Kevättä kohti

Monen muiston Pääsiäinen olikin tänä vuonna eläväisen mukava, runsasruokainen ja iloinen. Kuusikymmentäkaksi vuotta sitten se oli toisenlainen, joskin suuria unelmia täynnä, nälkäisellä vatsalla nuorena sekin onnistui. Näin aikainen Pääsiäinen taisi olla silloinkin, sillä Pitkänäperjantaina tuli päätettyä, että silloinen seurustelukumppanini ja nykyinen mieheni lopetamme köyhäilyn ja muutamme yhteen ja sehän taas oli siihen aikaan selvää, että naimisiin piti mennä. Vikkelänä tyttönä ennätin saada kuulutukset nippa nappa, päivän sovittua heti ensimmäisenä mahdollisena ja mekkokin onnistui tutun ompelijan pitsinpalasta, muistelen näin, rahaahan ei ollut. Eikä ollut muutakaan kuin rakkautta ja uusia toiveita, vanhempien kauhistuksia tosin ihan koppakaupalla. No, se tuli tehtyä ja hyvä niin. Köyhäily ei nyt ihan heti loppunut, mutta eihän rahaa ollut toisillakaan, oltiin hyvin tasa-arvoisia. Tampereen psykologit tosin jätin toisten luettaviksi ja kävelin KOPin pääkonttoriin kyselemään töitä, keltä kysyin ja mitä sanottiin, enpä muista, mutta kassaneitinä sitten istuskelin parissakin kassassa liiallisen nopeuden vuoksi  yhden kassan  ja valkolakin  palkalla. Pelkän keskikoulun käynyt,  monta vuotta samassa kassassa ollut ystäväni sai vähemmän palkkaa kuin minä valkolakkeineni, kyllä minua hävetti, se siitä silloisesta tasa-arvosta.

Ensin käytiin syömässä nuorimman huushollissa hyvin maukasta ei-pääsiäisruokaa. Perhepiiri on kasvanut yllättäen parilla miehellä, yksi on vanha tuttu, tervetulleeksi mukaan toivotettu ja toinen on uusi tuttavuus, joka on sulahtanut kuin vahingossa omaan piiriinsä, muutoinhan elämä sujuu mukavasti ennallaan.

Koululaiseni alkaa olla Vaariaan pitempi, murkkuikä on kohdillaan ja

Diorin hajuvesipulloista toinen jo käytetty, parissa pullossa on vielä jotain jäljellä, Mummille tuoksuja tuoksutettiin, hyvän hajuisilta pojat nykyisin tuoksuvat. Alma vaihtaa vahtipaikkaa sitä mukaa, kun porukan lautaspaikat muuttavat suuntaa, jospa joku heltiäisi ja tipauttaisi pienen herkkupalan emännän tiukasti valvovan silmän ohi.

 Miina Äkkijyrkän lehmät pääsivät pitkästä aikaa esiin, ne olivat levänneet vuoden verran violetissa vanhassa lipastossa, jotenkin minä nuo lehmät päästän laitumelle Pääsiäisenä, vaikka eipä syytä siihen oikein löydy.

Tällaisen lähinnä ruohojen syöjänä ne saavat edustaa ainoita lehmän sukuisia meidän pääsiäispöydässä, suuri kynnys oli ylittää myös suloiset valkoiset karitsat, mutta kun myyjä oli pakannut kauniisti leikatut paistit mustaan ruumisarkun tapaiseen rasiaan, heltisin, ostin kolme ja melkein silmät sulkien latosin fileet kauniisti kiinalaiseen vatiin, koristelin vihreällä ja asetin tarjolle.

Lohikalaa en sitten säälinyt, vielä. Onneksi en, sillä se olikin tosi maukas ja sai kiitettävän suosion syöjiltään. Kananmunatkin käy vielä ruuasta, vaikka tipujahan niistä tulee jollain konstilla, söpöjä ja hellyttäviä, Kohta ei niitäkään voi syödä saamatta omatunnon kolotuksia. Jälkiruuaksi olisin halunnut pashaa, siis ostosellaista, koska kerrostalossa ruuan tekeminen ei ole minun juttuni, mutta eipä ollut kaupoissa napattavissa, mistä tietystä päättelin, jotta Trumppi ja Ystävänsä naapurista ovat ne torpanneet. Ei kuulemma olleet, mutta hyvä meille, tuli käytettyä kotimaiset omenat onnistuneeseen piirakkaan.

Kruunuksi tälle Pääsiäiselle ovikello soi ja siellä oli kaksi pientä naapurin tyttöä virpomassa, ehkä ukrainalaisten virpomispäivä on eri kuin meidän.

Joka tapauksessa tytöt taisivat ujostella pöydässä istuvaa porukkaa kun heltisi hymy ilman laulua, mikä meille iloisesti kyllä riitti. Ja mikä hassuinta, yksi vieras oli tuonut kukkapuskan sijasta rasiallisen pääsiäismunia,

siitä kaksin kappalein kukko pudotti munat tyttöjen käteen ja minä sain vihreän oksan. Ja seuraavana päivänä ovikello taas pirahti, naapurin Rosa sulhasineen ja Surku-koirineen toivotti hyvää kevättä orkideakukan kera. Liekö tulleet naapurin vanhukset mieleen, sillä Rosa aloittaa sairaanhoito-opiskelunsa jaksolla vanhainkodissa ja dementialaitoksessa! Olen niin iloinen Rosan tämänhetkisestä elämäntilanteesta, nuoruus ei ollut helppo hänelle, ei äidille eikä meille naapureille sitä seuratessa. Onnea Rosalle, toivottavasti hän tietää, kuinka iloiseksi hän meidät kukallaan teki!

Ja vielä yksi Pääsiäisihme, posti suoritti ihmeteon ja kuljetti tervehdyksen Rapakon takaa! Toiseen suuntaan se ei suostu kuljettamaan, mutta tännepäin sentään on tullut kortti jos toinenkin.

Päätin tuossa korttia lukiessa, että malja, johon olen vuosien varrella kortit keräillyt, ensin joulukortit, sitten Ystävänpäiväkortit, Onnittelukortit ja Pääsisäiskortit, se saa edelleen toimia keruuastiana, mutta siihen mahdutetaan nyt koko vuoden sato, ei kuten ennen vain kausisato. Näin tämä ”kaupunkiviljelijänkin” sato-odotus jää pieneksi, mutta ilahduttaa se pienikin sato, loppusato on sitten sitä sähköistä, josta ei tuleville osuutta riitä. Mene ja tiedä kiittävätkö tulevaisuuden tutkijat meikäläisen tallentamisvimmaa vai  nykypolven tuhoamisvimmaa, sen kun pääsis näkemään! Sitä hattutemppua ei taida kuitenkaan vielä olla tulossa, kuuta vaikka kierretäänkin jo.