Juhannuskin meni jo.

 

Moni kyläilijä on katsellut ihmeissään suurta valokuvakokoelmaani, kansioita lienee liki 300. Mitä te teette näille albumeille, on ollut vakiokysymys ja vakio vastaus siihen on ollut, että sitten joskus, kun me olemme tarpeeksi vanhoja ja emme enää jaksa matkustella, silloin me matkustelemme täällä. Albumeissa on kuvat maailman eri nurkilta, niitä selatessa, oma mielikuvitus lähtee kuljeksimaan ja hetkessä olemme taas mukana. Vielä hetki sitten tuo ajatus oli kaukana, nyt se on tullut lähelle.

Aloitin kevyesti, keräsin kymmenisen albumia matkakansioiden hyllystä, ajatuksena katsele ja hävitä. Eipä nämä ensimmäisetkään niin menneet.

Kuvien laadusta näkee vaurastumisen etenemisen, ensimmäiset kuvat ovat todella huonoja ja olenkin varmistanut matkakertomuksen tason hankkimalla kortteja paikoista joissa kävimme. Kansion lehdetkin on näköjään käyty leikkaamassa Rakennushallituksen leikkurilla, taitaapa kartonkikin olla peräisin sieltä. Missään järjestyksessä albumit eivät näyttäneet olevan, niitä on varmaan katseltu ja sitten laitettu vääriin paikkoihin, sillä minullahan niiden kuuluu olla vuosiluvun mukaan, jotta on helppo etsiä jos jotain tarkkaa tietoa tarvitsee. Nyt taisi aueta ensimmäisenä kansio vuosilta 1969 vuoteen 1971. Vierailimme  Lontoossa, Roomassa ja sitten näköjään teimme pitemmän matkan Italian niemimaalle. Pariisikin näkyy tulleen käytyä. Iso osa noista matkoista oli miehen työn ansiosta, jonne pääsin mukaan vaimoihmisenä. Niin monia muistoja noihinkin liittyi, sekä ihmisiä että tilanteita. Yllättävän pieni on maailma silloin ollut, koskas noihin ensimmäisiin kansioihin jo mahtui kuvaa tämän pyöreän pallon melkein joka reunalta, vain Afrikka on jäänyt näkemättä.

Ikää kun tulee, tuntuu että elämä on todella lyhyt, juurihan oli Vappu ja nyt on jo Juhannus mennyt, kohta se on Joulu. Mutta kun katselee noita albumeita, minusta on aivan käsittämätöntä, mitä kaikkea me olemme yhdessä ja erikseen tehneet! Meillä on ollut aikaa, silloin elämä oli tässä ja nyt, sillä ei ollut pituutta eteenpäin, vain taaksepäin kurkistettiin ja minä juuri näillä kuvillani. Ja vielä tuon kaiken matkustelun, on tullut hoidettua perhe, miten minä olen tuon kaiken ehtinyt?!

Nyt siis elämä hidastuu, vain yksi asia päivässä riittää,

yksi kävely Tokoinlahden rantoja seuraten, penkillä istuen ja seuraten vesilintujen touhuja. Kirjaston kirjatkin pohtivat tällä hetkellä vain sotaa, joka mennyttä tai tulevaa, iloa pitäisi lukea,

joten kaivoin hyllystäni vanhoja Maria Langeja oikein kaksin kappalein. Vanhat ystävät henkilöhahmoina olivat kuin tuttavien kanssa olisi jutellut ja mikä hauskinta , Mariat toivat muistot mieleen oikein konkreettisesti: Mustan nöffemme kiinnostuksen laadukkaaseen dekkarikirjallisuuteen. Upea koira!

Elisa viihdettä tiistaisin...keskiviikkoisin...

Ja Elisa-viihdettä keskiviikkoisin...Toivottavasti tuo viihde päättyy nyt tähän, on viihdytty aivan liian kanssa mokomankin älyn pauloissa. Maana tai taisi mennä sateessa, jonnekin se päivä ainakin livahti, eikä jättänyt muistoa itsestään tälläkään kertaa. Tiistai olikin sitten hyvinkin muistorikas päivä, saimme näppärän vieraan, joka hetkessä hoitaa epäkohdat kuntoon. Nythän oli ongelmana äänen ja puheen epätahtisuus ja täti, joka kehtasi puhua muun muassa Trumpin puheen päälle! Rajansa se on Elisa-viihteenkin digillä, pieni ja piilossa vaikka onkin.  Keitin kahvit, mies haki pullat, mutta Elisa vaan temppuili! Olinpa tyytyväinen kapulan pitäjälle, kerrankin sain omalle kiukulleni siunauksen, sillä vaikka kuinka ärräpäitä käytti,
ei kapula suostunut toimimaan,  täti jutteli Trumpit ja Netanjahut  ja vielä huonolla suomen kielellä. Yritetty on, taas.

Tyttären hoivatessa kipeää olkapäätäni, Elisa tuli taas puheeksi. Olin menossa Kamppiin Elisan myymälään palauttamaan lankapuhelimet ja Elisan lahjoittaman korvaavan pöytäpuhelimen,

jotenkin oli äly tullut tiensä päähän, ei enää yhtään lisää! Vastassa oli uudet kasvot, kiltit sellaiset ja kysäisin, jotta voiko digillä olla jokin osuus näihin kummallisuuksiin, joita LGn televisiossani on nyt ilmaantunut. No eipä ollut sellaista kuullut ja sitten taas katsottiin, miten sillä yhdellä ja ainoalla kapulalla se ilo sitten kotona hoidellaan. Kiitos kiitos, saanhan minä nyt halvemmalla kaikki mahdolliset katsottavat kuin että ostaisin ne erikseen!

Ja vielä hieno juttu, jos vaikka tulevaisuudessa taas jokin muuttuu, ei tarvitse ostaa uutta telkkaria, Elisan digi päivittää vielä kymmenenkin vuoden päästä! Johan nyt kannatti ja lähdin tiedosta pökertyneenä kotia kohti.

 Tytär hermostui, ei ostanut digin hienoja lupauksia, vaan ilmoitti tulevansa laittamaan telkkarin kuntoon! Almakin antoi oman panoksensa, etsi hieman närkästyneenä mummin herkkuja, jotka oli nyt jäänyt kaiken tämän hässäkin alle, mutta ainahan nyt jollain lailla asia hoituu. Hoitui se toinenkin asia,

vanha kapula esiin, uusi pois, ja katselu ilman viihdettä päälle! Ajatella, niin yksinkertaista se oli ja nyt Trumppikin sai käyttää omaa ääntään! Boksi taitaa jäädä muistoksi hölmöydestä, se hölmöys päättyy vasta parin vuoden päästä. Huomenna sitten näemme, onko Elisa suuttunut vai pysyykö piilossa häpeämässä ja olenko viisaampi kuin eilen vai en!

Elisaviihdettä sunnuntaina

”Voihan sitä näinkin sunnuntaita viettää”, tuumasin. Eläkeläisellä on aikaa ja kun kotisuomen tavallinen teeveekään ei kummosia ohjelmia esitä ja taivas suoltaa vettä, niin samahan se on mitä siinä räpläät.

Räplätty on. Elisaviihde tarjosi mukavan uutuussarjan, norjalaisen sairaalasarjan, kehutunkin. Jotenkin se oli nyt sen yhden kapulan juttu, siispä istuin yömyöhään katsellen  yhteen menoon koko kahdeksan osaa. Hienosti napautin pois kaikki ylimääräiset avaukset ja nautin elokuvaillastani. Finnkino ei enää näytä tuovan maahan katsottavia elokuvia, ehkä niillä on joku yhteinen ajatus pitää ihmiset kotisohvalla ja ladata hyvät elokuvat esimerkiksi tuonne Elisa-viihteeseen? Kun Hesarin ohjelmasivulla kerrotaan jostain laatuelokuvasta, niin mistä sen sitten näkee, onkin sellainen tarina, joka viittaa ilmeisesti johonkin Elisaviihteen äppiin, eli lataa ensin koneellesi haluamasi äppi, maksa se ja sitten istahda sohvalle elokuvan pariin. Nyt se on siis minullekin mahdollista, paitsi ettei ole. Tänään avasin Areenan katsoakseni sieltä ”Niskavuoren Hetaa”, ikivanhaa lohtuelokuvaani ja mitä sinne ruudulle tukikaan?! Kokoelma sarjoja ja teksti palkissa: ”Koska katsoit sen...niin varmaan haluat katsoa myös nämä. ”No en halunnut, mutta en sieltä poiskaan päässyt.

