Mummi häpeilee !                                                           12.7.2021 14.32

Lapsenlapsella on pienen elämänsä suurin tapahtuma –Helsinki –CUP – ja Mummi istuu koneen ääressä kotona. Tuntee suurta häpeää ja potee huonoa omatuntoa. Onneksi kuitenkin Vaarinsa on paikalla, ellei sitten istu pökertyneenä katsomossa, on kuuma ja niin muodikkaan vesipullon mukana kantaminen kuin nykyään onkaan, ei se vanhalle itse osaavalle ja – tietävälle luonnistu! Vaikka nappasin  kaapista pienen käteen osuvan ja taskuun mahtuvan tyhjän muovisen likööripullon, sellaisen käyttö on tullut tutuksi systerin kassista, kyljessä lukee Mesimarjalikööri

, mutta sisältö maistuu ihan Huberin oluelta! Onkohan moinen sanonta vielä tuttu tälle polvelle, kuulostaa niin vanhanaikaiselta? Ihan hanavettähän tuo on, hyvin tarpeellinen juoma näillä helteillä.

Eläkeläisten parveke-elämä katkesi eilen ja sunnuntaipäivästä tulikin yhtäkkiä hyvin touhukas päivä! Viileällä parvekkeella koko talon jo nukkuessa aloitin Kytömäen ”Margaritan”ja ilmeisesti luen sen. Kirjasta ollaan kahta mieltä. Tähän sopii hyvin nyt hiukan ronskimpi kirja, sillä muutamat hetket ovat nyt kuluneet uuden tuttavuuden parissa.

Laura Lehtola on kirjoittanut kolme kirjaa, jokainen on teemaltaan erilainen ja itse kirjoittaja poikkeaa myös, sillä hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori! Minulle on  täysin mahdoton ajatus, että sen luonteinen kirjoittaisi tuollaiset kirjat! Pidin jokaisesta niiden suuren tunnelman vuoksi ja siitä, että loppujen lopuksi elämä kuitenkin kantoi!

Siitä yöstä aamuun, joka meillä jatkuu puoleen päivään, jo ajatuksella että ”mitähän sitä tekisi kerrostalossa aamulla!?” Puhelin piippasi ja tytär tarjosi osteopaattista hoitoa äidilleen, äitihän on kremppainen korona-ajan pelkkien kävelyjen vuoksi, joten sinne sitten. Oltiin juuri lähdössä ajelulle, autossa on viileää ja kaupunki ympäristöineen muuttuu kovaa vauhtia, siispä mummi pääsi kyydissä Annankadulle. Siellä oven avasikin tuleva jalkapalloilija ja Alma-koira, toinen heistä oli myös päässyt hoitoon.

Katselin siinä Pientä miestä hoitopöydällä, kun äitinsä käsitteli CUPissa kovaan joutuvia jalkoja, että minun on vaihdettava nimi pienestä suureen, sillä kaverin jalat tuntuivat kasvaneen kolme metrisiksi kesän aikana!

Taas vetreämmässä kunnossa oli helppo istahtaa autoon ja suunnistaa FACEsata nappaamaani ositteeseen kahville ja pullalle. Tällä kertaa GPSsään syötetty osoite kuljetti meidät jopa hiekkaisille pikkuteille, mikä ei tälle autolle ole suinkaan itsestään selvyys! Löytyi ihana vanha huvila, joka oli juuri sulkenut kahvilansa, tietysti, kaikkihan ne juovat kahvinsa ennen kello neljää!

Mikä lie talon historia, se ei selvinnyt paikan päällä, mutta nykyinen olotila on Espoon Museo, RULLUDD nimeltään. Paikka jää mieleen metsäisestä ympäristöstään ja yllätyksestä, hiljaisuudesta, jossa kuului vain lintujen laulua! Sellaista paikkaa en ole tainnut vuosiin kokea! Landellakin viimeisinä vuosina kuului tien huminat, oli joku hakannut metsiä tien ja mökin välistä. Kokemus oli kertaluonteinen, sillä tänä metsien siistimisen aikoihin Pikkumiehen sukupolvi tuskin pääsee moista kokemaan, kyllä me eläkeläiset keski-ikäisine lapsinemme onnistumme tuhoamaan ”villin luonnon”, vedetkin.

Kotiin päin ajellessa osuimme tutulle kadulle ja sen päässä törmäsimme tuttuun kävelijään, hän oli lähdössä sauvailemaan rantaan.

Liisa Amanda keltaisessa asussaan ei ensin meinannut tunnistaa, kun autosta ryntäsin käsi ojossa tervehtimään, Liisalla silmät ovat heikot ja tunnistaminen tapahtuu ihan lähinaamassa! Kävelyretki muuttui rupatteluhetkeksi Liisan terassilla, jossa sentään tuulenvire mukavasti puhalteli. Liisalla on synkkärit samaan aikaa meidän Pikkumiehen kanssa, joten tämä oli nyt ”ilman –pakettia-synkkärit”!

Mukava päivä päättyi  ”Saaristolaislääkäriin” ja parvekkeelle grillimakkaran ja kirjan seuraan. Ja nyt on se toinen päivä.