Oscarvoittaja "Parasite" on nyt nähty ,kelvolliseksi elokuvaksi todettu ja samalla ihmetelty, miten oikeastaan on mahdollista , että amerikkalainen yleisö on sen parhaaksi ulkomaiseksi valinnut! Elokuva oli löyhä parodia rutiköyhästä ja yltiörikkaasta korealaisesta perheestä. Näyttelijät olivat hyviä, miljööt asiaansa sopivia, kuvaus huolellista ja kaunista, kunnes käsikirjoitus livahti ylilyönteihin, niin kiinalaiseen tapaan, korealaista kun en tunne. Mies oli pitkästynyt, minä kyllä katsoin ihan mielenkiinnolla koko elokuvan läpi. Ei siitä suosikkia tullut, mutta onpahan nähty. Ja vierailtu korealaisessa asuinympäristössä, mielenkiintoinen, mutta sinne en haluaisi muuttaa.
Myrskysade hakkaa ikkunaa, tuuli painaa kävelijän vinoon, pakottaa sivuaskeliin. Hakaniemi on telineitä täynnä, joka puolella revitään ja rakennetaan. Silti asuinpaikkana se on näin koirattomalle eläkeläiselle loistava paikka asua, elokuviinkin juoksimme vain yhden kadun yli ja metrolla Kalasatamaan! Ei haittaa sade, ei myrsky, uskomatoman helppoa elämää, joskus ihan hävettää tämä liikumisen helppous.Koirattomana, tuli sanottua.Tuttava on saanut kotiinsa pienen sekarotuisen pennun, snautseri ja villakoira.Tulos on ainakin nyt syötävän suloinen, toivottavasti jatkossakin, ettei käy niinkuin minun löytökoirani kanssa Espanjassa! Matiksi ristitty ihanuus olisi päätynyt mukaani, jos olisin ollut siellä tarpeeksi kauan kaikkiin rokotuksiin! Matti oli hellyttävä mustavalkoinen pentu, joka sitten onneksi pääsi oikeaan kotiin vuorille ja kasvoi liki vasikankokoiseksi! Sekarotuisen geeneistä ei ikinä tiedä.Yhtä kaikki, rakastettuja heistä tulee, kasvoivat he sitten millaiseen muottiin tahansa.
Talvilomaviikko, ennen se oli hiihtolomaviikko, nyt sen nimi voisi olla uintilomaviikko, niin on ollut märkää! Mummillakin on ollut vapaata, joten onnistuin saamaan vanhat naapurit kylään Saku koiransa kanssa. Sakulla on ikää jo reipaat yksitoista vuotta, se oli täysin tottunut vierailija, torkkui suurimman osan visiitistään. Toki täytyy myöntää, että isäntänsäkin on vanhemmiten herkistynyt. Ei olisi ollut mahdollista muinoin rotwailer-Fefulle laittaa nenäänsä ruokapöydälle ja tietää saavansa isännän kädestä muutaman herkkupalan! Pikkumiehellä on tallessa koiranherkut naapurin Pinja-hauvaa varten, pussi pöydälle ja koiran isännän käsi kävi tottuneesti pussin ja hauvelin kuonon välillä. Talon emännästä oli totisesti hauska seurata, kuinka koira vie isäntää, kuten sanonta kuuluu. Eipä silti, suodaan moinen lellittely vanhalle.
Luin kirjan "Miten muistat minut" ja jäin miettimään, että miten me oikeastaan muistamme toisemme! Tuota ongelmaa minun perheelläni ei pitäisi olla, sillä koko elämä on tallennettu kansiin valokuvin, tekstein sen aikuisesta tilanteesta, oli sitten kyse lapsen kehityksestä, koulumenestyksestä tai perheen muusta tilanteesta, yleensä liitettynä sen ajan tapahtumiin ja maailman menoon.Tätä yritän jatkaa Pikkumiehen albumiin, tallentaa muun muassa lehtiuutiset Kuuban tilanteesta, millaista elämä oli hänen lapsuusaikana Papan kotimaassa, sillä kommunistisessa Kuubassa arki on kovin toista kuin täällä meillä.Tuossa kirjassa äiti ja poika muistelivat elämäänsä yhdessä ja erikseen, satuttavan traaginen tarina hyljeksityksi joutuvan kerjäävästä anteeksiannosta, liimasta, joka kuitenkin, vaikkakin heikolla köydellä, sitoo heidät yhteen.
Turku oli ennen lähellä, autollahan hurahdit päväsaikaa sinne ja takaisin.Miten siitäkin matkasta on tullut yhtäkkiä pitkä? Pitäisi ennättää valoisan aikana ja mieluiten illaksi kotiin omaan sänkyyn? Turussa on lapsuudenystävä, siellä pitäisi (sana jota inhoan) käydä ja samalla vierailla näyttelyissä, joita sillä matkalla tuntuu riittävän! Katselin juuri yhtä postausta ja ihastuin pariin kuvaan, miksi , en osaa selittää, ne kun eivät välttämättä ole minulle tyypillisiä, mutta tuossa ne nyt ovat! Ja kunhan kevät tuo tuon ökykirkkaan valonsa, niin vielä sinne ennättää, toukokuuhun asti ovat katsottavina.LÖYTÖRETKIÄ Lars Göran Johnssonin kokoelma24.1.–17.5.2020
"Miksi sinulla on vain kuolleita kukkia maljakossa, heitetään ne pois!" Tuumasi kerran Pikkumies katsellessaan taideastelmiani. Nyt minulla on ihan elävä kukka, huone-esikko kuulemma ja kohta kukkii keskimmäisen marraskuussa tuoma valkoinen tulilatva! Elossa on myös parvekkeella vanhimman äitienpäiväruusu, avaako nuppunsa, voi olla. Nuorimmainen kukittaa äitiään ja isäänsä elävillä ja normaalisti kuolevilla leikkokukilla. Ystävänpäiväkorttikin rantautui eilen, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti