Kulttuuriviikon tarjonta alkoi juhlavasti Minna Canthin 175-juhlalla Kansallisteatterissa .Olipa onnellista , että en kuitenkaan antanut lippuani pois , sillä elämä tuntui jotenkin olevan pelkkää Minnaa ihan kyllästymiseen asti !Juha Hurmeen mainio tyyli tuoda silmien eteen Minnan näytelmiä , osallistuen itsekin , haastatellen menneen ajan Minnaa ihan nykyajassa elävänä Juhana .Johan minustakin tuolla tyylillä tuli harras Minnan ihailija , eikä sitä vähentänyt Jenni Haukion selväsanainen selostus , mitä se Minna oikein aikoinaan teki !Kai minun on uskottava , että seitsemän lasta , lehtikirjoittelu , kirjojen ja näytelmien kirjoittelu , salongin pito ja kauppias , moinen on ollut tälle tädille lasten leikkiä, ajassa , jolloin itsellistä naista ei käytännössä juuri ollut olemassakaan .... Mutta juhla oli upea.
Olen päässyt liittymään Teatterikerhoon , sen vetäjällä näyttää olevan hyvät suhteet , sillä olimme sekä tiistaina että keskiviikkona koeyleisönä .Ensin Kansallisessa , siellä oli Seela Sellan ja Tumppi Valtosen yhteinen junamatka .Seelaa katselisi oli näytelmä mikä hyvänsä , mutta tälläkin kertaa hän oli loistava osassaan , käsittämätön muisti , vuorosanoja oli parin kirjan verran , kahden juttelua kun matka oli .Ainoa , mikä hiukan häiritsi , oli kirosanojen runsas käyttö, jotenkin en osaa niitä tämän hienon leidin suuhun sovittaa !
Keskiviikon näytelmä oli Ryhmäteatterissa , Harriet Thesleff oli aiheena ja kirjoittaja tekee lopputyötään tällä näytelmällä .Hän on Harrietin tyttätyttärentytär .
LUVASSA ei ole perinteistä juoniteatteria eikä Harriet
Thesleffin persoonaa valottavaa elämäkertaa, vaan tiukasti
ampumavälikohtaukseen tarkentavaa näyttämötaidetta. Ryhmäteatterin näyttelijät Roosa Söderholm, Pyry Nikkilä, Santtu Karvonen, Robin Svartström ja Minna Suuronen heittäytyvät kohtalokkaan illan tapahtumiin 15 kertaa
kertoen aina uuden version sen kulusta.
Syyllisyyden ja valheen teemat ovatkin minusta tosi kiinnostavia: mikä on oikeaa syyttömyyttä ja mikä taas jälkipolvien lujaa uskoa siihen, mahdollisen syyllisyyden kieltämistä?” Sarkolan isä Asko Sarkolapuolestaan vinkkasi tyttärelleen toimittaja Martti Backmanin romaanin Harriet ja Olof – Kuolema Viipurissa.
Viisitoista kertaa sama tapahtuma on katsojalle hiukan liian puisevaa , mutta historian näkökulmasta aika kiehtovaa ! Juttu muuttuu sadan vuoden aikana tuon viisitoista kertaa , on kuin leikkisi lapsuuden " vanhan ajan puhelinta "...
Illan kohokohta tänään torstaina olisi pitänyt olla viulu ja Elina Vähälä .Mutta toisin kävi , Bela Bartokin viulukonsertto oli taituruuden mestarinäyte , mutta ei se kaunista soittoa ollut .Mietimme vieressä istujan kanssa , että kun kerran valitsee soittimekseen viulun , jolla voi soittaa kaunista hivelevää soljuvaa musiikkia , miksi se ei kelpaa soittajalle ? Kokeeko taituri klassisen kauniin melodisen viulun jotenkin liian helpoksi ? Onko pakko aina valita esityksiin juuri tuollaiset , joita kuvittelisi säveltäjän naureskelevan , että noo , soitapas tuo jos osaat !
Schumannin sinfonia oli sitten hyvinkin ymmärrettävää menoa , tuli mieleen "torimusiikki " ,ei nousuja ei laskuja . Silti --kaiken nurinan jälkeen , elävä musiikki on aina arvokas , he osaavat jotain sellaista ,mitä voi vain kadehtien kuunnella.
Tämän hetken kuuma aihe kirjallisuudessa , ainakin siitä on moni kirjansa tehnyt ."Venetsialaiset " kertoo kolmesta sisaruksesta , jotka menevät selvittämään äitinsä kuoleman jälkeistä tavarataivasta perheen vanhassa kesäpaikassa .Samalla tulee puitua lapsuuden kokemukset , jota ovat jokaisella kovin erilaiset . Niinhän se menee , vanhin muistaa kaiken , seuraava vuosia myöhemmästä ja viimeisen muistot eivät kelpaa kellekään , totuus on etsittävä ja vaikeasti löydettävissä ,eikä se sovi kaikille . Marklundin "Helmifarmi " oli mielenkiintoinen vierailu Etelämeren pienen kartalla näkymättömän, eristäytyneen saaren elämästä ja tavoista .Siihen se sitten jäikin .Minna pelasi skruuvia , kuulemma hyvin samanlainen peli kuin Bridge .Olin siis tänään pelaamassa , menen huomenna pelaamaan ja sunnuntaina onkin taas Naisten bridge .Että ihan kivasti tämä viikko vierii...
Taidanpa jatkaa tätä viikon hehkutusta , nyt on lauantai , ilma on sumusateinen ja pimeä , mutta mieli on valoisa ja kirkas , olen kokenut upean balettielämyksen ! "Sylvia ", viimeinen esityspäivä ja sain liput hyville paikoille parvekkeelle , kannatti satsata pennoset , sillä esitys oli kaunis ! Ensimmäinen puoliaika ei tosin vedonnut minuun ,mies tykkäsi , visuaalisuus oli hukassa , vaikka tanssijat olivat loistavia. Mutta sitten silmille tarjottiin kaunista , niin kaunista esitystä sekä tanssissa , lavastuksessa että puvustuksessa , ihailin , huokailin . Ja se musiikki , siinä oli se eilisen kaipaamani viulu !Se soi ja soolon esitti Jukka Merjanen , kyynel tuli silmään , niin kaunista se oli , se voitti mennen tullen Elina Vähälän ! Mielestäni .
Pelaamaan mennessä eilen käväisin Taidehallissa , siellä on Paul Osipowin teoksia näytillä . Epäileväinen olen hänen töidensä suhteen ollut , kaikenlaista viivaa , laatikkoa ja kummia värejä . Nytpä yllätyin , upeat värit ja viivat , jotka viehättivät naishahmoissa ! Vitsiksästä kyllä ,yhdellä seinällä oli "Jokerin värikartta " seitkyluvulta , juuri kaikki ne värit suoraan purkista ja jotka olivat silloisessa kodissani seinissä ja kalusteissa , myös moni Valtion Virastotalo sai seiniinsä moisen väriloiston , ei minua silloin kukaan estellyt ilottelemasta ! Usein olen miettinyt , että mitä mahtoivat kävijät tykätä ....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti