Kadulla on sohjoa.

Lunta, sohjoa takkuista keliä! Ja se johtuu mistä? 

Suomessa  ja jopa Helsingissä on aina talvisin  satanut lunta, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Selaan albumeitani ja muistelen talvia eloni varrella, lapsuudessani keski-Suomessa oli aina lunta, Se oli puhdasta, valkoista, joskus siitä saattoi tehdä lumilinnoja, joskus hiihdellä pitkin peltoja, kun tuuli oli puhaltanut irtolumen pois ja oli hankikanto tai tarpoa umpihangessa Laajavuoressa aikana, jolloin Matti Nykänen ei ollut vielä syntynytkään. Omat lapseni saattavat muistella vielä ihan samoilla ajatuksilla, vaikka asuivatkin Helsingissä.

Pulkka oli kova sana ja vielä kovemmaksi se tuli, kun perheeseen hankittiin suuri musta newfoundland! Se kun varustettiin valjailla pulkan eteen, oli meno usein hyvinkin reipasta, eihän hiekka-autoja ollut mailla eikä halmella! Hiihtämiseen ei tarvittu koneella ajettuja latuja, lapsille riitti, kun laittoi sukset jalkaan ja sitten hiihdettiin, joko kotitiellä tai tehtiin itse ladut. Kaupunki jäädytti kentän ja ei tainnut olla sellaista talvea, että siellä ei olisi voinut luistella, jää kesti maaliskuun auringon paisteeseen asti.
 

Jotain tapahtui, autoilijat ja ihmiset rupesivat nurisemaan, lumi oli saatava pois teiltä ja katujen varsilta. Alettiin levittää suolan sekaista hiekkaa, se tarttui koiran turkkiin ja esti kelkottelun kaduilla, siihen loppui se ilo, lopulta meni koirakin. Mutta omakotiasujalta ei lumitöiden ilo kadonnut minnekään. Kaupunki aurasi ajoradan ja kippasi lumivallit  ajorampille, se oli kaupungin mielestä kuulemma ihan arvattavaakin, mitäs asuit omakotitalossa, olit ehkä näyttänyt mieltäsi kuskille ja siitä sitten sait! 

Muutettiin kaupunkiin, taloon, jossa oli oma talonmies. Ei tarvinnut enää luoda lumia, katuosuus oli aina kunnossa ja pihalla puhdas lumi koottu isoksi kasaksi talon lasten leikkiä. Aina oli hiekotettu ja puhtaasta autotallista oli ilo ajaa ulos lumesta lapioidulle kadulle. Siis, lapioidulle! Talonmiehen varusteisiin kuului tosiaan silloin lapio ja harja, kesällä myös harava, niitä sai lainata, jos tuli ikävä entisiä aikoja. Joskus tuli. Nyt ovat talonmiehet kadonneet ja heidän mukanaan myös vastuu kansalaisten kompuroinnista suolalla maustetussa sohjossa, mitäs sitä heti pois luomaan, pianhan on kevät ja aurinko hoitaa lumet! Sen saimme tänään kokea itse, kun kahlasimme lumipöpperössä Amerikan postia hakemaan, postipoika kun jättää paketit milloin minnekin, osaa sentään vielä lukea osoitteen oikein ja kertoa, että haepas tässä mainittu juttu sieltä tai sieltä! Mikä on logiikka tässäkin asiassa, ei valkene, sillä poistettuaan postin Hakaniemestä, alakerran K-kauppaan tyhjennettiin takahuone ja merkittiin "postiksi". Mutta tämä lähetys oli nyt haettava kauppakeskus Redin K-kaupasta,

siellä visaat mietivät, että K-kauppa kun K-kauppa, ei sentään kuitenkaan Suomenlinna!Sinnekin posti on osannut postinsa ohjata, oisko syyllinen lukutaidottomuus? Tai sitten vain kiero huumorintaju. 

