Jään lauluja

 

Eilen oli konsertti, siitä nimi Jään lauluja, sillä se oli ensimmäinen esitetty teos, tekijäksi kerrottiin Rovaniemellä syntynyt Outi Tarkiainen. Pidin teoksesta, siinä todella kuulin jään helisevän, se toi muistot maalta, jolloin istuin kuuntelemassa puikoille menneen jään soittoa ja ikuistamassa kamerallani kimaltelevaa jäämassaa, jollaista en ollut ennen koskaan tiennyt olevankaan, saati sitten nähnyt. Nyt kuvat on tallessa kansiossa, mutta myös mielessä, josta  tämä musiikki kaivoi ne esiin aika hauskasti vielä. Kuin jatkoksi siihen soitti Pekka Kuusisto Stravinskyä, viulukonserton, josta odotin kylläkin enemmän. Johtuneeko istumapaikastani, mutta Pekan viulu katosi turhan usein orkesterin komeaan soitantaan. Mutta hauskahan Pekka on katsella vaikkei aina kaikkea kuulisikaan, hyvä pari Kuusisto ja Saraste.

Väliajan jälkeen olisi ollut Sibeliusta, mutta nyt meni sibeliukset tunnelmoineen, sillä mies ei tullut koko konserttiin! Puhelimessa säikäytti minut pahanpäiväisesti tuumaamalla, että ”nyt on paha juttu”, kotiinhan oli lähdettävä, kun vähintään kuolemantuomiota odotin.  Onneksi tilanne ei sentään ollut noin traaginen, kelju kylläkin, sillä siirrännäisen haavahoito ei ole mennyt kuten on pitänyt, sen olisi pitänyt olla jo parantunut, mutta jälki on rumaa, haavaista. Hautova myssy on nyt paras jättää viikonlopuksi lepäämään.

Olin ennen konserttia pelaamassa,

joten minulle jäi aikaa, tosin vain puoli tuntia,  käydä päivittämässä Kiasman näyttely ennen konserttia. Puoli tuntia oli ihan liikaakin moista taidetta varten,

nyt on sanottava kuten Mummi aikoinaan tuumasi, jotta alan olla ihan liian vanha tähän nykytaiteeseen! Koko  viides kerros oli annettu tälle ” Paljas katse” nimiselle näyttelylle,

itse tekijä esittäytyi valokuvassa tupakka suupielessä tympääntyneen oloisena, ja miksei olisi ollutkin, olihan hänen teoksensa yhtä tympäännyttäviä.

Palava tupakka  ihmisen perimmäisessä reiässä oli luultavasti asian ydinsanoma, sen verran monella oliolla se oli sinne laitettu. Neljännessä kerroksessa oli maalauksia eläinaiheista istutettuna vähän sinne ja tänne, yhden värikkään löysin,

joka voisi vaikka olla hetken seinälläni, mutta kauaa ei noita kuvia katselisi yhtäkään, vievät yöunet ja pahoittavat mielen.

Kokoustettiinkin, ei tarvinnut äänestää, kaikki oli ennalta sovittu, tykkäsimme tai emme. Seuraavalla kerralla ei tarvitse innostua osallistumaan, voi jäädä kotiin toivomaan, että Hesan Naisliiton bridgen pelaajat saavat edelleen pelata Aurorankadulla, juoda kupposet kahvia ja ehkä nostaa maljakin näin pikkujoulun ja uusien jäsenien kunniaksi. Tänäänkin oli hyvä pelipäivä. Ja lunta satoi kun kävelin kotiin, mutta äitienpäiväruusussa oli vielä ulkona yksi kukka.