Maaliskuun tasapainoilua

Kun yhdelle annetaan poistumiskäsky ja toista odotetaan tulevaksi, niinhän se tasapaino elämässä säilyy. Maaliskuun syntymäpäiväkirjan sivut täyttyvät sekä syntyneistä että kuolleista, aika tasaan ovat merkinnät menneet, kun tuota vilkaisin. Tällaista odotuksen tilaa emme ole vielä aiemmin kunnolla kohdanneetkaan, tauti etenee, mutta mieli ja kunto pysyvät ennallaan. Oikeastaan mitään mustaa villamyssyä suurempaa kurjuutta ei tässä hetkessä ole, myssy lämmittää ja siihen on tottunut, mutta miksikään juhlavaatteeksi se ei tunnu taipuvan, vaikkei Musiikkitalon vahtimestari toista kertaa myssystä kyselisikään.

Huomenna soitellaan pianoa, taidan mennä kuuntelemaan. Mutta ensin menen pelaamaan, torstai on pelipäivä, sitä en peruuta. Perjantaikin on pelipäivä, sen saatan joskus syystä peruuttaakin, nytkin saattaa käydä niin, sillä HUSsin ajanvarausihmiset ovat ajatelleet, että on paras laittaa eläkeläiselle varhainen aamuaika, silloinhan hän on kaikkein virkeimmillään!

Väärin ajateltu, eläkeläispotilaan aamut ovat nahkeita ja tarvitsevat kaksia aivoja, jotta kaikki mukaan annettava tieto kulkee kotiin asti.

Millaista tietoa sieltä sitten mukaan saa, antaa suunnan koko sille perjantaille, joka sattumoisin on myös yhden syntymäpäivä, nautitaanko ne kakkukahvit pelin lomassa vai tippa silmässä kotinurkilla. Mutta senhän näkee sitten, kakku kannattaa joka tapauksessa hankkia, eilistä et takaisin saa ja huominen voi olla sitten ihan mitä vain.

Tämän vuoden alku on ollut outoa” ehkä ja odotellaan pari päivää” aikaa, hidastelua ja odottelua. Keskittyminen on ollut vaikeaa ja sen olen huomannut kirjoissa, joita on tullut luetuiksi, mikään ikävä ja surullinen ei nyt ole ollut ollut yöpöydällä. Mukavia ihmisiä, maisema johon olet voinut samaistua, sujuvaa dialogia ja hauskoja tarinoita. Miksei niiden seurassa viihtyisi, siihen ne on tarkoitettu, ”hyvän-mielen-kirjat”.

 ”Talvikaupunki”, Maija Kajannon Kahvila Koivun sarjan jatkoa oli mainio turistimatka Helsinkini omiin nurkkiin maalaisoletetun näkökulmasta. Oli hauska huomata, että kaupunkiin outona tulevalle oli Airbdb- kämpän pöydällä luettelo kohteista,

jotka kannattaa ottaa tutustumisohjelmaan ja joka ikinen kohde oli myös minulle tuttu ja mieluinen. Jos en jostain kohteesta ihan kaikkea tiennyt, kappaleen alussa oli lyhyt tarina paikan historiasta, todella suositeltava opus ihan siinäkin mielessä. Ja olihan siellä sitten lopussa se ihana mieskin, tottakai. 

Jari ja Kati Tervon mainiot juttutarinat tyhjän pesän kurjuudesta ja miten siitä sitten luodaan uusi perhe, vauvoineen. Tosin tämä vauva oli tuosta karvaisesta päästä, merkiltään Borderterrier.

Enpä olisi ennen kirjojen ”Ukko” ja Ukko ja mökki” uskonut, että tämä pariskunta onnistuu saamaan itsensä täydelliseen koirahöperyyteen, heillähän elämä muuttui täysin Ukon tahtiin ja niitä juttuja oli hauska seurailla. Toivottavasti itse Ukko tajuaa kuinka tärkeä otus hänestä on heille tullut, minä kyllä tajuan ja muistan kuinka perheen lemmikki hoitaa koko porukan sydämet kuntoon.

