Halloweeniä

 Mikä voisi vastata tätä ihanaa limaa omien lasteni lapsuudessa? Täällä Mummilassa sitä pyöritellään mitä ihmeellisimmistä tuubeista, venytellään ja väännellään! Sillä ei oikeastaan tehdä mitään,sen ihanuus perustuu juuri tuohon räkämäiseen venymiseen, jonka upeutta tämä Mummi ei kyllä sisäistä! Mutta eipä minun tarvitsekaan, ihmetellen seuraan, kuinka monella tavalla yksi räkä voi pientä ihmistä ilahduttaa!

Pari päivää sitten maisema oli veden kastelema, saapasilma. Luonto oli kyllä armollinen kävelijälle , kun laittoi puhurin töihin ja kuivatti tiet. Nyt on pakkasta sen verran, että märät tienoot jäätyvät, luovat kauniita kuvioita, mutta  tappavat kukat. Kesä on mennyt, toivotan tervetulleeksi syksyn viiman. Lapissa pakkanen paukkuu keskitalven tyyliin, Kaliforniassa tulipalot tekevät tuhoa, sydän syrjällä sen leviämistä seuraan, toistaiseksi "ei meillä, mutta noilla toisilla". Nyt on hyvä olla suomalainen, ei englantilainen, syyrialainen, arabi tai irakilainen, maailma on säälittävän sekaisin. Jospa liittyisin heihin, jotka eivät lue lehtiä juuri sen vuoksi, että elämä on paljon ystävällisempää ilman kauhu-uutisia?

Pikkumiehen koulussa oli eilen "Halloween-juhla".Koko ala-aste vanhempineen ja sisaruksineen oli kutsuttu maistelemaan suolasokerileipomuksia ja nauttimaan muun muassa Kauhukammiosta, joka oli lasten iloksi tehty mielisairaalaosasto, kuulemma kaikenlaisinen mölinöineen ja hirvityksineen. Kielletty tietty 11-vuotiailta. Ja juuri siksi se olikin niin kauhea kokemus kahdeksan vuotiaille, sitä piti kauhistella monen pienen kävijän kommentein! Ei Mummi ihan koko kahta tuntia jaksanut hälinää seurata, tunti riitti, mutta mistä löytää etsittävänsä, luurankoja kun oli pilvin pimein? Lapsenlapsensa tuntien Mummi suuntasi sinne, mistä sai syötävää ja sieltähän se tuttu luuranko löytyi. "Hyvin löydetty, pysy täällä!" Mummi pysyi.

Oli ilo tavata taas pitkästä aikaa Olli ja Tuija heidän lempipaikassaan "MAMMA ROSAssa" Töölöntorilla, jonne ratikkareissu olisi ollut vain kymmenen minuutin mittainen, mutta kun sattuu aviomiehenä olemaan pohjalainen tietäjä, niin retki kesti tunnin verran. Ensin mentiin yhdellä ratikalla, hypättiin pois ja vaihdettiin toiseen ja oltiin puoli tuntia liian aikaisin. Kylmä oli, paleli, miehellä ei kaulaliinaa ei hanskoja, vaasalainen ei moisia härpäkkeitä hevillä laita. Kierrettiin Tori kerran ja mentiin sovinnolla etuajassa pöytään istumaan. Listan tarjouksia tuijotellessa huomasi, että eipä tuo ole edellisestä muuttunut. Eikä ollut muutenkaan, kala oli siikaa ja kastike korvasienikastiketta, josta oli kyllä sienet unohtuneet metsään! Pöydät olivat täynnä ja kuinka ollakaan, juuri meitä vanhoja, heitä, jotka joskus ammoisina aikoina puku päällä astuivat arvokkaasti ravintolan ovesta sisään! Suolaakin oli käytetty kuin Anoppi aikoinaan, jotta ruoka tuntuisi joltain! Mutta, kolme tuntia siinä istuttiin, kuulumiset vaihdettiin, katsottiin jopa Amerikan visiitin valokuvakirja, niin tuli  Rapakon takaiset terveiset kerrottua. Oli mukava päivä.

Eilen, kun vein Pikkumiestä koululle, oli jo pimeää, Pikkumies heltisi neuvomaan tietä:" Aja suoraan vaan, minä neuvon, mistä käännytään." Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului takapenkiltä: "Kai sinä tiedät, mikä on VASEN?" No, Mummi ilmoitti tietävänsä ja se olikin tarpeen, kun kyseinen oikaisu mutkitteli vasemalle, oikealle, vasemalle ja "PYSÄHDY"!
Läksyt olivat jääneet iltaan, tehtävänä oli kirjoittaa pari lausetta Halloweenista. Kynä meni kirjoittajan suuhun ja Mummi ajatteli hiukan nopeuttaa prosessia, ilta kun oli jo myöhä. "Älä sinä sanele minulle, minun pitää tehdä se ihan itse!" " Selvä, mutta tuossa Halloween-sanassa on kaksi ällää ja kaksoisw-jospa..!" "Joo, tiedän, mutta minä saan kyllä kirjoittaa sen miten haluan." Mitäpä siihen yks Mummi, kun opettajakin moisen tavan hyväksyy....Tää on tätä NIIN nykyaikaa, että...

Ja Tasin ruusu se kukkii vaan.