Paketti haettiin ja tulipahan samalla käytyä se miehen  pakkokierros Olssonilla, hyvä juttu, sillä ihan rahalla ostin reikäisen laatikon, jossa nyt lepäilee uusi tietokone kaikkine johtoineen!

Kunhan opin, mikä johto vie minnekin, niin reikiä on tarpeeksi johtojen kulkea kauniinpaa reittiä, kone itsessään ei silmää häiritse. On se uskomattoman pieni ja pitää sisällään kuitenkin sen kaiken kuvamäärän, minkä vanhakin, joka sentään oli juhlallisesti  matkalaukun kokoinen! Pitäisiköhän tuolle antaa oikein nimikin?! Kun kerran perheen kaikki autot on nimetty, niin jotenkin tämä reppana on niin pieni, että se ikäänkuin haluaa nimen. ThinkCentre näkyy kyljessä olevan, mutta oisko "Santra" jotain?! Eli nyt on lapsella nimi, Santra.

Opettaja on ihana ja lapsi on musikaalinen, mutta ei se riitä! Jonkun olisi soiteltava lapsen kanssa, yhdessä ja kaveriporukassa, Mummin taidot on sen verran heikot, etteivät ne houkuta Pikkumiestä, "Et sinä kuitenkaan osaa.." Äiti osaa, mutta riittääkö sekään, pitäisi päästä jammailemaan kavereiden kanssa, soittamaan yhdessä. Taito ei ole vielä suuri ja tällä menolla se ei suurene, uusien kappaleiden opettelu läppäriltä opettajan ohjaamana on tyhjää parempi, mutta innostus täytyy nyt yrittää etsiä jostain uudelleen! Eikä omatoimista musisoimista edistä Juutuubit, toki kylläkin kaikenlainen muu tieto, kuten kirosanojen etsiminen eri kielillä! Siinä Pikkumies on kuulemma hyvin edistynyt, osaa ulkoa monella kielellä suurenkin voimasanojen varaston, kertoi luokkakaveri ruokapöydässä. Mummille esitettiin ylpeydellä tämä sovellus, mistä sitten Mummikin voi tarvittaessa käännökset etsiä.Viritettiin  keskustelu voimasanoista, miten niitä käsiteltiin muinoin Mummin lapsuudessa:" Minun Mummuni nappasi niskahiuksista kiinni, kaatoi vatiin vettä, otti mäntysuovan ja pesi sillä suun." "Se on kuule laitonta, ei sellaista saa tehdä!" tuli heti molemmilta pojilta kauhistuneena! Kun sitten kerroin, jotta vähään aikaan en Mummulassa kiroillut, niin mitenkäs teidän tapauksessanne voisi tehdä saman tuloksen saavuttamiseksi?! Vastauksena oli virnistys ja selitys, että "kuulehan, ei helvetti ole kirosana, se on se paikka, jonne joudut kun kuolet!" "Ai onko? Mistä tiedät? Oletko käynyt siellä?" kysyi toinen kaveri. Koulussa opetetaan Elämänkatsomustietoa, perille näyttää menevän.

Asenne lukemiseen syntyy kotona, kertoo Hesari. Sen perusteella ei Pikkumiehellä pitäisi olla hätää, kirjoista puhutaan ja niitä luetaan. Tilasto kertoi kummia lukuja, 63 % suomalaisista täyttää vaativan lukutaidon ja 11% on taidoltaan heikkoja. 

Sitekeästi taistelen kirjoilla ja lehdillä vastassani kännykkä ja läppäri peleineen, Hyviä nekin, mutta ei ne lukutaitoa edistä, pätkätekstiä, tosin sitten monilla kielillä. Ihmettelin kerran, kun pojat pelasivat koneella ja jutellessa kuului vain englannin kieltä, jotta mistä he moiset ovat oppineet?! "No, höhlä, eks sä nää? Tuossa on kuvat ja sitten ne puhuu siellä, sieltä sen oppii!" Tämä höhlä sitten tajusi, että lapsi oppii, Mummi ei .