Näin eläkeläisenä minä omistan lisää tätä älyä ja sallin tietsikan tekoälyn kertoa itselleni, mitä tehdään erilaisille kummallisuuksille, joita oli nyt alkanut ilmaantua ruudulle. Kivasti kului sunnuntai välillä olohuoneen-telkkari-tietokoneen- tekoäly viereisessä huoneessa, juoksulenkki katkesi ajoittain piipahdukseen parvekkeella hermoja lataamassa. Yksi viisas tekoälyn kommentti oli, että ”sinulla on liian uusi televisio, LG, se ei tarvitse digiboksia ja kapulatkaan eivät tykkää toisistaan.” Eli tuli totuus ilmi, eläkeläiselle myytiin yksi turhake, noin vain meni mummu osaavan myyjän lankaan.

Telkkarin Ykköseltä oli tulossa ”Niskavuoren Loviisa”, näkiskö sen? ”Hyvinhän telkka toimii, kukaan ei lue tekstejä nyt!” huomasi mies. ”No kun ne ovat suomen kieltä, sokea kyllä kuulee.” Jostain oli tuollainenkin toiminto onnistuttu lataamaan, kyselin taas tekoälyltä, mutta nyt meni sen verran monimutkaiseksi, että jätän siihen. Samalla jätän sitten katsomatta ”Hakekaa kätilöt” sun muut muun kieliset jutut ja painoin sulje nappia, kehittävämpää ottaa  kirja esiin. Jojo Moyes  ”Yksinäisten sydänten talo” oli Kirjastossa Best Sellerinä,

siis luettava kahdessa viikossa. Hidasta on lukeminen ollut, vaikka hänhän kirjoittaa yleensä hauskoja juttuja, taidan vaan nyt olla vielä vähän hauskemman tarinan tarpeessa. Jotenkin levoton olo ei nyt suosinut lukuhetkeä sateisella parvekkeella,

uskalsin kokeilemaan Areenaa, sehän oli saanut lepäillä jo muutaman tunnin, ehkä se olisi nyt minulle suosiollinen. Yhdellä kapulalla, Areena nappulalla ja nätisti aukesi! Sain Hetani, mieskin istui katsomaan elokuvaa, jonka jokaisen vuorosanan osaan ulkoa ja silti se aina tuottaa minulle hyvää oloa. Miksi, ehkä siksi kun nuori Heta sanelee lauseita, joista minulle tulee aina mieleen vanhin tytär, kiinanruusuineen, siellä ne lauseet on kuusitoistavuotiaan albumeissa luettavissa.

Ja sitten hän soittikin, olipa ihana jutella, Tasi!

Näin se sitten meni

Se meni näin: Mies sai laskun, jossa oli puhelinlaskua sekä Telialta että Elisalta. ”Minulla ei ole mitään tekemistä Elisan kanssa” ja laittoi tekstarin Elisalle terveisin, että oli poistanut nuo tilatun näköiset jutut. Katselin siinä laskua ja epäilin koko poiston mahdollisuutta, kun tilaus oli määräaikainen ja loppuisi vuoden 28 lopussa. Torstaina oli pelipäivä

ja olin valmiiksi Kampissa, kävelin siis Elisalle, jossa varmaan huokaavat, että nyt se taas tuli! ”Juu, määräaikainen , ei voi poistaa.” Summia siinä ihmettelin, kun en osannut heti poiskaan lähteä ja kysäisin, jotta miksikähän  minä maksan Ruudusta melkein 15 euroa, kun tässä miehen paperissa näkyy, että se on alle kympin? Ei olisi pitänyt kysyä, sillä myyjänä oli hyvin aktiivinen ja mukava nuori nainen, joka näköjään osasi hommansa. Siispä hetken kuluttua olin ostanut Elisan digilaatikon (vain yksi johto ja laatikko kymmenen kertaa kymmenen) ja samalla mies pääsi eroon kaksinkertaisista tilauksista, mistä koko juttu alkujaan lähtikin. Ja olihan se hyvä, joku tolkku urheilun katsomisellakin, eiköhän yksi maksukanava riitä. Jutun kruunuksi vielä vaadin, että myyjä näyttää minulle oikein televisiosta, miten siellä kaikki nyt toimii! Tulin tietoiseksi, että entinen kapula pois ja vain yhtä nappulaa painetaan ja siinä se! Miten ihanan helppoa!

