Hyvä päivä-

Tänään löysin helmen, olen onnellisen hyvällä mielellä, olen saanut nähdä jotain kaunista.

Selasin Areenaa, normitelevisiostahan ei tule kuin uutisia ja keskusteluja sodasta, kuka nyt on syyllinen tähän ja kuka vielä voi tuhota enemmän, kuvat uutisten takana ovat lohdutonta katsottavaa, itkettää nämä päättäjät ilman sydäntä. Mutta sitten satun töppäämään Areenan vaihtoehtoihin, selaan, etsin jotain ja tulen kohdalle ”Vielä ehdit...” . ”Tie sydämeen” ja Juliet Binoche, ranskan kieli ei ole hallinnassa, mutta ranskalaisuus ihastuttaa, joten sukellan jonnekin 1800-luvun Kartanoelämään, siellä keittiöön, puutarhaan, jossa hedelmät kypsyy ja mausteet tuoksuvat, jossa kaiken runsaus on ylipursuavan kaunista. Melkein haistan yrteistä lähtevän tuoksun ja kun astun keittiöön, siellä hääräävään keittäjään ja pikkupiikaan , ei minua häiritse kattiloista tuoksuvat erilaiset väkevät ruuan löyhöt, kokonaisuus on niin sanomattoman kaunista, että jos tuonne olisin syntynyt, voisin minäkin ehkä olla hyvän ruuan kokkaajien suuri ihailija, maistelija ja voisinpa jopa ymmärtää tuollaisen ruuan arvon. Nythän en ymmärrä. Minulle ruoka on nälän pitämisen loitolla ja sekin lautanen pitää olla kauniisti tarjolla, syön enemmän silmillä kuin suulla. Siis kaksi tuntia ruuan laittoa, syömistä ja keittiössä köksäten ja niin vei ilta sydämeni ranskalaiseen elokuvaan, kuinka syvälle olisinkaan uponnut, jos olisin vielä hallinnut kielen, jolla keittiössä reseptejä luettiin.

Tänään oli muutenkin ihan hyvä päivä. Aurorankadulla oli Kirjalauantai ja minä osallistuin vai kuulijana.

Ei ollut kerho entisensä, mutta tulipahan esiteltyä pari teosta, joista ehkä toisen luenkin, sitten joskus kun elämäntilanne on hieman valoisampi. Tosin Voltaeren 1700-luvun teos Ruotsin Kaarle kahdestatoista ja hänen sotaretkistään ei ehkä innostanut kahvittelijoita lisäämään sitä lukulistalleen,

mutta kiitos on annettava innokkaasta kirjan esittelystä, se oli mielenkiintoinen ja perusteellinen retki sen ajan historiaan. Oli myös Merette Mazzarellan uusin.

Jotain on muuttunut Hesan yhdistyksen toiminnassa, uusia jäseniä Hallitukseenkin tarvittaisiin, ehdokasta kyseltiin jopa Bridge-kerholaisista, mikä voisikin taas olla hyväkin juttu, olisi jotain sisäpiiritietoa missä mennään. Aina iloinen, ystävällinen ja avulias Marjakin on poistunut sihteerin tuolilta, tuskin uusi sihteeri avittaa tietokonettomia ja älypuhelittomia yhtä kiltisti enää kuin Marja jaksoi. Luultavasti yhdistyksen porukka nuorenee, niin kuin joka paikassa muuallakin.

Läksin Kerhosta ennenaikaisesti, joku toinenkin oli lähtenyt

ja kävelin Taidehalliin, jotain siellä aina on. On pitkä aika kun ole sallinut itselleni aikaa kuljeksimassa taiteen parissa, aina on pelko ja kiire kotiin potilaan luo. Mutta nyt rohkaistuin, menin korttini kanssa kassalle ja koin yllätyksen! Korttini oli päässyt vanhentunmaan! Jopas nyt, seuraanhan minä sähköpostia! Niin luulin, mutta näköjään siis en. Maksoin kiltisti uuden hinnan. Näyttely oli mainio jo pelkkänä ajatuksena käyttää valokuvaa uudella tavalla,

sillä tottahan on, että puhdas valokuva ei enää ketään houkuta katsomisen pariin, pitää kikkailla! Otat kauniin henkilökuvan, peität kuvan erilaisilla kankaan kuvioilla, niin, että kuvan persoona katoaa. Sitten asetat kuvan kehyksineen kankaaseen sopivaan tapettiin ja niin sinulla on uusimallinen taidekuva, joka ei loukkaa ketään. Eikä tarvitse kysellä kuvattavalta saako kuvan julkaista...No, mustan huumorin kautta, kyllä kuvat olivat kauniita. Yksi teos oli bengalilaista ohuesta puuvillasta tehty kuja, kuin verhot kesätuulessa.

Rokotukset olen saanut, Bridgen torstaipelin hoidin puoliunessa, potilas on löytänyt kävelymoodin ja sitä harjoitetaan nyt ahkeraan unia välttäen,

perjantaipeli meni jo liki main hereillä, tämä ”oma aika” tahtoo viipyillä täällä keskiyön molemmin puolin, kirjaankaan ei oikein onnistu keskittymään, jonka vuoksi luenkin vain noita ”Feelgood”-kirjoja, näihin hetkiin ne ovat tarpeeksi kirjallisia tuottavat uniin kauniita maisemia lehmineen, lampaineen ja järvimaisemineen. Hyvä, että joku jaksaa kirjoittaa tällaisillekin.

Niin ja olihan tänään "lastenpäivä" !

Kampin aula oli täynnä ihanasti liikkuvia ja laulavia lapsia! Olikohan sukulaismuksut piirtelemässä valmiita kuvioita väritellen!? Oli sitä touhua ilo katsella.