Rokotettukin.

 

Joku otsikko piti laittaa, niin käyhän se tämäkin. Kun tätä Suomen hienoa terveydenhoitoa hehkuttelen, niin ilmainen  rokotuskattavuus on yksi sen loistavista oikeuksista. Nyt on sitten flunssa ja korona taas kerran saaneet häädön, jäykkäkouristus sai saman kuukausi sitten. Siinä on muuten sellainen rokotus, joka ei saisi päästä vanhenemaan, mutta hyvin yleisesti se kuulemma päätyy vanhaksi ja nirhaisepa sitten veitsellä haava jonnekin, niin hyvällä tai oikeammin huonolla tuurilla päädyt sairaalaan. Aina ei sieltä sitten enää kotiin tullakaan, on tällainenkin kohtalo koettu. Keuhkokuumeviruskin on taas uhkana, pari kuuluisuutta on ollut sairaalahoidossa moisen kuumeilun vuoksi, siihenkin olisi apuna rokotus. Muutama ystävä on sen ottanut, suositellutkin, mutta eipä ole vielä tullut otettua. Ollaan taas tuossa kivassa kohdassa, että ”pitäisi”, tauti on kuulemma kurjaksi kuolemaksi. Niin monta asiaa pitäisi, vaan jää pitämättä, rempalleen ja harmittamaan.

Olen aina ollut ex tempore-ihminen. Tykkään jos joku tulee yllättäen kylään, vaikka eipä tuosta enää juuri tarvitse tykätä, eihän kukaan enää tule yllättäen! No nyt sitten huomioin toisen melkein yhtä hyvän jutun, on oikein mukavaa, kun joku laittaa viestin, että tulee HUOMENNA kylään, jos vain sopii.

Miksikäs tämä oli niin hieno juttu?! Kun tulee yllättäen käymään, niin kahvit saa sitten sellaisen pullan kanssa, mikä sattuu kaapissa olemaan ja pölyt voi niellä pöytään mennessään. Mutta kun ilmoittaa etukäteen, silloin on siivottava ja laitettava paikat kuntoon, käytävä kaupassa ja leivottava, kammattava hiuksetkin ja etsittävä nätti asu. Siksi olen aina tykännyt enemmän tuosta yllätyskyläilijästä. On tässä näköjään vanhennuttu ja sen myötä laiskistuttu, pölyimurikin on lojunut parvekkeella jo parisen viikkoa nieltyään pieniä vaaleankeltaisia lentäväisiä, pussi on tyhjennetty, mutta itse imuri kaipaa Raidia, jota en ole vielä muistanut hankkia. Harsopäinen mies on kyllä ikiomaa varsi imuriaan käytellyt, mutta kylään ilmoittautui serkkutyttö kahden pienen lapsensa kanssa, lattian pitää siis olla puhdas, sinne legoleikit.

Kyllä kaupunki on likainen, puhtaalta näyttää, mutta moppi kertoo ihan muuta. Olin siis hyvin tyytyväinen siivouskerrastani, taas oli puhdasta ja lasten sukat säilyivät entisen värisinä. Tässä tilanne, jonka lattioita nuohotessa aina muistan, puin ensimmäiseni valkoisiin kudottuihin Anopille mennessä, ne eivät olleet enää valkoiset konttaavan tyttären visiitin jälkeen, tämä oli keskisuomalainen miniä vastaan pohjalainen Anoppi ja ihan hyvin meni.

Oli mukava sumusade, ennätin tehdä pienen kävelylenkin ennen vieraitteni tuloa.

Eläintarhanlahti on paljon kuvattu, aina yhtä kaunis ja sitä siinä ihastellessa mietin, jotta miten onnekas olen, kun pääsen muutamalla askeleella veden ääreen, siinä hengitys avartuu ja sielu lepää maisemassa.

Tänään sitten oli toinen äärilaita, sillä tulessani Kalasataman terveyskeskuksesta ulos, sotkeuduin  suuntavaistottomana jonnekin korkeiden talojen väliin, ei puun puuta, ei vihreää, kiveä ja asfalttia. Rupesi ahdistamaan, näin kyltin, jotta ”keskustaan”, suuntasin sinne, löysin pari puuta ja palan vihreää sekä tutun paikan, jonne ratikka oli juuri kaartamassa. Mummokortilla ratikkaan, kyyti Nihtiin, sieltä kävellen uutta siltaa Hakaniemeä kohti. Aurinko pilkahti pilven raosta, istahdin Merihaan talon penkille, juttelin puhelimessa ystäväni kanssa, tuli hyvä mieli, elämä oli kuta kuinkin hyvin.