Ympäristöteko

 Jätteiden lajittelu on ympäristöteko, mutta jätteiden säilytys sisätiloissa ei. Oli jätteenä sitten käytetty muovi,pahvi tai muu ruuan, tavaran kääreenä ollut, lämpöisessä huoneessa jokin alkaa elää ja kukkia, se haluaa roskikseen muualle, ei siis "kodinomaiseen" kerhohuoneistoon, jota ihmiset epämääräisin aikatauluin käyttävät. Mutta mitä teet, kun haluat olla ympäristötietoinen kuluttaja paikassa, jota kukaan ei kutsu kodikseen, mutta jossa roskaa syntyy siinä, missä perheessäkin!? Ulkona on seitsemän roskalaatikkoa, vastuullinen kerääjä järjestää keittiöönsä myös seitsemän astiaa, mutta minne?! Nykyisissä uusissa keittiösuunitelmissa lienee jo tuo luku ajateltuna,  kaapit ja laatikot ovat valmiina piilossa pois silmien näkyviltä, mutta mitä tehdä keittiössä, jossa vakiona on kaksi ämpäriä? No, kierrätysintoinen järjentää lopulle määrälle laatikoita lattialle ja hetkessä hän on mukana pelastamassa maailmaa muovilta ja pahvilta. Hajuherkkänä migreenikkona tunnen suurta vastenmielisyyttä haisemattomienkin roskien sisäsäilytykseen, asia, joka tulee haistettavasti esiin vieraillessa palvelutaloissa tai vaikkapa kotoisten vanhuksiemme omissa kodeissa, joissa päivittäin tapahtuva roskapussien pois vieminen ontuu. Ennakoin oman kotini tulevaa "vanhushajua" saamalla roska-asiasta elämää suuremman ongelman! Meillä mieskin on tämän melkein sisäistänyt ja  roskat kerätään joka päivä pussiin pois vietäväksi. Jätepussien liiallisesta tuhlaamisesta huolissaan oleville voin kertoa, että lajittelu hoituu kahdella pussilla, toisessa on biojäte ja toisessa kaikki muu. Ja sen kaiken muun mies sitten jakaa roskan tyypin mukaan eri säiliöihin, pudottaa lopuksi kierrätyspussin omaansa, tai kuten minä, pihinä taskuunsa uudelleen käytettäväksi. Ei tarvita suurta jätesäkkiä, kun  toimii "vie mennessäs, tuo tullessa ja tyhjennä huomatessas!"

Ajatella, meidän hienossa SOTE- järjestelmässä jokin toimii jopa tehokkaasti! Olin osteopaatin käsittelyssä aamulla ja siitä virkistyneenä ajattelin tuhlata aikaa menemällä lääkärini määräämään röntgeniin Asema-aukiolla. Olin varustautunut pitkään istuskeluun, kuten tavallisesti aikaa varaamatta saa tehdä. Väärin ajateltu, viisi minuuttia ja olin kopissa riisuskelemassa ja toinen viisi minuuttia olin jo ulkona. Ainutlaatuinen kokemus yhteiskunnan palvelusta!

Aamuinen aikainen nousu ja osteopaatin käsittely teki raukean olon ja istuin todella poikkeuksellisesti keskellä päivää television ääreen! Se kannatti, sillä sieltä tuli ikivanha elokuva lapsiviulisti Heimo Haitosta! Todella ihmeellinen on hänen kohtalonsa ja kehityksensä ollut, kun vuonna 1948 hän on esittänyt itseään elokuvassa, joka kertoo "Pikkupelimannista" ja jossa hän soittaa itse viulua! Harvasta taiteilijasta on moista dokumenttia katsottavana. Dokumentin lopuksi hän soitti aikuisena viuluaan jossain taltioidussa konsertissa ja se viulu soi! Sääli, että hänenkin kohtalona oli viina, kuten niin monen loistavan muusikon.

Muusikoista puheenollen, yksi soittaja jumalan armosta täytti kuusikymmentä vuotta lauantaina! Hänellä on tytär , joka soittaa kontrabassoa (kai se nimitys nyt on oikein?) Lappeenrannan orkesterissa. Tytär oli saanut mukaan pianistin ja viulistin ja yhdessä he saivat aikaan niin upean esityksen, että kuulijalla oli kyyneleet silmissä, kaunista. Kiitos Helka. Loppuilta kuluikin sitten korvia pidellen erilaisten kuubalaisten rytmien melskeissä. Mahtavaa musiikkia, mutta miksi nykyisin trumpetti, rummut ja muut puhaltimet eivät kuulu ilman vahvistimia?Korvilleni olisi riittänyt pienempikin ääni, sääli, sillä suosikkipoikani orkesteri oli pakko jättä toiseen kertaan, korvat eivät huolineet enää yhtään ääntä.Muuten kiva ilta.

Huomenna on konsertti ja ennakkotiedon mukaan kuulemme jotain jazzin ja improvisaation siivekästä ja hienovaraista taidetta.Mälkki johtaa, että kai se kuitenkin musikkia on.

"Osaatko soittaa tuon Soihdut sammuu?" Opettaja osasi ja Pikkumies kuunteli hyvin hartaasti. On kiitollista seurata kehitystä musiikin saralla ja huomata mieltymyksen klassiseen kasvavan oikean opettajan johdossa.

"Saisinko myös pesun?" kysyi pään hieronnasta nautiskeleva pieni asiakas. "Ja hoitoainetta kans ja Mummi,ostatko mulle ihan oman pullon, kun äiti ei anna kaataa kuin vähän?" Nyt kaadettiin ja sitten leikattiin ja ehkä nyt sitten on jonkun aikaa kammallakin töitä!

Talvea kohti mennään, Rautatietorin jääpuisto on kehitteillä , hiekkaa jo kannettu ja jyrätty. Kohta sinne pääsee luistelemaan!Mummihan ei luistimilla pystyssä pysy, mutta on mukava seurata lapsia ja aikuisia innokkaita, varsinkin turistit ovat ottaneet Jääpuiston omakseen. Siihen asti uimataidon kehittäminen on hyvä syksyn harrastus, pää edellä altaaseen näytti olevan ohjelmassa.

Sain rapakon takaisen vävyn lahjana Netflixin televisiooni ja olen nyt istunut iltaa yötä myöten brittikuninkaallisten seurassa. Vilpittömästi voinen sanoa olevani kiitollinen, etten moiseen sukuun ole syntynyt, sääntöjä ja protokollaa on joka lähtöön. Vanhoja lakanoita korjaillessani mietin, että onko tämä nyt sitä "tavallista elämää", jota Elisabeth itselleen olisi suonut, ellei olisi syntynyt kuningattareksi. Kaikkea sitä miettiikin...

Ja miettii, kuka kumma onnistuu loihtimaan makoisan aterian tuon näköisestä kalasta?! Nimi oli jotenkin suuntaan merikrotti? Maku on kuulema hyvä, mutta ruokahalu katoaisi moisen rumuuden edessä, sama juttu omenasta possun suussa, en sitäkään ruokapöydän suurena herkkuna käsitä!