Uteliaisuus

Tänään se kirkastui, siis se, miksi vähän hössömpikin kirja muuttuu kiinnostavaksi! Luin yhden ja sitten toisen saman korttelin ihmisistä ja nyt sitten vielä sen kolmannen! Oli kuin olisin tullut tuttujen luokse kylään, kirjassa palattiin ensimmäisen teoksen henkilöihin ja sehän nyt uteliasta innostutti! Ymmärsin koukuttavuuden lait, ensin tutustutaan henkilöihin ja kiinnytään ympäristöön, seuraavassa poiketaan vähän sivuraiteille, mutta lähistölle kuitenkin ja sitten kolmannessa mennään takaisin entisen pihapiirin kuvioihin. Aloitetaan selvittelemällä sen ainoan hieman mysteeriksi jääneen asukkaan perhesuhteita ja taas ollaan kyydissä mukana! Mitäpä muutakaan tämä eläkeläinen kerrostalossa aamulla voisi tehdä kuin jäädä utelemaan korttelipihan asukkaiden seuraavia askeleita, muistelen että olen aiemminkin tehnyt samaa myyräntyötä kaupungissa näinä talvikuukausina. Joku lähtee hiihtämään oikeasti, istuu katsomaan aamutelkkaria, minä jään lakanoiden väliin uteliaisuudesta kiehuen, silti on tämän mummonkin noustava ylös ennen iltapäivää, joku järjestys se pitää mummoillakin olla.

Eilen olin kuuntelemassa Leena Lehtolaista Kallion kirjaston dekkari-illassa.

Hänen metodejaan kirjoittaa tein saman huomion kuin itsekseni äsken, hän tutustuttaa ensin itsensä eri henkilöihin, joista yhdestä tulee sitten sarjan päähenkilö,

kuten Hilja Ilveskero, joka on tuttu mutta ei ihan sisäpiiriini kuuluva.

Maria Kallio on sitten taas ihan todella tuttava, hän kuuluu henkilöpiireihini, häntä tuli seurattua, elettyä mukana, kuunneltua Espoon silloisen oikean poliisipäällikön kommentteja hänen johtamisestaan ja sitten unohdettua, kun Mariasta tehtiin telkkarisarja ja Mariana oli mielestäni aivan väärä henkilöhahmo!

Kun näen kaiken kuvina, näen myös kirjan henkilöt oman näköisinään ja siinä on tämä suuri hankaluus minulle! Hyvistä dekkareista tehdään tvsarjoja, ja kun olen ensin lukenut ja sitten katson, niin väärinhän se automaattisesti menee! Niinkuin nyt tämä suuren suosion saanut dekkarisarja Hildur. Enhän minä voi sitä katsoa kuin tipottain islantilaisen maiseman toivossa, kaikki henkilöt ovat ihan vääriä.

Kuten huomaatte, olen jo noussut, juonut aamuteeni, jättänyt korttelin henkilöt kahvittelemaan sireenipensaan alle, siirryn Telkkarin ääreen seuraamaan toista mielenkiintoista pörinää, Eduskunnan keskustelua meistä mummoista ja meidän tulevaisuudesta.

Nytpä ei ollutkaan kohteena mummo muussa mielessä kuin että kukas häntä tulevaisuudessa hoitaa, kun ei ole enää käsiä, jotka hoitaisivat! Keskustelu kävi kuumana ja aiheena oli siis työttömät ja oikein sopivana päivänä, Ukrainan sodan neljävuotispäivän muistopäivänä,  tietysti sitten maahanmuuttajat.

Joskus tulee mietittyä kansanedustajien järjenjuoksua, kun kehdataan pohtia  vieraskielisten maahanmuuttajien heikkoa työllistymistä! Mitä muuta he voisivat olla, meillähän vaaditaan suomenkielen hallitsemista oli työ mitä tahansa. Ottamatta tuohon suuremmin kantaa, ymmärrykseni on, että kyllä kielitaidoton käsipari ystävällisen hymyn kera on huomattavasti parempi vaihtoehto ihmisten kanssa toimiessa kuin robotti, vaikka tämä konehoitaja tarpeesi ehkä paremmin tietäisikin, sillehän on syötetty pillerien ja leipäannosten lukumäärä. Tämä  kauhukuva on tuotu esille aina silloin ja tällöin, Japanissa jo todellista. Että jos avarrettaisiin hiukan vaatimuksiamme, eikä meidän tarvitsisi olla aina ensimmäisinä ottamassa käyttöön uutuuksia, vanhoilla tutuillakin pärjää. Oli nyt miten oli, melkein toivoisin, että Hallitus kaatuisi huomenna, sen verran kovaa tarinaa ryhmien puheenjohtajat laukoivat. Mutta eihän siinä niin käy, kaikki jää ennalleen, mikään ei muutu.

Suomen Posti sentään teki hurjan tempun, se toi kirjeen Rapakon takaa! Kirje oli leiman mukaan postitettu 5.helmikuuta, että melkein Ystävänpäivälle se ehti, siis postin laskujen mukaan. Oma korttini on vielä liikenteessä. Postia tulin kohdanneeksi epäreilusti, sillä epäilin eilen silmälääkärin aikomusta lähettää hyväksyntänsä Traficomille ajokorttiasiassa. Hän kyllä lupasi varmistaa lähetyksen laittamalla kopion todistuksesta minulle, tosin Postin kautta senkin.

Kalenterissa näyttää olevan merkintöjä melkein joka päivälle, miestä juoksutetaan nyt labroissa, tt-kuvissa, haavahoidoissa ja eri lääkäreissä. Tulokset kuullaan joskus ensi viikolla, vaikka koko ajanhan ajat ja tiedot elävät, aina sen mukaan, miten arviointi kulkee. Ehkä suurin mietintä juuri nyt on, hankkiiko eläkeläisen kuukausilipun ratikkamatkoja varten, vai onko se turha sijoitus, kun kävellenkin ennättää, kiirehän ei ole eläkeläisellä.