Terveiset Multialta

Kauan sitten edesmennyt ystäväni sanoi, kun joku pyysi kylään, mukaan tai jonnekin, että ”näillä vuosilla ei ole varaa sanoa ei ”. Joten kiitollisena otan vastaan vierailukutsun ja yritän järjestää sen mahdollisimman hyvin sopimaan sekä hänelle että tietysti itselle, tällä kertaa myös toiselle kutsutulle. Tosi epäkohteliasta edes kertoa, mutta viivytin vastaustani luullessani kutsun koskevan mökkivierailua, sana Leppäviita tuntui niin maalaiselta kuin vain voi, siispä googletin ja yllätyin! Espootahan tuo on ja pitäisi olla vielä ihan tuttuja seutuja, aika moni ystävä on asunut Leppävaarassa ja olenhan minä kuljettanut nuorinta luisteluharkkoihin ja kisoihin Laaksolahteen, ikimuistoisen jääkylmään halliin talvisaikaan. Kaunista seutua omakotitaloineen, hyvin vihreää, seutu, jota eivät kaupunkisuunnittelijat ole vielä päässeet liiaksi kaavoittamaan, vanhaa Leppävaaran käärmemäistä kipparaista tietä suoraksi. Tie tuli tutuksi, kun mukaan tuli ”tyttö Käpykylästä”, oikeastaan oman sanontansa mielestä ”tyttö Multialta”, olimme menossa kolmen luokkakokoukseen Leppäviitaan. Helsinkiläisenä sitä kuvittelee, että jokainenhan nyt Helsingin tuntee! Ja tuntee myös eri kaupunginosat, Vantaan ja Espoon, tietenkin. Tämä tyttö tuolta periferiasta viettää pääkaupungissa aikaansa kuukauden parin välein viikon tai jotain, mutta näyttää tuntevan Stockmannin ja Kaupunginteatterin ja molempiinhan pääsee joko kävellen tai näillä meidän upeilla julkisilla eli ratikka tuo ja ratikka vie.

Nyt minä pysähdyin oikein miettimään, kun tuli ilmi ettei hän ole käyttänyt metroa kertaakaan, eipä siis ole etäiset kaupunginosatkaan tulleet kierreltyä tutuiksi. Samaa olen miettinyt myös aika monen Naisliiton Hesan yhdistyksen jäsenen kohdalla, sitä vaan ei huomaa, kun itse ajelee eri kaupunginosia kuvaamassa, kertomassa miten maisema nopeasti muuttuu ja että sinun ja sinun pitäisi kyllä mennä näitä muutoksia katsomaan, entistä kaupunkiasi ei enää ole!

Nyt sitten päätin leikkiä turistiopasta ja houkuttelin ystäväni kesämatkalle mukaan.

Ensin Kampista metrolla Tapiolaan, siinä hän jo tykkäsi, että melkein samalla ajalla olisi reissannut Käpykylään eli onhan se ihan pitkä matka, puolisen tuntia.

Sieltä piti löytää bussilaituri, se oli jo minullekin uusi juttu ja varsinkin kun ohjeena oli, että ”Tapiolasta otat kahdet liukuportaat”. Eipä siellä kellarissa nähnyt kummalla puolella ne kahdet olisi, joten suuntavaistooni luottaen lähdin väärään suuntaan ja onnekseni löysin sieltäkin ne ”kahdet portaat”, olimme kauppakeskus Ainoassa. Huomasin, että tarkoitus oli onnistua pääsemään toisen rakennuksen puolelle, mutta opasteet kiiltävässä lattiassa olivat sen verran sekaiset, että ystäväni tarttui jo vartijan apuun ja tokihan hän sitten mummot ohjasi sinne ”toiselle puolelle” ja sitten vaan odottamaan. Luottavainen on suomalainen kuski, eipä kukaan bussilipun perään kysellyt, sisään vain ja liikkeelle. Vieraskutsun esittänyt oli viestittänyt minulle, että bussimatka kestänee puolisen tuntia, niin jäinpä miettimään, jotta olemme vissiin menossa jonnekin ihan lepikkoon, ei nyt asutusta voi olla noin pitkän matkan jälkeen!

Samaa tuntui ajattelevan vierustoverini siunaillessaan, jotta ollaanko nyt ihan oikeassa bussissa ja oikeaan menossa. Leppävaaraa pysäkkeiden tauluissa mainittiin, että kartalla oltiin, tie oli todellinen ässän kiemura, mutta kaunista omakotiasumista joka mutkan vieressä. Huolimatta nimen tuttuudesta olin muuten täydellisessä tuntemattomuudessa aika hauskasti ja odotin innolla että tauluun ilmestyy nimi Ruusutorppa, kaunis nimi ja siinä pois. No siinä sitten pois. Ja ystäväni sandaaleihin meni hiekkaa, kivikin painoi ja pysäkki oli liian aikainen, seuraava olisi ollut oikea, sitä kohti kävellen onneksi asfaltilla, vaikka kivi sandaalissa hiersikin ja kohta olimme tervetuloa halauksen kohteena.

Mies sitten kuvaili laajoin käsimerkein, missä olin ollut ja kuinka olin noita seutuja ennenkin kulkenut kerran jos toisenkin. Niinpä, mutta eipä voi täydellisen suuntavaiston omaava ymmärtää täysin suuntavaistotonta! Jos on autolla jossain ajellut, niin jalan samoilla paikoilla liikkuminen on ihan toinen juttu! Kun jo pelkästään sama kadunpätkä yöllä on eri kuin aamulla, niin olihan tämä seikkailu, kuten Multialainen sanoi.

       Takaisin ajelimme sitten Raidejokerilla Itikseen ja sieltä metrolla Hesaan.

                                  Hyvin tunsin täyttäneeni turistioppaan osan.

Pekka Pouta uhkasi melkein, että Ulla ainakin kaataa jos ei kastele, pysykää sisätiloissa mummot ja vaarit! Uhmasimme kumpikin, mies lähti tavanomaiselle lenkilleen ja minä suuntasin Finlandiapuiston kautta Aurorankadulle, meitä sinne oli Ullaa uhmaten tulossa pelaamaan ainakin se yksi pöydällinen ja vähän yli.

                                         Kesäpeliksi sekin riittää, mukavaa oli.

          Ja viimeiseksi- suuri kiitos visiitistä, se kirjataan kansiin ja kirjeisiin.