Syyskuu ja niin lämmin, että kirjan kanssa seurustelu partsilla jatkuu yömyöhään, aamut siis siirtyvät sujuvasti aamupäivän ohi, jää kokematta sateet aamusumuineen. Kaikki on tässä iässä jo koettu, jopa tuo aamusumukin, niitä kameralla metsästin. Oli vielä yksi juttu kokematta, Trumpin ja Harrisin väittely.
Kello neljä Suomen aikaa tämä mummo istui telkkarin ääreen uteliaana, toiveikkaana, että nyt saadaan oikein kunnon räväkkä ottelu, vaan eipä tullut! Trump valehteli mennen tullen, mutta piti pokkansa, ei suuttunut eikä juurikaan näyttänyt mieltään. Jutut nyt oli pöyristyttäviä ja jotenkin kävi sääliksi koko mies, minusta hän tuntui paikoin jollain lailla menneen alaspäin mentaalisesti. Ellei hän olisi entinen presidentti vaan tavallinen, vaikka opettaja, kauppias mikä vaan, niin psykiatrille olisi kyllä kyyti. Ehkä tuollaisen näytöksen ylläpitäminen vaatii nyt liikaa, nuorempana sekin oli helpompaa. Harris sitten. Kaunis nainen, tottunut esiintyjä, tarkka sanoistaan, mutta hänestähän meidän on vaikea muuten sanoa mitään, kun esiintyminen on kohdennettu tietysti amerikkalaisille ja siitähän minä en muuta tiedä enää, kuin että tytär siellä asuu ja hänen on valinta näiden kahden välilä tehtävä.
Sitten meni välipäivä ihan vaan ihmetellen tätä kummallista kesälämmintä, kirjaa lukien ja laiskotellen. Energisenä aloitin tämän päivän. Luin Hesarini, olikohan siellä mitään ihmeellistä, muuta kuin ampumisia Vantaalla ja Tampereella, mietintöjä tutkimuksista lasten kännykän käytön haitoista, suosituksia vanhemmille ja että ne raakkutuhot on nyt selvitetty. Korvaussummasta ei taida uskaltaa kukaan edes kuiskata, matti meikäläinen olisi saanut maksaa joka raakusta yli 300 euroa,
muistelen, mutta ei taida olla Purralla kassassa varaa raakkujen maksuun, menisi Valtio vararikkoon.
Syksyn konsertit alkoivat, sielläkin Riikka Purra tuli mieleen! Kansa oli vaeltanut suurin joukoin ja täyttänyt koko Musiikkitalon konserttisalin, kulttuurin nälkäistä porukkaa, joukossa saattoi olla työmies tai kansanedustaja, lipuntarkastaja ei asiaa eritellyt, ehkä jopa Riikka Purra,
.jfif)
vatsa kuristen nälkäisenä kulttuurista, vielä ehtii ennen kuin Hallitus leikkaa tämänkin leivän.
Aivan suloinen lämpö levisi kroppaani kun Beethovenin Pianokonsertto nro 3 c-molli alkoi soida, tämä oli tuttua, keinuvaa ja kaunista. Soittaja oli ennenkin nähty YEFIM BRONFMAN,
jonka pulleat, lyhyetkin sormet vilistivät taitavasti koskettimilla, niitä katseli ja kuunteli, kaunista. Tauon jälkeen oli Brukneria, ei minun lempimusiikkiani, sillä se on minusta ”miesten musiikkia”, jos nyt femmarina itseäni mainostaen voin moista sanoa. Mutta olin ihan tyytyväinen, paikoin kaunistakin, enimmin hyvin äänekästä ja koko tuota massiivista orkesterin musisointia johti kapellimestari Jukka-Pekka Saraste ilman nuotteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti