Kun Anoppi
muinoin antoi miniälleen kirjan vuodenpäivistä, ajatteliko hän silloin, että
tehdäänpä jekku ja laitetaan sitten oikein kunnolla nuo merkkipäivät, että
miniäkin ne muistaa! Ja pohjalainenhan
kunnon työtä teki, järjesti
päivät nippuun, nyt ei miniä tarvitse muistaa kuin aina muutama päivä
kerrallaan. Näin tuli tälle Lokakuun toisellekin päivälle toinenkin tapahtuma
tänään täytettyä, minä muistan.
Ystävän syntymäpäivä on tänään,
hän itse on ollut pois tästä maailmasta jo vuosia, mutta Anoppihan pitää huolen, että ei pääse unohtumaan ja miksikäs tarvitsisikaan, olihan ystävä iso ja tärkeä osa elämäämme. Niin monia asioita olisi voitu tehdä vielä yhdessä, ihan turha kuolema sekin.
Tänään olin sitten toisen ystävän hautajaisissa, päivälle tulee siis kaksi merkintää.
Pitkäaikainen bridgeystävä temmattiin tästä maailmasta pois noin vain, aivan äkkiä ja liian aikaisin. Emme mitenkään osanneet odottaa kuoleman herraa kylään, juurihan miehen tuhka vietiin tämän kotimaan tuuliin, kerta pelipäivä ja seuraavaksi jo sairaala. Hyväksyn tai en, tuolle herralle en mitään mahda, voin vain toivoa, että nämä käynnit pitäisivät nyt pienen tauon, herra on kyläillyt liian tiheään.
Siunaustilaisuus oli kaunis, tyylikäs, arkussa lepääjän oloinen. Olisit Maija-Liisa ollut tyytyväinen valkoisiin ruusuihin arkkusi ympärillä, tilaisuuden rauhallisuuteen, ilman kyyneliä, kuten toivoit silloin kun John oli mennyt.
On vaikea uskoa, että et enää istu seuraamme nautiskelemaan kurkkunäkkileipääsi, siitä et lipsunut vaikka me muut pistelimme kanelipullia tai suklaapipareita, mutta kun joku nosti lasin kuohuvaa päivän kunniaksi, siitä et kieltäytynyt, vaan skoolasit näkkileipäsi kanssa. Me nostamme lasin muistollesi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti