Jotain luettua ja jotain koettua

Ja mikä sen Joulun tekikään ?! Ihan oikea Joulupukki ja Pikkumies , eihän siihen muuta tarvita . Lunta ei tullut , vettä sitäkin enemmän ja harmaa pimeys vallitsi kaupungissa , jota moninkertaiset valot yrittivät kirkastaa .Nyt Pikkumies vanhempineen on lentokoneessa matkalla lämpöiseen ja  aurinkoiseen Kuubaan , keskimmäinen matkasi junassa Kouvolaan ja vanhin taitaa olla työmatkalla Palm Springssin kuumuudessa .Mies ja minä nautimme pimeyden synkästä Helsingistä , ei tarvitse mennä ulos (vaikkakin Ysiysiä käyn komentelemassa ulkoliikintaan ), voi keskittyä kirjoihin, telkkariin ja löhöilyyn , jos nyt moista sanaa saan käyttää .Kun kerään Hesarin sivuilta kirja-arvostelut , sattuu käsiin uutuuksia , joita tuskin olisin osannut itse kirjastosta kysellä  . Joulukuu oli yhtä lukemisen juhlaa , sillä sain melkein kerralla tilaamani uutuudet , jotka sitten osoittautuivat joulun myyntikärjeksi , joten myöhässä olijat jäivät hännille odottelemaan .Yksi vaikeus moisessa vikkelyydessä on  , se ,että kirjat on luettava peräperään nopeassa tahdissa , sillä niiden lainausaikaa ei voi uusia , joten tylsempi opus saattaa jäädä harppomisen asteelle .Tässä nyt kuitenkin ne kirjat , joiden joukossa on vain yksi harpottava ja sillekin on ihan oma syynsä -en pidä poliittisista kirjoista .

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Esikoisromaanissaan Siina Tiuraniemi todistaa armoitetun tarinankertojan lahjansa, jossa vakavat teemat yhdistyvät salaviisaaseen huumoriin.
Kirja on parikymppisen kasvukertomus ja peilaa nuoren kokemuksia vanhustenhoidon ihmeellisyyksien kautta .Riemastuttavalla , sarkastisella  tavalla opiskelijaelämänsä aloittanut pojanhujoppi tuo iloa ja riemua Yksityiseen hoitokotiin ja päätyy miettimään , että "koko hoitokodin touhu alkoi tuntua älyttömältä .Miksi huonokuntoisilta ihmisiltä pitää riistää viimeisetkin ilonaiheet ?Miksei panostettu laatuun eikä määrään ?Jos olisi kahdenlaista vanhustenhoitoa , joista toinen pyrkisi pitkittämään elämää mahdollisimman kauan ja ilman suolaa ja toinen tekemään lopusta niin hauskaa kuin suinkin , luulenpa ,että pitkän elämän vanhustentalot olisivat aika tyhjillään." Sitä sietää miettiä , samalla kun käy katsomassa ystäviään laitoksissa tai komentelee Ysiysiä kotipalvelun piirissä -tai mikä se hoitomuoto nyt on nimeltään . Siis kerran päivässä kymmenen minuuttia .
Ja taas tuli luettua yksi "vanhainkotikirja " , niitä näyttää riittävän. Huolimatta aiheesta , kirja oli hauska ja toivoa antava .

Elokuisessa Gotlannissa vietetään keskiaikaviikkoa. Roolipelejä harrastava ryhmä tapaa öisin kirkon raunioilla, ja esityksen keskiössä on 1100-luvulta peräisin oleva kaksoishauta: murhattujen vanhan miehen ja nuoren naisen lepopaikka. Nuorta naista esittävän kauniin 16-vuotiaan Malvan on vietettävä yö haudassa ja noustava sieltä omin voimin ylös. Kun Malva katoaa salaperäisesti, Maria Wern saa jutun tutkittavakseen. Tytön isä on huolissaan. Näytelmäryhmää johtaa opiskelija Botel Hellsten, joka on lumoutunut Malvan kauneudesta ja haudan salaisuudesta. Onko Botelilla jotain tekemistä Malvan katoamisen kanssa, vai löytyykö syyllinen jostain ihan muualta kuin näytelmäryhmästä? Kun rannalta löydetään kuollut nainen, mysteeri mutkistuu entisestään. Naisen kuolema voi olla onnettomuus, tai sitten se on jotain ihan muuta. Maria Wernin on selvitettävä langat historian, nykyajan ja fantasian yhä monimutkaisemmaksi käyvästä vyyhdistä.
Anna Janssonin dekkarit kuuluvat suosikkeihini .Hiukan takkuillen tarina lähti liikkeelle , mutta selitys lienee "roolipeleissä " , joiden juttuihin en ole perehtynyt  , vain silmäillyt . Tulipahan sekin kuilu kurottua ja sen auettua , tarinakin liikahti .Lopun monimutkaisuus olisi ehkä voinut olla yksinkertaisempi , mutta mitäpä minä olen sanomaan murhamysteerien ratkaisuista , olenhan vain lukijan asemassa , onneksi niin .

Maria Kallio on yksi suomalaisen rikosromaanin rakastetuimpia hahmoja. Rautakolmio on Suomen kansainvälisestikin tunnetuimman naispoliisin kahdestoista tapaus.

Nyt Maria Kallio petti minut . Kirja oli tylsä ja tarina pitkitetty . Entinen vauhti oli poissa .



         

     Tuntuu varmaan rehentelyltä, kun sanon että Kekkonen on ollut romaanihenkilöistäni se, jonka nahkoihin minun on ollut helpointa sujahtaa. Mutta näin se vain on. Kainuulaisen sisupussin laulajan temperamentti, tästä poikki ja pinoon –mieli, alusta aletaan ja valmiiksi tehdään – ajatus, se meille on yhteistä. Harvoin olen tavannut kirjoittajaa, jonka tekstin tunnen ymmärtäväni täysin. Hengenheimolaisia siis. Minulle Kekkonen on ilman muuta Se Suuri Mies Suomessa, ja toinen on Mannerheim. He seisovat rinnakkain. 

Tämä oli se minulle liian poliittinen juttu . Edellinen Kekkoskirja oli mielenkiintoinen , tämä oli minulle liikaa. Kahlasin kirjan , mutta voi olla , että otan sen uudelleen käsiini myöhemmin .

Nyt voinkin sitten vaihtaa vaatteet rennompiin (vielä rennompiin ) , sillä tuskin tuonne pimeään viitsin lähteä , niin hyvää kuin se tekisikin . Keitän kupin kahvia ja katson , mitä seuraavaksi luen .Laiskuus ei liene kokonaan vielä tuomittu .