Etiäinen

Kymmenen vuotta sitten sain etiäisen ja kiiruhdin ystäväni luo Palvelutaloon. Ennätin vielä sanoa hyvästit ja hän lähti pilven reunalle seuraamaan Itsenäisyyspäivän juhlijoita, joihin hänen lapsenlapsensakin syntymän muistaminen kuului. Miten se onkaan järjestetty niin, että kun yksi lähtee, tulee toinen tilalle, ja vielä Suomen Itsenäisyyspäivänä. Ei unohdu.

Etiäinen on vieraillut ainakin neljän ystävän

tai sukulaisen luona. Harvoin meillä enää vieraita kylään ilmaantuu, mutta nyt heitä tuli neljänä peräkkäisenä päivänä ja

yksi jopa jonka käynnistä lienee neljäkin vuotta!

Aivan ihanaa kun tulivat! Tosin meillä oli kerrottavana ikävänpuoleinen syy tuohon etiäisen ilmaantumiseen, miehen käynti HUSsissa lääkärin juttusilla aiheutti meille pienoisen shokin, josta selviäminen ei ihan ole vieläkään onnistunut. Vaihtoehtoja annettiin kaksi, molemmat olivat huonoja. Niitä sitten mietittiin Ratikassa kotimatkalla, kotona illan suussa ja sitten mies tarttui puhelimeen. Minä tihursin vieressä kuunnellessani tyttärien itkettämistä, kyllä sen kuuli puhelimen välitykselläkin, vaikka etäisyyttä oli kokonainen valtameri, alpit tai vain merellinen Helsinki.

Vastaan ne tulevat, ympyrä sulkeutuu. Minä aloitin tämän blogin kirjoittamisen vuosia sitten melko samanlaisissa tunnelmissa. Olen huono puhelin ihminen, niin ajatuksena oli ja on, että jos haluat tietää, mitä meille kuuluu, niin kirjeessäni sen kerron. Näinhän se ei enää mene, netti Faceineen on monelle epämieluisa juttu ja uusia alustoja on pilvin pimein tullut lisää, joten taitaa tämäkin jäädä itselle päiväkirjamerkinnäksi. Joulukorttiin ei kehtaa huonoja uutisia merkata, joulu on jokaiselle ilon ja toivon juhla, ehkä vielä meillekin, eihän siihen enää ole kuin kolmisen viikkoa.

                                                 Tänään vaalittiin perinteitä,

katsottiin se tuttu ”Tuntematon” televisiosta, se on kuulunut oikeastaan miehen pohjalaisen perheen perinteisiin, itselleni se tuli miehen perinteen kautta. Ja siihen jäänyt. Tuntemattomia on kolme filmausta, mutta vain tuo Edvin Laineen filmatisointi on meille se oikea ja nythän sitä katselee mielellään, kun elokuva on digitoitu. Kuva on terävää ja mustavalkokuva on kaunista katseltavaa,

huolimatta kovista sotakohtauksista, mutta nehän voi jättää katsomatta. Kirja tietysti on kuulemma parempi, mutta enpä halua pilata elokuvakokemusta kirjaa lukemalla, pilalle se menisi.

                   Illalla oli sitten uusi televisiorupeama, Linnan juhlat, perinne sekin.

Mies katselee onko tuttuja, joita ei näillä vuosilla enää löydy ja minä katselen kauniita pukuja, koruja ja kampauksia, kerrankin näkee suomalaiset jossain muussa asussa kuin lenkkiverkkareissa!

Ja on ilahduttavaa seurata juhlayleisöä, joka juhlii liki selvin päin! Sehän ei suomalaiseen juhlailmeeseen normaalisti istu, meistähän lähetetään maailmalle malliesimerkki oikein elokuvan voimin, ”Sata litraa sahtia” on esittelyn nimi. Voin suositella, jos olette joutuneet elämään lapsuutenne vain” yhden lasin” verran, kuten näissä pressan juhlissa nyt oli päätetty! Ehkä asia korjaantui Linnan jatkoilla, niitä en enää jäänyt seuraamaan. En myöskään toista perinteistä pohjalaista elämäntapaa,

jota elokuva ”Pohjanmaa” näyttää tarjoavan. Vaasalaiselle miehelle se on kuin minulle Niskavuoret. Minä siis tulin tänne koneelle ja yritin löytää Areenasta Linnan juhlien yleisöstä ystäväni prinsessan, hän livahti niin äkkiä, että mietin, kättelikö ollenkaan!

                                   Oliko hän tuossa ihmisjoukossa, tuttu hymy löytyi.