lauantai 11. tammikuuta 2020

Uusi vuosi vanhan vanhentaa


 Oli uuden Vuoden aatto ja lähdin kävelemään ison kameran kanssa, toiveena jotain kuvattavaa. Suuria en odottanut , sillä kaamosaika kaupungissa ei juuri kauneutta tarjoa! Toisin kävi, ilta pimeni ja kamera taltioi maiseman upean siniseksi, kirjasto Oodi oli valaistu loistavan punaiseksi, näky oli upea, kerran taas tuo rakennus ilahdutti katsojan silmää! Jäin kuuntelemaan, siinä harjoiteltiin illan ohjelmaa. Lapsille olisi ollut mukavaa tuttua musisointia Pikku Papun lauluissa, mutta illan ohjelma ei sytyttänyt, se näytti tarjoavan räppiä eri muodoissa, minkä sitten saimme huomata television ääressä illan mittaan. Ei ollut "Hymyilevää Apolloa" Jyrinkosken lausumana, ei "Ihmisen osaa", ei "Loirin Leinoakaan".Ei siis mitään , jolla ikäiseni mummo tai vaari olisi halunnut vaihtuvaa vuosikymmentä juhlistaa! Suomen kansasta liki neljäkymmentä prosenttia on eläkeläisiä, mutta silti valta ja valinta on nuorten ja he valitsivat räpin tähän historialliseen ja juhlavaan hetkeen! En ole ainoa, joka tästä tuohtui ja kirjoitti Hesarin ylesön osastoon! Siellä minunkin olisi pitänyt olla, opettaa edes hiukan tapoja tälle räppiporukalle, tyyliä ja tapoja , olisi tyylikonsultti Kaarina Suonperä sanonut, pitää olla molempia.




 Vuoden alku saa aina ihmiset aloittamaan innokkaasti harrastukset, uudet tai vanhat. Ja näinhän se käy myös Bridgeporukan kanssa, sekä Aurorankadun että Kampin pelaajat olivat suurella joukolla innokkaita aloittamaan kevätkauden, hyvä että pöydät riitti! Bridgen peluu on lisääntynyt muutaman vuoden ajan huimasti, pelipaikkoja on paljon, moni pelaa joka päivä jossain. Bridge on paripeli, se pitää aivot kunnossa ja seuraelämän valppaana, et voi jäädä kotiin torkkumaan, sillä kynnys jättää pelikaveri pulaan on korkea, onneksi näin.

Näin pimeän tammikuun aikana juhlimme valoa, Helsingissä nimellä LUX. Tänä vuonna tuo lux ei juuri valoa kansalle tuonut , sillä maa oli musta, märkä ja tietysti valoton! Pikkumiehellä oli Halikon  kaveri käymässä ja näinhän se päivä meni : Ensin jäälle Jääpuistoon, sitten nälkää taltuttamaan ja elokuviin. Aikuisiakin naurattanut piirretty "Corgy, Kuningattaren koira" oli katsottavana ja siinä tuli muutama opetus, kuinka hoidellaan brittisuhteet kuntoon Trumpin ja Melanien kanssa! Melanie tepasteli vaaleanpunaisissa trikoissaan pikkuinen tyttöcorgi kainalossa ja heti Elisabeth ymmärsi, että siinähän ne suhteet hoituu, kun pannaan lemmikit pussauskoppiin tekemään sitä ihteään! Ja niin tilanne hoidettiin, Lisbethin poikacorgi uikutti mustassa autossa Melanien tyttöcorgin hellässä paneskelussa, tai siltä se ainakin näytti.Miltä se näytti Pikkumieheen ja kaveriin , ei tullut selväksi, oppia ikä kaikki, kai.

Elokuvan jälkeen olikin sitten sopivan pimeää lähetä tutustumaan kulttuuriin valon merkeissä .Kaisaniemenpuistoon oli lyhyt matka, helppo osuus. Tokoinlahti loisti edessämme , se piti ohjelman mukaan kiertää ja ihailla valoja. Suurin ihme tuolla kiertomatkalla oli, että kukaan ei pudonnut Tokoinlahteen, että pojat eivät kadonneet ihmismassaan, että me yleensä selvittiin ongelmitta lahden toiselle reunalle! Tuon polun ainoa valopilkku oli aidan vieressä puksuttava valoisa juna, mutta sitä katsojat tuskin mielsivät LUXin taiteeksi. Poikien polut erosivat kaupunginteatterin kohdalla, kaveri meni yläkautta ja Pikkumies mummunsa kanssa rantaa pitkin. Oli uskomattoman jännää astella ihan jorpakon reunalla, viittä vaille putoamassa ja hihasta ei saanut ottaa kiinni! Kastumatta selvisimme. Pikkumies huomasi Tokoinlahden kauneuden, hän pysähtyi selittämään mummilleen , miksi vesi on hiljaa ja miksi tuo kohta väreilee! Sydän sykähti onnesta, ei kaikki osaa katsoa mitä näkee!Pikkumies osasi. Pojat olivat nyt kokeneet kulttuuripläjäyksen, kuten nykysanonta kuuluu.

