Palkkakuoppalakiesitys

 

Jos minä olisi nuori aikuinen juuri nyt tässä ajassa, hakeutuisin melko varmasti politiikan ytimeen, niin kiinnostavalta se tuntuu! Kuuntelen juuri Yle Areenasta Eduskunnassa vellovaa keskustelua aiheena Palkkakuoppalakiesitys, todella mielenkiintoista kuunnella kuinka eri mieltä päättäjämme voivat samasta asiasta olla! Toki ymmärrän että on olemassa sekä hallituspuolue että oppositio ja niiden täytyykin otella toisiansa vastaan, mutta kun nyt on kyse luottamuksesta, niin puheenvuoroissa on monella tapaa kiintoisia ja järkeviä- siis mielestäni- perusteita ja uskomattoman vastakkaisia mielipiteitä. Kun nyt puhutaan voiko palkka nousta vai ja mikä on oikeudenmukaista ja milloin, sidotaanko lakiin vai ei, miten tällaisista asioista voi olla noin reippaasti kahta mieltä!? ”Vetäkää pois tämä surkea laki! –naisvaltaisten alojen kirous” vaatii koko oppositio. Onneksi olen eläkeläinen, ehkä me olemme seuraavassa myrskyssä mukana. Sitä odotellessa ja keskustelua ihmetellessä.

Sopu tuli  eivätkä vetäneet esitystä pois, eihän sitä kukaan odottanutkaan, mutta oikeudenmukaisuus ei nyt tässäkään toteutunut. Tämähän on mielipiteeni, jonka saan pitää ja olla sitä mieltä, mutta eipä sillä mitään muuta voi tehdä kuin kunnolla kinastella! Voi että, ollapa oppositiossa!

Sain loppuun kirjan ”Itkisinpä toisenkin”.

Ihmiset sodan jaloissa rajan molemmin puolin Karjalassa, ennen käveltiin naapuriin rajaa juuri huomaamatta, sukulaisia molemmilla Laatokan rannoilla, mentiin yhteen , perustettiin perhe. Sota luovutettuine alueineen, ihmisineen, uudelleen koulutettuja,  kuka oli milläkin puolella ollut ennen ja oli nyt, järkytti ja laittoi miettimään tätä tämän ajan sotaa ja ihmisten kohtaloita siinä.

Miten minä siinä käyttäytyisin, minkä hyväksyisin, kokisinko entisen naapurini viholliseksi, miten osaisin, yhtään mitään.

Enpä taitaisi sittenkään politikkaan haluta, tänäänkin A-studiossa kahdenlaisia mielipiteitä, joita poliitikot ihan totisella naamalla kehtasivat katsojille todistella keitä otetaan, ketkä heitetään yli laidan, pakolaiskeskuksista  kerrossänkyineen puhumattakaan.

Annan syksyn ruskan viedä murheet tuuleen ja unohdan. Etsin käteeni iloisen ja onnellisen kirjan.