"Jouluksi kotiin"

 

Hesarissa oli jokunen päivä sitten luettelo suosituista vuoden aikana tulleista TV-sarjoista. Sarjat oli nimetty, kerrottu millä kanavalla ne näkyy ja montako tähteä mikäkin sai. Mukavan kuuloisia sarjoja, mutta kanavat olivat niin outoja, etten ollut koskaan edes kuullut nimeä ja minulla nyt pitäisi olla uusi hieno televisio kaikkine herkkuineen, kuten sanonta kuuluu, silti jäin ihmettelemään, kuka kaiken ennättää katsella ja kuka vielä viitsii maksaa erikseen joka ikisestä kanavasta?! Areena on ja olen sen itse telkkariini asentanut, on Ruutu ja olen sen myös maksanut, mutta kannattaako sitä pitää, kun se ainoa seuraamani on nyt tauolla?!  Ja nyt jouluksi tytöt latasivat Netflixin ja kai sekin jotain maksoi?! Tähän asti olen istunut kovalla tuolilla tietokoneen ääressä ja katsonut sieltä areenat sun muut, mutta nyt kun kanavista on oikein maksettu, niin kaiketi on tarkoitus istua telkkarin ääressä nojatuolissa, ikään kuin nautiskelemassa. Tosin tuolini ovat hyvin vanhaa mallia, että rentoutuminen niissä ei taida olla nykysohvan vertainen, mutta ajatus kai on tässäkin asiassa tärkein. On epäkohteliasta olla nauttimatta saadusta lahjasta,
joten etsin Hesarin viiden tähden sarjaa, jonka kerrottiin arvostelussa olevan mitä mainioin ja hauskoin ja hellyttävin sarja aikoihin!

 Kun Kirjaston kirjakasa vähentyi loppuun ja lahjakirjoissa ei tuntunut löytyvän juuri tähän tilanteeseen sopivaa, niin ajattelin vilkaista tätä mielen helpottajaa. Tosin arvostelussa kerrottiin, että pari ensimmäistä avausjaksoa ei suostu antamaan odotettua tunteiden valtaa, mutta jo seuraavat sitten. Kaukosäätimessä on kiva nappi, kun sitä painaa, jakso on nopeasti ohi , seuraavakin vielä,

sitten potkukelkalla viilettävä nuori nainen oli aika metkan näköisessä kaupungissa, kuvitteellinen Norja näytti ihan jouluiselta ja talviselta. Päätin viettää iltani Netflixin parissa.

Minulta on tainnut kadota huumorintaju jonnekin. Kolmekymppisten elämä on yhtä etsimistä, oma suunta on ihan hukassa ja jos jollain sellainen on, niin vanhempi polvi kyseenalaistaa koko suunnan ja arvostelu on valmis.

Kyllä minä katson, mitään ei kuitenkaan jää mieleen kuin se potkukelkka ja ihmettely, voiko noinkin elää ja mitä sitten, joskus myöhemmin? Miksi elämä on niin irrallista ja onko tuo vain karrikoitu kuva suhteista ja toiveista, viihdettä, ei liene tarkoituskaan olla muuta. Silti, jostain ne käsikirjoitukset tulevat, kuten juttelimme  luonteista vieraamme kanssa elokuvista, ”Pohjalaisia” vastaan ”Sata litraa sahtia”. Selväksi tuli pohjalainen ja keski-Suomalainen luonne, sieltähän ne  käsikirjoitusten aiheet olivat nähtävissä.

Tänään oli hyvä päivä. Vierailu HUSsissa tuotti valoa tulevaisuuteen.