Mikä karvaiselle nimeksi?

"Onko maailmassa ollut aina värejä?", kysyi Pikkumies eilisenä harmaana päivänä tullessamme Muskarista Porthaninkadun mäkeä alas. Tuota juuri mietin tänään, sillä olin vastaillut leveästi kertoen, miksi värit eivät näy vanhoissa mustavalkoelokuvissa, että kyllä siellä ne samat värit on, niitä vaan ei osattu ottaa filmille talteen sen ajan tekniikalla."Niin, ne näkyi erilaisina harmaina varmaan."oli viisas toteamus. Tänään oli sitten todella harmaata, ajattelin , että nyt täytyy ottaa kamera ja kuvata tämä kaamos tyttärilleni, jotka tuskin enää muistavat, millaista se valon puute tähän vuoden aikaan kotimaassa on! Synnyinmaassa oikeammin, kakskymppisinähän he jo maata vaihtoivat. Kuva on keskipäivältä sisätiloista, toki ikkunasta katsottuna vastapäinen seinä näyttää ihan valoisalta, mutta taitaa kameran automatiikka senkin valehdella!

Minä olen pimeän ja kaamoksen ystävä ja se pimeys, se ei ole pimeyttä,  sillä todella pimeällä pienikin valo moninkertaistuu. Valo tulee näkyviin, eikä katoa harmaan sävyihin,kuten päiväsaikaan tapahtuu, kuvan terävyys korotuu.Tuota iltapäivän harmaata hetkeä olenkin aina kuvannut tilana, jolloin ei saa silmiä tarpeeksi auki, täyspimeällä ei ole sitäkään ongelmaa. Ainoa kehno juttu tässä marraskuun kaamoksessa olisi, jos ja kun sentään joskus aurinko näyttäytyy, sen alahaalla roikkuvat säteet kimpoavat suoraan silmiin ja häikäisevät, tajunta äkkiväärästä valosta on rikollista ainakin migreenikolle! Onneksi tuo ilmiö on sen verran harvinainen, että sen vähäisen ajan voi suosiolla pysyä kotosalla verhojen takana ja odottaa illan pimeyttä.

 Jouluunkaan ei ole kuin kuukausi aikaa. Muuttaa korona sitten joulun vieton, niin Pikkumiehen jouluun se ei saa pahojaan tehdä! Kyselin kaverilta toivomuksia joululahjoiksi, hän ei ollut vielä ennättänyt moisia ollenkaan miettiäkään! "Ehkä jotain legoja tai sitten jalkapallokortteja!""Jospa kirjoittasit toiveet lapulle ja antaisit lapun Mummille!" "No enhän minä sitä sinulle voi antaa, sehän pitää laittaa ikkunan väliin!" Eipä tuohon muuta voinut kuin nyökkäillä ja toivoa, että jutustelu kääntyy toiseen suuntaan, outoa tämä joulun taika!

 Ja tänään ymmärsin konkrettisesti, miksi lahjatoiveetkaan eivät ole saaneet tuulta purjeisiin! Mummille tuli videopuhelu ja siellä esiteltiin uusia ostoksia! Ei jäänyt epäselväksi, mitä ne koskivat ja kenelle ne oli tarkoitettu! Odotettavissa on joulun aikaan uusi karvainen perheenjäsen ja sillehän täytyi olla hommattuina jo jos vaikka mitä! Kelpasi sentään kotiinhakuun amerikkalaisen kissan lentolaukku, onhan sillä iso historia, siinä lensi valkoinen persialainen New Yorkin kautta LOS:sta Helsinkiin ja Mummin ja Vaarin hoiviin! Eiköhän uusi musta karvainen tulokas voi siinä hyvin automatkan ajan, vaikka syliin Pikkumies on uhannut kaverin ottaa! Äitinsä karvaturrille riitti talouspaperirulla revittäväksi, noin alkuunsa. Nämä uudet koiruuspolvet taitavat olla kehittyneempiä erilaisista aktivointi-ja kehitysleluista päätellen. Innokkaana tulen pennun kehitystä seuraamaan.

Joululauluja pitäisi harjoitella, tarkoitus oli esiintyä Oodissa, mikä sinänsä tuntuu jo upealta! Mutta korona teki tehtävänsä, ei tule Oodia ei ehkä Koskelan kirkkoakaan, mutta jonkilaisen striimauksen Kallion Musiikkikoulu tekee ja siellä minä sitten soitan parikin kappaletta, jos nyt pennun hoidolta onnistun! Mummin piti laittaa tähän ihan musiikki mukaan, mutta eihän se osaa näitä googlen uusia juttuja !Ehkä parempi niin, saan vielä vähän harjoitella, oppi ei suju enää ihan kertakuuntelulla, vaikka nopea olenkin.