Mitähän nyt-

Ihmisen elämänhalu on kummallinen asia, se tunkee mieleen, vaikka toisenlainen päätös oli jo tehty ja varmana käsitelty. Jospa kuitenkin kokeilisin, jospa kuitenkin se auttaisi, ehkä antaisi aikaa, eikä tarvitsisi  vastailla kyselyihin, että miksi et edes kokeillut? Itkut on jo itketty, nyt voi sitten rauhoittua ja aloittaa joulun vieton ihan uudella ajatuksella ja sillä, mille se on aikoinaan maailmaan luotukin, toivolla. Toivotetaan Hyvää Uutta Vuotta 2026 meille ja teille, kaikille kuten pikkupupu Sokoksen mainoksessa ihmettelee ”Minulleko? Sinulle ja meille kaikille.” Tuossa vaiheessa minä aina nyyhkin kyyneleitä...

Kun sitä joulumieltä ei oikein tunnu tulevan, niin jospa se löytyisi joululauluista, joita nyt lauletaan ihan joka kirkossa ja torin laidalla. Kallion komea kirkko on lähellä, siellähän niitä on perinteisesti laulettu, kurkistus ohjelmistoon ja tänään kello viisitoista oli mahdollista päästä kuulemaan Yleisradion joulukonserttia. Siis sinne.

Näin kaamoksen aikaan vuorokausirytmi on ihan mennyttä, sitä ei ole, niinpä nytkin ennätin juuri juoda aamuteeni ja lukea Hesarini, jossa oli muuten osassa ”Koti” selostus oikeasta liki sadan vuoden jouluperinteestä! Eero Järnefeltin Järvenpään kodissa on vietetty samoin perintein joulua jo yli 90 joulua, kertoo lapsenlapsi Juhani Kolehmainen. Perinteitä minäkin haluaisin noudattaa, mutta enää se ei onnistu, sehän vaatii ison huushollin tiloineen ja perheenjäsenineen, niin oli ennen ja silloin se oli ihanaa, nyt on muistot jäljellä, kansissa ja mielissä. Nyt tuli hypättyä kuin pohjalainen jutuissaan, voinen palata takaisin samoin askelin,

siis kohtaan, jossa huomasin tuon ilmoituksen. Mies jäi ruudun ääreen, minä vaatetin itseni ja siirryin ulos raikkaaseen ihan talviseen oloon! Kirkon mäki oli valkoinen! Lunta ei paljon ollut, mutta heti se toi uuden tunnelman, talvi on menossa. Katuremontissa uuden ilmeen saanuuta valkoista mäkeä oli nousemassa moni muukin, luultavasti suuntakin oli sama, sillä kellon lyödessä kolme oli kirkko liki täynnä ja odotus jouluisesta hetkestä korkealla.

Konsertti radioitiin kuuteentoista maahan, Rapakon takana tyttäreni olisi voinut myös osallistua, enpä ollut infonnut. Kuuluttajana oli tuttu ääni, Ainomaija Pennanen, hän kertoi konsertin eri osista, lauluista, jotka linkittyivät Ruotsin vallan aikoihin. Pieni tietokertomus sen ajan Suomesta, kun kuuluimme Ruotsiin, ehkä se oli monelle nuoremmalle tuttua tarinaa, tiedä häntä kuinka historia tänään kouluissa luetaan. Esiintyjiä oli kolme, yksi laulaa ja soittaa pianoa, vähän muutakin mukana. Yhdellä oli jouhikko – enpä moista nimeä tunne –ja erilaisia viuluja. Kolmas oli loistava nokkahuilisti, sen minä jo osasin suuresti arvostaa! Tosin tämä johtaja lauluäänellään oli loistava ja mietin, jotta oli varmaan mahtavaa laulaa tuossa kirkossa, siellä kun akustiikka on todella kuuluvainen! Upea ääni, kadehdittava suorastaan. Yhtyeen nimi on ”Ensemble Gamut”. Toivottavasti suomalaiset maailmalla nauttivat tuosta musiikista, taidokasta se oli, mutta joulu siitä kyllä puuttui kokonaan.

Jos nyt sitten ottaisi esiin vanhan keltaisen laatikon, jonka kyljessä lukee ”Joulu”, koristelisi lipastot ja tasot tontuilla ja muulla jouluhörhöllä, joulukuustahan en kerrostaloon ole huolinut. Sellaisen kaipuun voin taltuttaa kävelemällä ulos Hakaniemen torille, siellä on suuri upea kuusi valoineen, se riittää tähän hetkeen.