Sukulaisia etsimässä.

27.6.2021 14.44

Edellisen blogini jatkoksi sopii hyvin tämä Tommi Toijan ” Bad bad boy”, Pissaava poika, se ilahduttaa tällä hetkellä Jätkäsaareen tulevia turisteja. Suomalainen taidemieltymys ei ehkä aina sovi yhteen ulkomailta tulevan kanssa, mutta saahan sitä ihmetellä muuttuvaa maailmaa, joka ei miesten kohdalla kovinkaan paljon muutu, tämä poika pissaa kadulle.

Monenlaisia juhannuksia on koettu, tämä nyt meinasi olla ”yksi monista”. Alati muuttuva Helsinki on ollut kamerani kohde, kaupunki muuttu silmissä.

Mutta Jätkäsaaren muutoksia olen nyt kuvannut sen verran tiheään, että jokin toinen paikka olisi ollut miellyttävämpi juhannuskohde kuin taas kerran nuo nosturit ja tiesulut! Mutta ei, sinne se auto taas kaarsi! Ehkä minun viileän tuskastunut ilmeeni aiheutti pyörähdyksen Lauttasaareen päin, mutta tuskinpa ilmeeni suuresti parani, sillä yleensä tuon tuloksena on sotkuinen tieremppa Tapiolan suunnassa! Eipä silti, kiehtovaa on seurata Tapiolan liikennesekoilun selviytymistä, ihailen aina ajatuksissa suunnittelijoita ja heidän viivojensa osumista oikeisiin kohtiin, mutta en Juhannuksena!  Auto ei sitten kuitenkaan suunnannut noille reiteille ja minä suuntavaistoton katselin hiljakseen, että no, nythän tässä mennään kotia kohti, siellä on varmaan kohta tulossa jonkun sortin urheilukisa!

Maisemat alkoivat muuttua vihreämmiksi, tietyö katosivat ja kuski kysäisi , jotta mahdanko arvata, minne olla menossa?! Mistäs minä, vaihtoehtoina näkyi olevan Hankoa, Turkua ja muuta.Autot olivat kadonneet, liikennettä ei ollut, pientareet kukkivat jahdattua lupiinia, väliin valkoisenaan päivänkakakkaraa tai punaisenaan tervakukkaa, alkoi olla vähän juhannustunnelmaa. Ruman Forssan läpi kohti Ypäjää, mitä siellä?! Siellä on suuri puukirkko ja sen vieressä hautausmaa,

jossa lepää miehen isovanhemmat, muutakin sukua on kuopattu samaisiin multiin. Eipä ole ensimmäinen kerta –ja tuskin viimeinenkään- kun Juhannusta vietetään kuljeksimalla hautoja katsellen!

Mutta ennen kuolleita, oli ohjelmassa käydä katsomassa muutama elossa oleva, ei ihan sukulainen, mutta joku etäinen, joka sukulaisen taloa asustaa!

Auto kurvasi vanhaan ränsistyneeseen pihapiiriin, jossa navetan ovessa komeilli hevosen kuva ja komento, ettei sisään sovi tulla!

Vanha talo pihapiireineen oli miehelle lapsuudesta tuttu, ovesta sisään siis ja kyselemään! Oltiin todella maalaismaiseman sisällä, sillä ihan kuin ennen vanhaan, ovi ei ollut lukossa. Mies koputti, avasi oven ja astui sisään! ”Päivää taloon!” ja siellä mummo istui kiikkustuolissa, sokea koira kerjäsi rapsutteluja keittiön ovella. Jotain se sykähdytty sisällä, ajatella, että vielä tuollaistakin on! Talon isäntä tuli autolla pihaan ja esittelyn jälkeen juttu alkoi luistaa muistelujen merkeissä.Ilta alkoi jo olla pitkällä, mutta muistelut jatkuivat viereisen talon kuulumisista, sekin oli lapsuudesta tuttu talo! ”Kyllä sinne voi mennä, emäntä on oikein mukava ihminen!”  Sinnepä siis, sielläkin ovi oli auki, sisällä meidät otti vastaan nuori mies, joka kylläkin seisoi hyvinkin haara-asennossa toivottavamassa tulijat sisään, nuori mies osoittautui poliisiksi Sipoosta, oli tullut äitiään katsomaan.Hän kuunteli pitkän kaavan mukaista kertomusta, miten tulijat liittyivät paikkaan ja taloon, tunsiko talon historian ennestään, jos ei, niin nyt tunsi! Pihapiirissä oli pihasauna ja sieltä ”se mukava emäntä ” pyyheliina kaulalla tuli tervehtimään tulijoita, kahvitkin olisi keittänyt, mutta siihen emme sentään kehdanneet! Jotenkin oli niin vanhanajan maalainen olo! Monet muistot hulvahtivat mieleen, jopa aitan palvikinkun tuoksut, hassua, miten se ihmismieli toimii.

Matkalla takaisin kotiin oli sadetta, ukkosta ja aurinkoa.Kuunneltiin Juhannuksen toivelevyjä, vanhaa oman aikamme tanssimusiikkia, ihmetellen , miten sitä voikin muistaa sanat niin moniin iskelmiin! Kuten ”Luona vanhan veräjän”, Eila Pielisen laulamana, sekä sävel että sanat olivat takuuvarmasti mielen tallessa, vihko, joihin sanoja kerättiin on jo kadonnut aikaa, samoin lauluääni, mutta aina sitä voi verrytellä autoradion tahtiin.

Kotona odotti melkein tyhjä jääkaappi, mikä alkaa olla normaali juttu näiden eläkeläisten kaapissa. Ruoka ei enää kiinnosta kuin vatsantäytteenä. Parvekkeella istuessa nenään saattaa lemahtaa tiukka sipulin  haju, se riittää päivän ruokailuksi! Samoin moninaiset ja monet ruokakuppilat hajuineen, tuoksuineen kävelylenkin varrella vievät mieluummin ruokahalun kuin herättävät sen! Vihreä salaatti ja lasi piimää, siinä se on. Illalla ehkä jäätelöä mustikoiden kanssa.Mies laihtuu, vaimon kilot pysyvät ennallaan, yhdessä olemme ihannepainoisia.

 Telkkarista tuli elokuva pohjanmaalta , sama vanha ”Pohjalaiset” uusinta versiona , nyt nimeltään ”Härmä. Siinä menoa siunaillessa, mies ilmoitti, jotta eihän tuo eroa millään lailla Mafiasta! Niin kai, ja tuota pohjalaista tyyliä me suomalaiset ihailemme! ”Vaasan veri ei vapise ” ja sitä rataa.Sieltä se on minunkin mies.