Tuota pläjäystä lahdimme täydentämään seuraavana päivänä, löysimme monta toteuttamisen kelpoista juttua, joku oli kerännyt keittiönsä vanhat romppeet ja ripustanut ne Kaisaniemenpuiston puihin. Muun muassa ne. Vettä satoi, kura lensi, mutta silmänruoka LUXin  teoksissa ei maistunut, olisi pitänyt olla lunta, niinhän koko juttu oli tietysti ajateltu, tammikuussa Helsingissä kuuluu olla lunta!Vaan ei ole, on lämmintä, ei tarvita talvivaatetta, farkut, nilkkasukat ja tennarit riittävät.
Räppärit olivat poistuneet Oodin tienoilta ja joku oli veistänyt komean jääveistoksen sananvapautta juhlistamaan. Siinä se seisoi leijona vesisateessa ja loi lätäkköä ympärilleen.Seisoneeko vielä, sananvapaus on tärkeä juttu ja onneksi voimassa ja myös käytössä Suomessa.


 Tytär soitti Rapakon takaa, siellä on ongelma nimeltään Megan ja Harry. Trumpin valtakunnassa ei ole omaa prinsessaa, Megan antoi amerikkalaisille oman prinsessan ja nyt koko juttu tärvääntyi, kun Megan ei enää haluakaan olla prinsessa! Tämä uutinen kuulemma voittaa jopa Englannin Johnssonin ja Trumpin Melanien päivän puheenaiheissa, myös Saarivaltiossa. Olisipa maailma onnellinen , jos uutiset olisivat luokkaa prinsessa, prinssi ja vauva.



Suomalainen elokuva "Teräsleidit" tuli katsottua ja todettua, että paljon oli hyvää, mutta paljon oli huonoakin. Komedia on vaikea laji, siinä kovin helposti pyörähtää yli ja niin tässäkin.Mutta hyviä näyttelijöitä katselee aina ja olihan ajatus mummoikäisten irtiotosta ajatuksena hauska.

Naisliiton Kirjalauantaissa oli aiheena Israelilainen kirjallisuus. Minä luin huolimattomasti ja tilasin ja luin kasan islantilaista kirjallisuutta. Sitä en juuri ollut ennen lukenutkaan, nuo miesten kirjoittamat loivat hitaan, tylsän ja aika rauhallisen kuvan Islannista, mutta tuo Yrsa, se se osaa kärvistää lukijaa kamalilla murhilla, selostaa pikkutarkasti kuinka ne tehdään ja hänen Islantinsa ei ollutkaan mikään  rauhan tyyssija! Aika inhottavaa kuvaa. Nyt Kirjasto on löytänyt minulle yhden Israelilaisen romaanin.Ei tunnu kiehtovalta, mutta luen , sittenpä tiedän.

3 kommenttia:

Leea kirjoitti...

hyvä äiti! vauhtia riittää

Sissi Salonius kirjoitti...

Niin minä taas nautin kirjoitetusta (kuvitetusta)matkasta kanssasi Helsingissä. Kiitos nasevista huomioistasi, Yökukkuja!

kv kirjoitti...

Totta Vanamo, erikoinen iltapäivä oli nuorison kanssa. Ensin tarvittiin pätevää, pitkäaikaista luisteluhuoltajaa, että saatiin Halikon Lennikin jäälle ja hyvinhän se poikien luistelu sitten menikin. Corgy-leffa oli tosiaan hämmästyksiä täynnä niin, ettei oikein osannut sanoa mitään sen jälkeen. Sinä sanoit sen nyt, juuri sellaisena kuin se ilmeni. Nuorison vakiokommentti; "Ihan hyvä" taisi jättää muutakin mietittävää. LUXin pimeys ja väenpaljous oli osittain ahdistavaa ja siksipä Kaupungin teatterin reitti valikoitui pikaiseen poistumiseen ja rantareitti jäi kokematta. Seuraavana päivänä tosin olisi pitänyt päästä uudelleen taidetta ihailemaan, mutta silloin olikin jo kotiinlähdön aika. Kiitokset Pikkumies ja Mummi, taas ollaan kokemuksia rikkaampia niin Halikon kaveri kuin mammansa.