Hesari näytti yhtä tähteä suomi-leffalle ”Rantasuon raatajat”, nimestä päätellen en ollut moista nähnyt. Sopivan tylsällä tuulella istuin tuoliin katsomaan, josko arvostelija olisi taas kerran ollut siitä nuoremmasta päästä eikä osannut elokuvaansa arvostaa. Onneksi jäin katsomaan, ensiksi joidenkin hassujen sanontojen vuoksi ja sitten vanhan maalaisyhteisön vuoksi.
Sanonnoista nappasin talteen isännän sanat kosijalle;” Hyviä tyttöjä niinkuin ei hevosiakaan ole täällä kaupan!” Siinä isännälle kaksi yhtä kallista talon tavaraa, tytär ja hevonen! Toinen kosijan suusta neidolle, jotta onko aitan varusteena kissanluukku?! Sen tarkoituksen tajusin vasta, kun kosija oli käynyt sormusmarkkinoilla ja kumarteli aitan rappusilla: sieltä kissanluukusta ilmestyi naisen käsi, johon sitten sormus pujotetiin! Ja niin oli talon tytär kihlattu!
H. A.:n (Ajan Suunta
24.12.1942) näkemys oli sama: "Tämä käsikirjoitus on innoittanut Orvo
Saarikiven ohjaajan ominaisuudessa luomaan ehkä tähän asti vakavintaan ja
parastaan. On syntynyt vaikuttava runoelma, joka sykkii ja elää herättäen
herkällä, vaatimattomalla tavallaan katsojassa vireille parhaita ajatuksia ja
tunteita. Saamme tutustua pienoiseen muunnelmaan kaikkien tuntemasta
näytelmästä Pohjalaisia, muunnelmaan, joka vain on lyyrillisempi,
hauraampi ja sellaisena samalla ehkä joissakin suhteissa vielä lämpimämmän
muiston jättävä."
P. T-vi nosti esiin muitakin osatekijöitä: "Hyvin tärkeä osuus on ehjän ja kauniin kokonaisuuden syntymisessä ollut myös säveltäjällä, Väinö Haapalaisella, jonka musiikki perinpohjin suomalaisena ja soinniltaan puhtaana tuo erinomaisen tehokkaan positiivisen lisän siihen värikkäästi maalailevaan kerrontaan, jota ohjaus kautta linjan on korostanut myös valokuvaaja Armas Hirvosen huolitellussa, soveliaasti romanttiseksi hakeutuneessa kameratyössä".
Hesarin arvostelijoiden ikä pitäisi ehdottomasti ilmoittaa, sillä tämäkin elokuva kuului niihin suomi-filmin hyviin vanhoihin elokuviin, yksi tähti arvostelussa karsi varmasti monta katsojaa pois.
Mies laihtuu, mutta pysyy yhtä reippaana kuin ennenkin, sinne vaan tiukan
tuulen armoille lenkille, vaimo aatteli tehdä kotona jotain viisasta.Kuten
opetella Isomiehen soittoläksyn nuotit. Kolme alennusmerkkiä panee jo aivot
koville, miten se nyt menikään, no kuuntelenpa sen sitten, oliko se nyt tuo
ääni vai tuo ?! Että aikuisena oppii, voi olla, mutta kun sen unohtaa ihan
saman tien! Ärsyttää.
Kun kerran ärsyttää, paras hoito sille on lähteä ulos. Mies tuli sisään valittaen kylmyyttä, liki talvi on ! Lapissa jo satoi luntakin ja
parvekkeella kiinanruusu näytti ottaneen nokkiinsa, kun ei oltu päästetty sisätiloihin! Että laitahan vaimo vaatetta päälle! Ja laitoin, ihan liikaa, oli tosi tunkkainen olo ja ei se ilme siitä juurikaan kohentunut. Luonto kyllä oli paikoin asettautunut syksyn kuvioihin
, mutta vielä ei tarvitse siirtyä suoraan marraskuuhun, joka kuulemma on se pahin paikka ulkomaalaiselle tulijalle, pimeä, kalju ja ruma.Ellei sitten ilmastonmuutos tuo meille uudestaan kaunista valkoista lumitalvea vaikka jo lokakuussa, voisihan se olla niinkin päin, talvi lokakuusta helmikuuhuun! Siinä lyhenisi kaamos ja kevätkin olisi ehkä vain kevät, ilman silmiin kiipeävää, lumesta heijastuvaa kirkasta aurinkoa.Sopisi minulle.
Talon ulkoremontti edistyy sikäli hyvin, että meidän kohdalla ei edisty.
Telineet ulkona luo todella upeita kuvioita ikkunoihin, katselen niitä kuin taideteoksia, tauluja, joissa valo leikkii. Ihan kuin olisin siirtänyt kuviot Isonmiehen ajatuksiin, sillä taideteos, joka hänen käsistään syntyi, muistutti minun ikkunateoksiani, mutta värit olivat toiset.
Äitinsä on ottanut kopin kännykkäpeleistä ja on ihana huomata, miten se rauhoittaa, tekemiseen tulee mukaan paperi, pahvi,sakset ja värit. Soittotunnilta kävellessä on matkan varrella sekä Kirjasto että Saiturin Pörssi, kauppa, jonka hienoutta en oikein ole osannut arvostaakaan! Sehän on varsinainen aarreaitta, sieltä löytyy taidetarvikkeet ja muu tarpeelinen, mitä Isomies elämässään tarvitsee, omalla tienatulla rahalla! Tarkkaa laskutoimitusta on mainio seurata, mitä maksaa ja paljonko vielä jää yli. Tarkka poika.
Tuota maalaismaisemaa olen nyt kolunnut yötä myöten, viime yönäkin olin muinoisella mökillä ja katselin keittiön ikkunasta, kuinka naapurit olivat ottaneet lenkkipolukseen meidän rantatien, sitä siinä ihmettelin! Illalla olin lukenut kolmatta osaa tuosta Jylhäsalmen sarjasta ja paikat alkavat olla jo niin tuttuja, että sielläkin on ihan helppo liikuskella, tässä osassa jopa talvella! Voi että muistui mieleen omat hiihtolenkit talvisella järven jäällä
, toisin ilman sitä kiharatukkaista ylkää, joka Jylhäsalmella Pikkusaaressa odotti! Ja sitten päälle tuo tämän päivän elokuva. Joten ensi yö on taattua landea, joko uin, saunon tai hiihdän! Mukavahan se on näinkin reissata, toistaiseksi syksy näyttää sallivan jo matkailun, mutta minun taitaa edelleen olla viisainta veistää tuota vanhaa vitsiä:”Kun pääsis edes Uumajaan...”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti