Kadonnutta etsimässä

Maailmalla on herättänyt suurta huomiota YK:n teettämä onnellisuusraportti, jossa Suomi valittiin jo toista vuotta peräkkäin maailman onnellisemmaksi maaksi. Espanjalaisen El País -lehden toimittaja Ana Alfageme matkusti marraskuussa Suomeen selvittämään, missä piilee pienen pohjoisen maan onnellisuuden salaisuus. Artikkelin ensimmäisessä kuvassa miehet istuvat pyyhkeet lanteilla ja oluttölkit kourassa Kotiharjun saunan edustalla Helsingin Kalliossa. Jutussa puhutaankin paljon saunoista ja avantouinnista. Toimittaja kertoo, että Suomessa on 2,3 miljoonaa saunaa, eli lähes yksi sauna joka toista suomalaista kohden. Moni avantouintia harrastava haastateltava hehkuttaa jääkylmässä vedessä uimisen terveys- ja hyvinvointihyötyjä.

Kun katsoo maailman karttaa, asia selvinnee jo sillä , että maa on pieni ja meitä on vähän. Pimeyskin on suhteellista. Valkoinen lumi kaamoksen keskellä luo ainutlaatuisen valon, olemme onnekkaita. Sitä valoa turistit tulevat kokemaan ja pakkanenhan on vain vaatekysymys! Kaamos pohjoisessa on nyt ohi ja valo lisääntyy puoli tuntia päivässä. Ei kestä kauan , kun aurinko ei laske ollenkaan, valoa on vuorokauden ympäri.Ehkä luonnon suuri vaihtelevuus luo myös hiukan suomalaista hulluutta, sitäkin todistanee tämän talven lumettomuus ja syksyn lämpötila yhdistettynä kansan rakastamaan hiihtoon! Hakunilan hiihto on perinteinen juttu, jota tämä Mummeli ei kyllä ymmärrä! Siellä hiihdetään nurmikolle kannetulla lumella ja ihan tosissaan näyttävät olevan hiihtäjät ja kotisohvalla telkkarin ääressä istuva Vaari! Kumma juttu, ellei tämä ole ylittänyt uutiskynnystä ja maailma saanut uudet ihmettelyt suomalaisten onnesta.

Vielä omassa lapsuudessani lumi kuului talveen ja siitä iloittiin. Omien lastenikin talvi kului lumileikeissä, tosin jo nuorimmaisen kohdalla esimerkiksi luistinradat alkoivat olla vetisiä ja käyttökelvottomia.Silloin tulivat jatkoksi talven iloihin jäähallit, mahdollistaen vanhempien kuljetusrumban kukonlaulun aikaan, ohentamaan kukkaron paksuutta ja luomaan suomalaisen jääurheilun eri muodoissaan maailman urheilun pariin. Nyt jäähalleja on joka lähiössä ja  hiihtourheilun ystävät ovat saaneet myös ihan oman sisähiihtoputken, kuin myös puolen kilometrin mittaisen ladun Paloheinän urheilupuistoon! Ja jos kukkaro ja aikataulu mahdollistaa, Lapissa on lunta, toistaiseksi vielä, vaikka maailman saastuttajat tekevätkin kovasti töitä talvien pilaamisessa.

Suomi on nyt jaettu kahtia ilmaston lämpenemisen johdosta, se lienee tosiasia. Etelä-Suomessa sataa vettä, maa on musta, mutta eipä tarvitse liukastella! Onnellisuutta sekin. Jos pimeys haittaa, sytytä kynttilä tai tuhlaa sähköä riippuen millaisesta valosta pidät. Minä nautin tästä harmaudesta, kohta taas kevät kirkuu aurinkoineen, toiset nauttivat  toiset eivät.

Kevään konserttkausi alkoi. Ylätasanteella  niskani takana töräyttävät trumpetit tosin saivat korvani särkemään, ohjelmassa olisi pitänyt ehdottomasti olla huomautus korvatulppien tarpeellisuudesta. Muuten konsertti oli nautittava.Pidin tästä naislaulajan äänestä, helposti hän siirtyi alhaalta ylös.Lavalla Sinipartaa esitänyt Mika Kares näytti minusta liian hentoiselta tuon julman murhaajan rooliin, ääni tosin soi kauniisti huolimatta uhkasta sen katoamiseen. Sitten löysin kuvan, jossa hän esitti muskeleitaan, että miten katsoinkin väärin! 

