Uutta kasvua

Otava 2010, 256 s. Kirjailija, taiteilijaprofessori ja filosofian tohtori Olli Jalonen (s.1954) sai romaanillaan Isäksi ja tyttäreksi vuonna 1991 Finlandia-palkinnon. Siinä keskeiseksi henkilöksi muotoutui isän ohella tytär Jutta. Tämän vuoden antia on mieltä kiehtova romaani Poikakirja, jossa minäkertojana on alkavaa murrosikäänsä elävä poika - kuinka ollakaan - nimeltään Olli.
Eletään aikaa parikymmentä vuotta sodan jälkeen pikkukaupungissa, joka muistuttaa Hämeenlinnaa. Olli-pojan vanhemmat viettävät neljän lapsensa kera melko tavanomaista elämänmenoa. Tehdään töitä, saunotaan ja nautitaan mökkielämästä ystävien kanssa, vähän ryypätäänkin kohtuullisesti.
"Näin minä opin maailmasta, että elämää tämä vain on eikä riisiryynipuuroa", Olli-poika filosofoi. Noita verrattomia opinkappaleita elämänmenon kuvioista pursuaakin kirjan sivuilta toinen toistaan syvällisempinä.
Pojat tappelevat, tutustuvat tyttöihin ja räjäyttelevät omatekoisia pommeja. Olli, jota migreeni joskus vaivaa, lukee paljon muiden muassa Pikku-Jättiläistä ja Joka-Poika-lehteä.
Ollille hyvin tärkeäksi henkilöksi muodostuu omalaatuinen opettajapersoona. Mies on sodan satuttama niin fyysisesti kuin psyykisestikin, mutta saavuttaa ankaruudestaan huolimatta useimpien oppilaittensa kiintymyksen ja kunnioituksen. Opettajan sotatrauma johtaa lopulta tekoihin, joiden järkyttävyys jouduttaa omalta osaltaan Ollin lapsuuden loppumista.
Olli Jalosen tekstiä sävyttää entiseen malliin omanlaisensa jäljittelemätön tyyli. Maamme nykykirjallisesta kentästä on vaikea löytää Jaloseen rinnastettavaa sanaseppoa, niin omintakeisen nautittavasti pyörähtelee hänen kynänsä.
Kun ajattelee, miten upeasti Jalonen on osannut asettua nuoren pojan "nahkoihin", tulee väkisinkin mieleen, että Poikakirja on suurelta osin omaelämäkerrallinen romaani. Kuinka vain, jälleen kerran Jalonen osoittaa kuuluvansa ehdottomasti suomalaisen ja kansainvälisenkin kirjailijakaartin kärkipäähän.

Kävelin bridgestä Kirjastoon hakemaan tilattuja kirjoja , joita olikin kertynyt mukava pino. Vilkaisin kuitenkin "Bestseller"-hyllystöön ja ainahan sieltä löytyy jotain talteen otettavaa .Olli Jalosen "Poikakirja " oli pakko ottaa mukaan , vaikka sen olin jo tilaukseenkin laittanut .Itse tekijää en tuntenut , mutta kirjan maine oli levinnyt kirjallisten piirien kommentoimana ja reposteltuna. Luulin ottavani lukutaakakseni inhotarinan sairasmielisestä opettajasta ja vanhanajan koulukodista , kasvatuslaitoksesta , jonka muinoiset metodit ovat minulle kotoisista syistä tuttuja. Yllätyin kovasti .Ollin koti oli mielestäni lämmin ja ymmärtäväinen , ihanteellinen kasvuympäristö kasvavalle pojalle.Koulun alku sujui niin normaalisti kuin nyt lapsen koulu siihen aikaan saattoi sujua. Sitten oppilaat jaettiin tyttöihin ja poikiin .Poikien opettajaksi saatiin sodankäynyt miesopettaja , joka ei traumoistaan ollut pääsyt eroon .Ankara , suorastaan sotilaallinen kuri rinnan innostavan opetuksen kanssa ryöpsähti lopulta hittlermäiseen käytökseen ja vei opettajan mielisairaalaan hoitoon ,josta vuoden parin jälkeen rehtori nouti hänet takaisin .Opettaja jatkoi opetustaan hieman maltillisimmin tavoin , mutta sodan kokemukset eivät armahtaneet ja hän riisti itseltään hengen. "Sillä tavalla minä opin , että ihmisestä jää ihan vähän ,ja koska tahansa ja kuka vain , eikä mikään ympärillä pysähdy." Oppi Olli muutakin ja monesta asiasta , huolenpidosta , tytöistä , luonnosta .

Luminen luonto tekee omia taideteoksiaan Ysikutosen pihalle , jossa kevätkukat nukkuvat talven unta liki parin metrin hangen alla .Kaliforniassa esikot ja narsissit nousivat röyhkeästi aurinkoa kohti , mitä lie tykkäsivät uudesta lumesta juurilleen . Uutta kasvua on seurattavissa meilläkin kevään aikana , vaikka itse uutukainen pulpahtaa ilmoille vasta Ravun merkeissä heinäkuussa.
Ellei tuota ihmekuvaa olisi , vaikea olisi uskoa koko juttua , pienihän se vielä on,kasvaa koko ajan .