Tervetuloa myrsky

 Helmikuu, siis kevät .Ja kevään inhoittava kova valo, joka ei kyllä helli migreenikon päätä!Päässä suhisee, olo on kuin muurahaispesässä. Toivotan ilolla tervetulleeksi myrskyn vesisateineen, se pimentää ainakin tuon alhaalla taivaalla kelluvan valomöykyn, joka tirittää suoraan silmään vaikka kuinka yrität piiloutua lasien tai lakin lipan alle! Helsingissähän ei hiihtolomalaisten harmiksi lunta ole, on lähdettävä Lappiin asti, jos mielii nähdä kauniita valkoisia hankia. Katselin vanhoja kuvakansioitani, sillä mielestäni aina ennen oli tähän aikaan lunta, märkää tai pehmeää, paljon tai vähä. Maa oli valkoinen , oli pakkasta ja toppahousut jalassa. Nyt ei ole toppavaatteilla ollut käyttöä, paljain nilkoin ja kesäkengillä Helsingin kylmää tuulta vastaan , hyvin on pärjännyt.Meri velloo vapaana ,  olisi ollut loistava vuosi harrastaa uintia, tosin mukavuushaluisena sauna tai ainakin pukukoppi olisi ollut suotava! Ja mieluusti järvivesi. Eri vuosien helmikuut näyttivät ettei se talvi nyt ihan joka vuosi ole luminen ollut , mutta kun se on ollut , niin kaunis se on ollut ! Muutaman kuvan kopioin tänne ihailtavaksi.

Kevät on myös luonnon heräämisen aikaa, kaupungissa sen huomaa paitsi valon lisääntymisestä, niin varpusten sirkutuksesta Töölönlahden rantapensaissa.Niitä kun kuuntelee, jää pakosta ihmettelemään huolesta varpusen katoamiseen , siellä niitä ainakin on ihan entiseen malliin sirkuttamassa! Tuli tuossa mieleen, kun Iltalehdessä otsikoitiin surkeutta, kun vanhus jutteli kukkasille! Ennen aina  sanottiin, että kukat kasvaa, kun niille jutellaan? Kun asut yksin, jollekin sinun on juteltava, muuten katoaa ääni! Tässä vieressä näette minun juttelukaverini, komensin heitä pysymään paikoillaan ja hyvin nuo tottelivat, tosin ikkunan takana!Täällä kaupungissa kun ei lintuja saa ruokkia ja kaikilla ei ole koiraa tai kissaa, niin sitten juttelet kukkasille, ei se sen kummempaa surkeutta ole.

Torstain konsertissa oli sello , upea soitin , kun sitä soitetaan melodisesti, vanhanaikaisesti kuten  Schumannin konsertoissa soitetaan.Tosin tuo konsertto ei ollut minun suurinta suosikkia, toki sello, mutta muuten musiikki oli irtonaista ja pomppivaa. Kun tämä Daniel Muller-Schott sitten soitti kiitoskappaleen, silloin sello soi niinkuin sen mielestäni pitääkin , melodisesti ja laulaen. Simone Young oli kapellimestari , australialainen nainen, kiitelty kylläkin. Pohjalainen anoppi olisi tokaissut, että "Tukka kiinni"! Saman kommentin kuulin Bridgeporukassa, niin tärkeä on esiintyjän ulkoasu, valtoimenaan roikkuva epäsiisti tukka häiritsi esiintymistä, joka sekään ei ollut liikekieleltään kaunista.
Schubertin traaginen sinfonia jätti hyvän kokemuksen tunteen, kaunista.Vanhanaikaista, sanoi vieressäistuja, hyvä!

Kokemuksesta puheenollen, luin Eva Lennonin omaelämänkertakirjan.Hän kirjoittaa elävästi ja hauskalla puolipakina tyylillä ajasta viiskyt ja kuuskytluvulta Helsingistä. Minä vaikutin siihen aikaan keski-Suomessa ja ihmettelin, olinko elänyt ollenkaan tuota aikautta! En tunnistanut tuosta elämästä yhtään mitään, se ei koskettanut minua millään lailla, ei uutisilla ei ihmisillä ei tyylillä. Koko Suomi näytti olevan jaettuna kahtia Helsinki-Turku akselista, ehkä himpin verran Vaasa pääsi mukaan Ruotsin läheisyyden vuoksi. Hämmästelen vieläkin moista kokemusta.

Korona-viirus luo kauhua maailmalla , mutta Dennis-myrskyä taidetaan ainakin kameraihmisten kohdalla odotella innolla! Upeita kuvia Islannista, tuskin meillä nyt ihan noin komeita otoksia saadaan, mutta aina nuo kuvat hoitokotien kurjista vanhuskohtaloista voittavat, jos uskallan näin edes sanoa.