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa. Susanna Mälkki, kapellimestari. Szilvia Vörös, mezzosopraano, Mika Kares, basso. – Berlioz, Bartók.

KAPELLIMESTARI Susanna Mälkki ja Helsingin kaupunginorkesteri ottivat onnistuneen riskin tuomalla tavallisen viikkokonserttiohjelman sijaan Béla Bartókin säveltämän oopperan Herttua Siniparran linna. Yksinäytöksessä oopperassa on vain kaksi solistia.

Ennen Siniparran synkkään maailmaan sukeltamista HKO tarjosi 28-vuotiaalta Hector Berliozilta julkaistun Kuningas Lear -alkusoiton, op. 4. Nuori säveltäjä on pakannut 15 minuuttiin koko Shakespearen näytelmän. Alkusoitto onkin kokoelma pätkittyjä teemoja ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Parasta antia olivat testosteroninhuuruinen vimma ja ”hyvät bassot”.

 Aurorankadun pelipaikka on remontissa, tällä kertaa pelattiin meillä. Sopivasti tuli pelaajia, mahtui kahteen pöytään. Kun säästää, on tallessa mistä ottaa, sanottiin ennen ja niinpä se toimi nytkin! Kellariin olin säästänyt yhden pöydän, kun en kaikkea raaskinut pois heittää ja nyt se lunasti paikkansa.

Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille en feu), ohjaus Céline Sciamma, pääosissa Noémie Merlant, Adèle Haenel, Luàna Bajrami, 119min, K12. ★★★★

 Nuorten naisten vahvassa tarinassa kulttuurihistoria yhdistyy feminismiin ja runolliseen kaunosieluisuuteen. Ohjaaja ja käsikirjoittaja on ranskalainen, vuonna 1978 syntynyt Céline Sciamma.
Elokuvan suomennettu nimi on kylläkin vaisu, sillä meillä nimestä puuttuu sana tuli, joka alkuperäisessä nimessä on. Eikä tuli ole nimessä turhaan. Lieskat leimuavat elokuvassa pitkin matkaa ja ääniraidalla kuuluu palavan puun humina. Tuli on symboli väliaikaisuudelle ja vaaralle, ja tietenkin myös suurille tunteille.
Pitkästä aikaa sai katsella täydessä hiljaisuudessa kaunista rauhallista kuvaa.

Käden taidot puhuttavat. Lapsille ei opeteta enää kaunokirjoitusta. Missä opit  vakaan käden? Sitä tarvitaan monessa ammatissa, muun muassa leikkaavan lääkärin työssä. Kuulin erään kirurgin sanovan, että nuoruudessa opittu pianon soitto on verraton apu hänen työssään, jossa tarvitaan molempien käsien yhtä aikaista työskentelyä! Samaa taitoa tarvitsevia ammatteja on muitakin. Todistelepa siinä Pikkumiehelle, että sekä kirjoitus-että lukutaitoa tarvitaan, kun opettaja on viestittänyt, ettei tarvitse lukea ääneen eikä kuin sen muutaman rivin, mikä siinä koulun aapisessa on! Mummi suuressa viisaudessaan kertoili sitten, mitä tulevaisuus voi tuoda eteen, täytyy osata lukea liikennemerkit, kun ajaa autoa jnejne."No ei tartte, kyllä autoa nyt osaa ajaa! Ai niin , miten ei saa ajokorttia,jos ei osaa lukea? Ei Papakaan osaa lukea..."  Ja siitä sitten lähti keskustelu, että jokin kieli pitää osata lukea, muuten ei opi suomea ja kuinka vaikea on oppia lukemaan, jos et koskaan ole päässyt kouluun."Miten niin et pääse kouluun, sinnehän on PAKKO mennä!" Nyt Mummi pääsi ihan aiheeseen, jossa sivuttiin maailman lasten ongelmia ja kuinka etuoikeutettu pikkumies on saadessaan elää näin hyvässä maassa, jossa kaikilla on mahdollisuus koulunkäyntiin ja jossa kaikki oppivat oppivat lukemaan, aikuiset ja lapset."Joo, mutta kun opettaja....". Käännäpä itsepäisen pää !