Kirjan mukana

Kirsikkapuut kukassa ja valkokukkaiset pensaat ja puut tuovat maisemaan unelmaista kesän odotusta, ajatus karkaa maalle, sinne voikukkapellolle, pääskysten pesätekoon ja kuikan yöhuutoon. Kun en sinne enää pääse, niin askelletaan sitten mielikuvissa samoille seuduille tai ehkä vielä enemmän maalaisempaan, paikkaan, joka on jo tuttu parin sukupolven takaa. Jylhäsalmi, kylä järven rannalla, kylä , jota ei oikeasti ole, mutta jota on helppo elää mielikuvissani.

Luin siis 2022 kirjoitetun Jylhäsalmen, eli ”Uutta elämää, Jylhäsalmi:” Tarina kertoi ”kesäelänlääkäristä”, siis kolme vuotta opiskelleesta nuoresta Jylhäsalmella kasvaneesta tytöstä, jonka vanhemmat ja isovanhemmat ovat aikoinaan saaneet omat tarinansa, olivat siten minulle aivan kuin vanhoja tuttuja. Maalaistalot ja siellä asuvat ihmiset tuntuivat tutuilta hekin, en tarvinnut navigaattoria metsiä, peltoja ja rantaa kulkiessa. Mutta lehmien määrä oli uutta ja sehän on hyvä, että maaseudulla vielä on kohtalaisia karjatiloja, joita valmistuvan eläinlääkärin oli tarve hoitaa! Paikkakunnalla oli muitakin elämiä, mutta tämä kirja keskittyi lehmiin ja keskittyikin sen verran reippaasti, että minulla heräsi uteliaisuus miten on mahdollista, että paikkakunnan opettaja Kirsi Pehkonen hallitsee lehmästä koko kirjon, lypsykoneesta väärin päin kääntyneen vasikan syntymiseen? Olin aivan lumoutunut, jos nyt näin voin sanoa.

Oli ihan pakko mennä katselemaan, mitä kirjailijasta kerrotaan, sekä kyselemään tekoälyltä, jospa se kertoisi salaisuuksia. Tekoäly vihjasi kylän, mistä Jylhäsalmi on saanut kuvansa, etsin sitten tämän Vehmersalmen, se paikantui kartalla Kuopion ja Lintulan Pyhän kolminaisuuden luostarin linjan keskelle. Kaunista näytti olevan, silti pidän omat mielikuvani ehjinä rikkomatta niitä todellisuudella.

Kirsi Pehkosen asiantunteva ja elävä ote lehmistä ja nykyaikaisesta maitotilallisuudesta nousee suoraan hänen omasta elämästään, perhepiiristään ja asuinympäristöstään. Kirjailijalla ei ole itsellään maatalousalan tutkintoa (hän on koulutukseltaan luokanopettaja), mutta maaseudun arki on hänelle erittäin tuttua. 

Hänen tietämyksensä taustalla vaikuttavat seuraavat asiat:

·         Oma koti maaseudulla: Pehkonen muutti perheineen Seura-lehden mukaan Kuopion Vehmersalmelle maaseudun rauhaan jo vuonna 1999. Elämä keskellä pohjoissavolaista maaseutuyhteisöä on tehnyt tilojen arjen, traktorien äänet ja navetan tuoksut osaksi hänen omaa jokapäiväistä elämäänsä.

·         Lähipiiri ja sukujuuret: Kirjailija on kertonut haastatteluissa saavansa paljon taustatukea ja tarkkaa "sisäpiiritietoa" sukulaisiltaan ja tuttaviltaan, jotka toimivat maatalousyrittäjinä. Esimerkiksi hänen oma veljensä on maitotilallinen, joten tieto lypsyroboteista, hiehojen käytöksestä ja tilanpidon haasteista tulee suoraan ensikäden lähteistä.

·         Tarkka taustatutkimus (research): Pehkonen haluaa kuvata maaseutua realistisesti. Hän ei romantisoi pelkästään heinäseipäitä, vaan kuvaa kirjoissaan nykyaikaista, huipputeknologista maataloutta. Hän tekee kirjoja varten tarkkaa taustatyötä ja haastattelee tarvittaessa oikeita asiantuntijoita ja viljelijöitä varmistaakseen, että termit ja käytännöt menevät oikein. 

Maaseudun Tulevaisuus +2

Tämän aidon kosketuspinnan ansiosta Jylhäsalmi-sarjan eläimet ja navetta-arki tuntuvat lukijoistakin – myös ammatikseen lehmistä huolehtivista – poikkeuksellisen uskottavilta ja tunnistettavilta. 

”

Näin kirjoista. Mutta kerrostaloelämässä tuli tänään ajatus lähteä autoilemaan, jonnekin vain lähitienoille, Myssypäinen ei oikein halua kauaksi HUSsista ajella. Fiskars oli yksi ajatus, siellä olisi kaunista luontoa kävellä. Oli maanantai, museot kiinni, joka ei sitten pitänytkään paikkaansa, oli kuulemma Kansainvälinen museopäivä ja ilmainen kierros vähän joka museossa. Mutta sehän me tiedettiin vasta kotimatkalla uutisia kuunnellessa. GPS on autossa, mutta sitä paperikarttaa mies kaipasi, ei ollut, joten jäi sitten Fiskarskin löytymättä. Ei se mitään,

löytyi Billnäs, kaunista kaunista, usein käytyä sekin. Löytyi suklaatehdas,

upeita tuotteita, mutta ei sitä kahvilaa, jota juuri sillä hetkellä kaivattiin. Kuten aina, mennään muualle, kyllähän kuppiloita löytyy. Ei löytynyt, edes Mustion kartanolla ei mikään ollut auki. Pörräsimme maaseutua GPSn mukaan jonnekin vain, hiekkatietä, kipparaista, mutkallista ja kapeaa, ei risteyksiä, eteenpäin muutama kymmenen kilometriä, tokihan tie jossain joskus jonnekin ihmisten ilmoille vie! Vei sitten erään maatalon pihaan, isäntä oli katkaissut tien pihaansa. Käytiin kääntymässä ja ajettiin takaisin. Kaunistahan tuo maisema oli, mutta täysin tyhjää, taloja yksittäin jossain pellon laidalla, Jylhäsalmen maisemat voittavat mennen tullen. Ja jo ajatus mummosta ja vaarista asua ja elää tuolla yksinäisyydessä, miten ne oikein maaseudulla nekin asiat hoitavat?!

GPS asetettiin asentoon ”koti”.   Osui kohdalle Lohja ja

siellä tasokas kahvila, jonka mies tunsi! Taisi pullan tuoksu kuljettaa Myssypäisen nenää. Ihan hyvä päivä kuitenkin.