Mitä he lupaavat.

 

12.6.2021 23.49

Huomenna on Kuntavaalipäivä , mutta valistuneena äänestäjänä olen ääneni jo antanut ennakkoon. Ketäänhän en tunne, joten kurkistin Vaalikoneeseen ja  sain sieltä aika yllättävän vastauksen! Nuori nainen ja yhteensopivuus 84%, aika paljon siis. Puolue oli yllätys, mutta mitäpä siitä, jos tämä nainen ajaa asioitani samalla ajatuksella itseni kanssa, ei kai voi parempaa äänestää! Joten sinne meni ääni! Uteliaana seuraan huomenna , onko joku muukin samaa mieltä.

Vaalipaneleita tuli seurattua aika tiiviisti, liekö jollain lailla ikään liittyvä juttu, sillä enhän ole tunnistanut itseäni polittikan seuraajaksi. Mielenkiintoisia tilanteita, hauskojakin, sillä selväksi on tullut, jotta kuntia on, niille luvataan taivaat ja maat, mitä nyt raha joskus tuottaa vaikeuksia. Tahto on hyvä. Kuten koulujen asiat, jotka siis laitetaan kuntoon, mitä se sitten lopulta tarkoittaakin. Nyt vain peukut pystyyn, ettei se tarkoita sitä , mitä Minna Lindgren viimeismmässä kirjassaan ennustaa!

Lindgren on kuin noita, hän kirjoitti Ehtoolehto-kirjoissaan utopistisiltä tuntuneista jutuista, niille naureskelin, että ”johan keksit”! Ja siiten kohta huomasin, että ne kummajaiset olivat kaikki toteutuneet jo. ”Aina on Toivoa”-kirja on kuin jatkoa noille vaalipaneelin keskusteluille, kaaosmainen byrokratia ja uudistukset opettajien (joita ei enää ole) näkökulmasta pelottavat. Asiakas-oppilas on se joka määrää ja se määrää, että koulu on turhan hankala, eihän noilla opeilla tee enää mitään! Kukaan ei enää osaa kirjoittaa tai lukea, tarvittava tieto saadaan netin kuvista ja äänestä. Allekirjoituskin hoituu peukalonjäljellä.

” Amandan, Kuutin ja Aavan hylkääminen oli sujunut kitkatta, sillä heidän korkeasti koulutetut vanhempansa tämänhetkisine puolisoineen päättivät itse hoitaa lasten opetuksen nähtyään, miten hirvittävän helppoa se oli Suomen opetus- ja peliministeriön markkinoimilla etäopetusalustoilla. Lapset leikkivät kotona erilaisia nettipelejä ja vanhemmat tarkkailivat heitä työkoneiltaan. Ruuhkavuosiksi sanottiin sitä, kun työntekijällä oli yhtä aikaa kamera valvomas sa iäkkäitä vanhempia, omia lapsia, kesämökkiä ja lemmikkejä. Tehokkaimmat ehtivät vielä seurata merikotkia ja norppia työnteon ohessa.”

Tässä lainaus siitä kevyemmästä päästä koulumaailmasta vuonna noin 2030. Ei siis kovin kaukana tästä päivästä. Asiakasoppilaat ovat Pikkumiehen ikäluokkaa,  entinen ruotsin ja terveystiedon opettaja omaa ikäluokkaani ja kirjan nimihenkilöt, Aina ja Toivo 97-vuotiaisina tätieni ikäluokkaa, virkeitä vanhuksia, jotka keksivät  räpätä totuuksia 50-luvun koulumaailmasta! Ja miten siinä sitten käykään, se on minulla vielä kesken, mutta luulenpa , että saatetaan jopa palata ”vanhan ajan koulumaailmaan” läksyineen ja pulpetteineen! Minnan teksti on suorastaan läkähdyttävän runsasta, sujuvaa, mutta kyllä se tämän eläkemummelin aivot laittaa lujille!

Keskimmäinen on ollut Suomessa, ensin viikon karanteenissa lennon jälkeen, sitten viiskytjuhliaan viettämässä upeassa mökissä mahtavan luonnon

keskellä ajatuksena pitää kunnon suku-ja ystäväkekkekrit. Eihän se niin mennyt, korona sotki kaiken. Kymmenen henkilön kanssa saunottiin, uitiin ja nautittiin siitä kuuluisasta kesäkuun helteestä, jonka hän aina saa aikaseksi, niin nytkin. Viimeinen viikko on mennyt Pikkumiestä paapoessa ja huomenna on kotiin lähtö. Ei kuulemma harmita, sillä Sveitsissä odottaa uusi kaunis koti järven rannalla. Uimareissut alkavat heti ja jatkuvat ehkä läpi vuoden.Kadehdittavaa.

Korona sotki ihmisten tapaamiset, mutta syksyllä on uusi yritys, joten ottakaa rauhallisesti koko suku ja ystävät, ei hän ole teitä unohtanut! Tässä viestien vaihdossa olen huomannut, että jotkut vanhat asiat ovat parempia kuin uudet! Esimerkiksi postikortti on siinä hyvä, että sen voi ottaa käteen, lukea mahdollisen viestin onnitteluineen ja toivotuksineen, tai vain tervehdyksen allekirjoituksineen, kun sellaisen tämä sukupolvi vielä toistaiseksi osaa kirjoittaa! Sähköiset viestitykset katoavat bittiavaruuteen, niistä ei jää käteen muuta kuin koneen pinnalla seikkaileva siitepöly! Onnellisessa tapahtumassa jäljelle jää sentään se sormenjälki, kunnes siivousvimma iskee.

On ollut kuuma. Mies ilmoittaa, että kuumuudesta ei saa narista, mutta minulla on KUUMA. Ja taitaa olla Alma-koirallakin turkkinsa kanssa. Kävelimme eilen Tokoinrantaa Koirapuistoon, jossa Almaa odotti viisi vikkelää poikakoiraa ja meno oli villiä ja vapaata! Lähellä olevan patsaan reunalla oli juhannusruusut komeassa kukassa, siihen houkuttelin Alman poseeraamaan.

Musta koira ja valkoiset ruusut, kaunista. Katselin sitten otettuja kuvia, hyvä ettemme tappaneet koiraparkaa, siinä se istuu kieli läpättäen kumuudesta! Hengissä säiltyi.

Anopin nimipäivä, päivä jonka hän kirjoitti antamaansa Syntymäpäiväkirjaan. Päivän kunniaksi tuli nautittua keskimmäisen toiveesta uusia perunoita ja voikastiketta, vaasalainen herkku, jota ei keskisessä Suomessa tunnettu.Hyvää oli.