Jäin pelin jälkeen Kamppiin lukemaan kirjaa ja kahvittelemaan, sillä illalla oli konsertti. Odotus oli mukavanlainen, luvassa oli Brahmsin pianokonsertto. Myssypäinen ei mukaan lähtenyt, vahinko, sillä hän olisi teoksesta pitänyt. Niin oli pitänyt moni muukin,

sillä Sali oli melkein viimeistä penkkiä myöten täysi, tämä nimekäs Rudolf Buchbinder oli houkutellut maineellaan, jota minä en kyllä tuntenut. Sieltä Sarasteen vanavedessä laahusti kumarainen papparainen, istahti soittimen ääreen ja alkoi soittaa. Ikää oli kaverilla melko samat lukemat kuin kirjoittajalla, joten ei ihme, että soittaminen rasitti!  Hän lepuutti varttaan taukojen aikana nuokkumalla polvien päällä, piano opettaja olisi läpsäissyt selkää suoraksi! Näky oli vain näky vanhasta ihmisestä, mutta soittaa hän osasi! Orkesteri hurjasteli joskus mielestäni liiallisesti, solistin osuus katosi tyystin muun musiikin piiloon. Olen sen verran vanhan aikainen, että jos on solisti, niin tykkään, että hänen äänensä pitää kuulua orkesterin läpi, oli instrumentti mikä hyvänsä. Nyt oli piano ja nyt se katosi aika monta kertaa. Odottelin väliajalla seuraten järjestäjien nopeita liikkeitä soittimien ja nuottien asetteluissa, tarkka täytyy olla! Odotin hetken josko flyygeli saa jäädä, mutta pois se rullattiin, niinpä ”Pelleas ja Melisande” jäi kuulematta. Silti olin iloinen, että lähdin.

Tämän päivän aamuherätys oli jo kello kuusi kolmekymmentä. Ajatus oli lähteä kotoa kello kahdeksan. Mutta tuttu kuvio, pohjalainen on aina ajoissa, siispä mies seisoi takki päällä oven suussa vähän yli seitsemän, nyt siis lähdetään. Ratikka toi nopeasti perille, jossa aikaa odotteluun jäi tunti. Hyvin ennätettiin. Lääkäri oli sama kuin viime kerralla, muisti hyvin, kertoi todellisuuden missä nyt mennään. Mikään ei paranna mutta mikään ei ollut pesäkkeinä  levinnytkään, sädetys helpottaa ehkä, aika tekee omat juttunsa, niin kuin se ikäihmisellä usein tekee. Kourallinen vitamiineja entiseen malliin, proteiineja ja ihan vaan ruokaa, siinä oli hyvä ohje kiloistaan huolta kantavalle eläkeläiselle.

Keväinen aurinko houkutteli miehen lenkille ja mutkien kautta Kalasatamaan haavahoitoon, joka jatkunee. Meidän perheessä ei SOTEa juurikaan saisi moittia, hoito ja huolto toimii moitteettomasti.

Rapussa oven takana odotti kaunis orkidea ja kassissa suklaakakku.

Olimme juuri tulleet Kakkukaupan kautta, josta sain mukaani pienen mansikkakakun vietäväksi pelikavereille yllätyksenä sekä itselle että pelaajille.

Jos ennusteet olisivat kertoneet tälle hetkelle huonoja uutisia, ei kakkua olisi tarvittu. Mutta tämän hyvän tämän hetken elämän odotuksen mahdollisuus oli mahdollinen juuri nyt ja olemme iloisia voidessamme nauttia kevään valosta, odottaa lehtien puhkeamista ja linnunlaulun runsautta. Parina aamuna parvekkeen auki olevasta ovesta on kuulunut jo lokkien kirkuna, ei kaunista, mutta varma kevään merkki.

Suklaakakun nautimme itse. Onnitteluja on kertynyt vallan suuresti, kiitos teille kaikille, olen jokaisesta iloinen.