Elisan kassi kädessä matkustin metrolla kotia kohti, hieman epäilys jutun helppoudesta alkoi nostaa päätä, joten pudotin kassin huoneeni lattialle ja jätin siihen. Kertomatta mitään. Katselimme vanhalla kapulalla täysin toimivaa televisiota, balettikilpailutkin,

näimme Jammun kertovan innostuneena oppilastensa harjoituksista ja harmittelin, kun en ollut saanut aikaseksi mennä paikan päälle. Tosin on myönnettävä, että television kuva toi tanssin kilpailijat lähelle huomattavasti tarkemmin kuin olisin nähnyt paikan päällä, nythän oli kysy kilpailusta, ei kokonaisesta esityksestä. Elisan kassi odotteli nurkassa sveitsintyttäreni ja hänen suomimiehensä luvattua tuloa, joka viipyi juuri sen verran, että kiukuissani olin täysin valmis viemään koko kassin takaisin kauppaan. Telkkarissamme on kummalliset jalat ja koko hökötys mahtuu juuri ja juuri pöytätasolle, minä pelkäsin kippaavani nurin koko koneen, enkä sitä saisi enää itse ylös.

He saapuivat, olivat tutustuneet Hesan ihmeisiin, tällä kertaa Harakan saareen

ja kiukkuisiin hanhiin. Kokemus oli kuulemma ainutkertainen, mutta ei suositeltava. Kahvilaakaan ei saarella ollut, mukana tuodut pullat toimivat nyt nälän karkottajina. Ja sitten minä pyysin ”Pientä apua”! Kuten myyjä kertoi, ”Tämä pää vaan televisioon ja toinen siihen laatikkoon. No tietysti täytyy sähköjohto seinään laittaa!” Siis kaksi johtoa, vaikka minä ostin vain yhden!

Se sähköjohto lattian raossa oli sitten se vaikein osa, nopeasti kaikki hoituu! Tytär otti kännykkäni, mies luki ohjeet ensin ja sitten he alkoivat. Sitä ”vain –yksi-johto-ja thats it!” Sitä kesti kaksi tuntia, minulta meni hermo, mies meni nukkumaan ja tulos oli KAKSI KAPULAA! Mutta tulihan kaikki kuntoon, oletin. sitten joimme kahvit.

 Seuraavana päivänä noudatin tarkoin lappusta, johon tytär oli äidilleen ohjeet kirjoittanut, vain Elisa viihteen kanavat näkyivät. Kävin ulkona hermoja lataamassa, yritin taas. Kun ei niin ei. Sitten muistin, että myyjä korosti, jotta laita se vanha kapula kokonaan pois ja käytä vain uutta. Yösydännä sitten tein kuten oli käsketty ja outoa kyllä, onnistuin löytämään kaiken. Tyytyväisenä menin nukkumaan ja lukemaan Satu Rämön viimeistä ”Tinnaa”.

Tänään on sitten uusi päivä. Ja uudet kujeet kuten sanotaan. Eilinen tapa hoidella televisio, ei onnistunut. Mies räpläsi jotain, komensin sulkemaan koko töllön.  Tuumaushetki parvekkeella rauhoitti ja aloitin uudelleen, uutiset ilmaantuivat kanavalle yksi, kuinka ja miten, ei mitään hajua. Sitä sitten seurasimme, taisi vanha Bondikin olla sillä kanavalla. Kone on nyt suljettu ja edessä on huominen, onpa jännittävää tämä tekniikan maailma!

Kaksi kuvaa on vielä laitettava, koululaiseni kävi parturissa,

lupasin mukavalle parturipojalle, että laitan kuvan Faceen, mainosta hänelle, siinä Kampissa "Kotirouvaa" vastapäätä. Ja toinen onnittelukuva yksistä lapseni synkkäreistä, joita ihmettelin sanoilla, että olipa kaikki juhlijat hyvin kammattuja ja siistejä!