Syksy alkaa elämisellä.

Jonas Kaufmann ja Wienin Filharmonikot syksyisessä "kesäkonsertissaan" Schönbrunnin kauniissa puistossa ja me istumassa tuolissa olohuoneessa nauttimassa musiikista, joka keinullannaan vie mukanaan! Mietin siinä nautinnon huminassa, että voiko joku todella olla niin tohelo, että kuuntelee mieluummin tämän päivän jytää, rytisevää poppia, joka kieletämättä myös saa jalat liikkumaan! Mutta ei siten kuin tuo wieniläismusiikin keinunta! Eihän tarvitse kuin sulkea silmänsä ja olet mukana keinumassa leveinen hameinesi komean, jos ei nyt ihan tämän Jonaksen, mutta tulisilmäisen kavaljeerin käsivarsilla! Ihan asia tuo hyvä mielikuvitus!

Wien oli päästänyt kansan nauttimaan musiikista, ulkona ja ilman maskeja ja turvavälejä, joita ei näyttänyt olevan myöskään soittajilla. Nyt vaan peukut pystyyn, ettei koronapoika ole saanut otetta itävältalaisista, siletähän se kaveri keväällä lähti Euroopan kiertueelle.   

 

Olen lopettanut varsinaisen erityneisyyden, olin eilen pelaamassa pienellä porukalla ja tänään meitä oli vain kuusi. Luin aamulla Hesarin  ja tallensin pääkoppaani korona-ohjeet: ikkunat auki, kunnollinen ilmanvaihto, mikä minun kielelläni tarkoittaa läpivetoa. Vain yksi uskali nurista pakkasen tuomista sisätiloihin, mutta haki sitten ihan kiltisti toppatakin, näytti tarkenevan. Ilmojen kylmentyessä täytynee keksiä porukalle villahousuja ja sukkia, vaikka parempi olisi uskoa, että koronapoika on häipynyt muiille maille! Mutta raikkaan ilman puolesta ei tämä peliporukka ainakaan sairastu. Maskejakin oli tarjolla, mutta jätettiin käyttämättä, kun tuuletus oli niin tehokas ja etäisyyden pitäminen onnistui jopa kahvipöydässä. Kahvittelu siirrettiin hienomman väen puolelle topatuille tuoleille, olo oli kuin entisajan kahvikekkereillä ainkin! Oliko pullapitko "Kanniston" tuotteita, sitä pohdiskellessa ilmeni, että joukossa oli yksi, jolle nimi "Kannisto" ei kertonut mitään! Ajatella! Mutta toki hänet nopeasti valistettiin ajan tasalle. Tuntui oikein ruhtinaalliselta "olla lätkimässä kortteja", kuten kirjakerhon vetäjä armollisesti ilmaisi ja että "lätkintä" se on ihan toista kuin kirjallisuusesitelmän pitäminen! No onhan se, viikon päästä olisi pidettävä se mieltä ja päätä kohottava selostus saksalaisesta tämän vuosituhannen teoksesta, "Lyhyehköjä päiviä". Kertoja on istunut hiekkalaatikolla suurimman osan kirjoitusajastaan, tiki ollen vasta puolessa välissä, että ehkä se siitä avartuu ja pääsen sieltä jotain kerrottavaa etsimään.

Helsingissä hallitsee vihreät arvot ja hyvä niin. Tosi vihreät kasvattavat ruokansa itse ja sijoittavat kasvilaatikkonsa kaupungin puistoihin ja vihreä vaikka itse olenkin, joku tolkku pitäisi olla, sillä eihän nämä ylikasvaneet istutukset koheloine puulaatikoineen kenenkään silmää hivele! Alkaa epäilyttää kaupunkisuunnittelijoiden kauneuden ymmärys, panee miettimään , sillä hehän päättänevät mitä mihinkin rakennetaan! Kun tämän maun mukainen kivitalo ilmestyy Asema-aukiolle, niin millainenhan se oikein olisi?!

Kohta ei Pikkumiehen varpaita palella, keltaisesta aloitetaan, se on hyvä unisukan  väri. Mummin se on kuitenkin vielä kudottava, sillä vuosi sitten aloitettu virkkauksen opettelu taitaa jäädä unohduksiin, uudet on harrastukset ja opit. Lukeminen on se juttu nyt, jota Mummi yritti vähän vauhdittaa tarjoamalla kaksi vaihtoehtoa: " Sivu ja pitsa tai pitsa rahana ja kaksi sivua!" "No se sivu ja pitsa, mulla on jo rahaa, sinä annoit synkkärillä, en tarvitse lisää." Eihän tällaista muksua olekaan, joka ei rahaa tarvitse?! Kyllä omat ei ikinä menneet tuohon lankaan, sen rahan eteen tehtiin muutakin kuin luettiin kaksi sivua! Tässäkin on kaksi vaihtoehtoa, joko poika on pihi tai Mummi on lahjonut liikaa! Ehkä se on tuo ensimmäinen vaihtoehto, on meillä suvussa sellainenkin!