähyllylle et enää ylety.
Tulee ”kuolinsiivouksen” vuoro ja toive, että perilliset ottavat siivoamasi romppeet mukaansa , eivätkä kerro, mitä niille tekevät. Pois heittäminen vuosien säilyttämisen jälkeen tuntuu rikokselta, uusiokäyttö iloiselta.
Mutta kyllä näillä ikävuosilla on jo pakko olla tottunut siihen, että todellakaan kaikkea ei voi säilyttää ja kaikki se, mikä itsestä on niin upeaa ja ihanaa, on koululaiseni mielestä vanhaa, turhaa ja muutenkin kummallista. Vaikka voihan se olla niinkin, että parinkymmenen vuoden kuluttua elämä on taas ihan tätä normaalia puurtamista, tekoäly on sotkenut maailman ja sen on tarvinnut peruuttaa ja aloittaa alusta. Kiinassa ei synny enää robottivauvoja ja japanilainen morsian on ihka aito naisolio!
Lipsahti väärälle radalle, meillä siis on Keittiökoisa ottanut vallan. Niitä lenteli pari päivää sitten kymmeniä, nyt vain jokunen, liekö Raid ja suunnaton siivous saanut populaation vähentymään, pois ei kuitenkiaan. Ongelma ei liene kovin harvinainen, sillä tänään meillä kävi sairaanhoitaja miehen haavaa hoitelemassa ja hän kertoi kärsineensä moisten vieraiden visiitistä monta kuukautta! Roskapussit kellariin on kulkeneet joka päivä, tänäänkin neljän pussin kokoelma!
Sellainen sana kuin kierrätys tai kompostointi, ne eivät nyt olleet päällimmäisinä toimina pussien täytössä, tiukempi kohtalo oli ylähyllyillä, joita ei enää ole, ja joka ikisellä purkilla, purtelolla ja pussukalla, mikä ei ollut umpinaisessa lasi-tai muovipurkissa, ne lähtivät eivätkä sellaisenaan enää palaa. Ikinä en enää osta pähkinöitä, näkkileipää, pastaa tai muuta viljatuotetta, jos se ei ole ilmatiiviissä umpinaisessa pakkauksessa! Ja paperipussitetut täysviljaleivät kiertävät pakkasen kautta aamuteelle. Jäätelö voisi olla nyt uudelleen hyvä juttu, sillä tekoälyn huono ajatusten seuranta kertoi vasta myöhemmin, jotta moiset perhoset eivät viihdy kosteissa ruuissa, siispä jääkaapissa oli paketti kaupan lettuja, latasin ne lautaselle ja laitoin mikroon, tosin hiusrajassa kutina tiheni kun mietin miten käy mahdollisille toukille mikrossa! No, reippaana tyttönä otin samaisesta kaapista avaamattoman lettuhillopurkin, avatun mansikkapurkin olin jo heittänyt pois. Kysyin sitten kuitenkin ekoälyltä, jotta voiko noita syödä ja se vastasi, että olen ihan turvassa, Keittiökoisa kun ei viihdy kosteassa ruuassa ja avaamaton purkki on turvallinen. Juuri kun olin saanut hillon kauniisti levitettyä lettujen päälle, ilmestyi näköpiiriin kolme lentävää ja ruokahalu meni. Letut lensi roskiin, mutta purkki jääkaappiin, josta se varmaan syömättä jää ja päätyy sitten roskiin.
Nautiskelin sitten itsekeitettyä marjapuuroa Jussin tuomasta puolukkamehusta, mukaan vaniljakastiketta jääkaapista, sokeria kannella suljetusta muovipurkista ja unohdin lentävät. Melkein.
Huomenna olisi pelipäivä, joka nyt on jätettävä väliin, senhän voin sitten käyttää lisä
siivoukseen, täysiä hyllyjä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti