torstai 31. maaliskuuta 2011

Huono ja hyvä kirja





Rasismi, syrjintä, erilaisuus - Siinä kai Anttilan kirjan teemat .Sekava,tylsä ja huonosti kirjoitettu.Minusta .Hänen kirjansa saavat nyt olla luetut.



Kuvaus tuotteestaErkki Toivasen muistoja nuoruutensa Helsingistä johdattelee suomalaistuneen ranskattaren Marguerite Tuderuksen (1886-1983) uskomattoman elämän kuvaus. Madame Tuderus muutti Suomeen 1920-luvulla. Hän oli hyvin aktiivinen kulttuuripersoona ja perusti Helsinkiin mm. ranskankielisen amatööriteatterin, jossa suomalaiset opiskelijat saivat kehittää kielitaitoaan. Erkki Toivanen tutustui Madameen äitinsä kautta, ja 17-vuotiaasta Erkistä ja Madame Tuderuksesta tuli elinikäiset sydänystävät - Madamesta isoäiti, jota nuorukaisella ei koskaan ollut hänen isovanhempiensa menehdyttyä sotavuosina Eestissä, ja nuoresta Erkistä lapsenlapsi, jota Madamella ei koskaan ollut.


Sain sattumalta käsiini Erkki Toivasen kirjan "Matkalla ranskalaisuuteen " ja luin sen junassa matkalla Turkuun .On käsittämätöntä , miten elämä voi heittää jonkun mahdollisuudesta toiseen ,joka taas johdattaa kolmanteen ,neljänteen jne.Miten kompakti maailma on ollut vielä ennen vuotta kahdeksankymmentä :kun tunsit jonkun , hän tutustutti sinut toiseen ja sitten lopulta siinä pyöri piiriä koko sivistyneen maailman kerma , taiteen joka alalla.Tämä uusi maailma ei ikinä onnistu luomaan noin tiivistä verkostoa , se leviää liian suurelle alueelle ja levähtää. Ei tarvinnut kuin tuon yhden pienen kirjasen , kun jo ymmärtää Toivasen kulttuuriraportit .Mikä elämä !



Kevättä kohti

mennään.Aurinko helottaa , mutta jää ja lumi on vielä paksuina kerroksina pohjoisen puolella.Lähdin katsomaan , mitä kuuluu lukupenkilleni , joko se tarjoaisi hiljaisen lukurauhan .Kuuluihan se linnunlaulu ylitse liikenteen melun ,mutta laulajan nimi (punatulkku ?)on päässyt unohtumaan ,kun vain on keskittynyt ratikan kirskunaan . Kaikki puiston penkit olivat vapaina , oli varaa siirtyä auringon ja tuulen mukaan penkiltä toiselle .Sitkeästi pari tuntia siinä luin , sitten kahvihammas ja kylmä viima pakottivat liikkeelle kotia kohti. Tulipahan aloitettua kevät.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Mennyttä muistellen


koonnut maailmallakin tunnettu valokuvaaja Carl Gustaf Hagström. Hän on 50-vuotisen uransa aikana kuvannut yli 2,5 miljoonaa otosta: taiteilijoita, näyttelijöitä, kirjailijoita, säveltäjiä ja poliitikkoja. Hagström kertoo nauraen uransa alusta. - Kävin koulua Tukholmassa ja Ingmar Bergman oli ensimmäinen vaatimaton kuvaamani henkilö. Siitä se lähti. Minua eivät viehättäneet tämmöiset ruokakuvat sun muut vaan henkilöt.
Kuvat ovat esillä Sinebrykoffin taidemuseon kellarissa .Suorastaan syntisen upeita mustavalko-otoksia ! Joukkoon ei olisi tarvittu ainuttakaan värivedosta ja onneksi niitä ei montaa ollutkaan .Nyt houkuttaa filmikamera ja pimiö .Vaan pois on nekin ajat menneet...


Merituuli puhalteli epämieluisan navakasti , joten poikkesimme kuumalle kupille Kappeliin .Päivän ruoka-annos nautittiin samaisessa ruokalassa -katkarapuvoileipä , sillä pitäisi pärjätä .On mukava huomata , että turistit ovat löytäneet Kappelin , onhan se aivan keskustassa ja helppojen yhteyksien päässä vähän joka puolelle.Voi nauttia rauhassa talvisesta maisemasta ilman punaista kylmänenää, luntahan meillä on vielä kaikkialla muualla paitsi ihan keskustan kaduilla.Takapihanikin odottelee kevätaurinkoa puolen metrin paksuisen jään ja lumen peitossa ; käväisin näyttämässä nenääni auringolle , kun se hetken itseään näytteli .


Nuorin muutti sitten keskustasta pois. Varaston tavarataivas pienentyi hiukan ,Vaarilan vanhat mökkimööpelit pääsivät uuteen uskoon , ei olisi Mummi ikinä uskonut ,että "hänen kaunis vanha piironkinsa joutaa telkkarin alustaksi " .Äänensävynkin osaan kuulla. Mutta onneksi joutui , piirongilla alkoi uusi elämä .


Keskimäisen ystäväpiiri täyttää neljäkymmentä .Selasin vanhoja kuvakansioita kasvuvuosilta ,skannasin mainioita otoksia kaveriporukasta yhden täyttäjän kekkereitä silmällä pitäen .Onneksi olen kommentoinut heidän elämäänsä puolelta jos toiselta , tallessa ovat ja nyt oiva lahja jaettavaksi.Tippa tuli monesti silmään , se aika oli eläväistä elämää.

Hyvä poika -ilman heittomerkkiä.


Zaida Bergroth (Skavabölen pojat) vakiinnuttaa toisella pitkällä ohjauksellaan paikkansa maamme elokuvantekijöiden eturivissä. Hyvä poika on tyylikkäästi kerrottu ja eheä kokonaisuus, joka käsittelee vaikeita teemojaan taiten.
Bergrothin ja Jan Forsströmin käsikirjoitukseen pohjaava elokuva sijoittuu muutaman kesäisen päivän ajalle. Näyttelijä-äiti Leila (Elina Knihtilä) vie poikansa, lukioikäisen Ilmarin (Samuli Niittymäki) ja pikkuveli Unton (Eetu Julin) huvilalle viettämään kesälomaa. Kaupungissa julkisuuden tuottama stressi on kasvanut liian suureksi, kun lööppejä hallitsevat raflaavat tekstit Leilan äskettäisestä ensi-illasta.Elokuvassa on niukat ainekset: äiti, kaksi poikaa, äidin ja pojan kesäihastukset. On hulppea huvila ja kuumana hohkaava kesä. Ei siinä enempää tarvitakaan, kun kaikki kyseiset henkilöt ovat riittävän sekaisin, tunnevammaisia ja kykenemättömiä asettumaan toisen asemaan.
Kokeilin , kuinka nopeasti pääsen kotoa elokuviin .Nopea vaatteiden päälleheitto , riuska kävely ja kymmenessä minuutissa olin lippukassalla.Sali oli jo pimeänä , alkumainokset meneillään ,mutta ennätin .Kotimaiset täytyy käydä katsomassa , tämäkin , vaikka osasin aavistaa näkemääni .Äidin ja teini-ikäisen pojan välisiä ongelmia ratkottiin maisemassa , joka oli puuta ja kalliota , valkoista hiekkaa ja merta. Puhdasta sielunhoitoa meille katsojille , mutta ei riittänyt elokuvan henkilöille.Äidin liiallinen nojaaminen poikaansa ja siitä johtuva pojan yliampuva hoiva ja suojelu äitiin johti pojan sairastumiseen ja äidin heräämiseen omasta osuudestaan tarinan kulkuun.Ehkä kaikki vielä oli pelastettavissa ,ehkä oli jo myöhäistä .Onnistuvasti näytettin myös pikkuveljen katoamista mielikuvitukseen , siinä maailmassa kaikki oli hyvin .Kuvaus oli kaunista , lähikuvaa runsaasti ,eikä ollut kiire minnekään .Hyvin kesäinen tunnelma.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Poistui ja haudattiin







Yksi aikakausi on päättynyt minunkin elämässäni .Olen poistunut lopullisesti hahmostani, luultavasti jo paljon aiemmin kuin olen edes huomannut .


Lapsuus meni mustien kulmieni kanssa mustalaiseksi haukuttuna, rasismia.Tennessee Williams Liz Taylorineen toi uuden ongelman teini-ikään ehtineelle minälleni ,näköisyys tuon kuuluisuuden kanssa herätti ihmisissä huomiota , minussa kauhunsekaista ujoutta , nukkemaisuus inhotti.Sinut olin ulkonäköni kanssa vasta myöhään aikuisena , jatkuva huomautus yhdennäköisyydestä suututti , sittemmin huvitti , jopa kerran ainakin sen verran , että olin vähällä antaa nimmarin sitä pyytäneelle!Mutta kauneus on katoavaista , vuosia sitten nuori nainen kävi kylässä ja katseli kuvia seinällä .Siinä minä hehkeänä nuorikkona fiilistelin hääkuvassa ,-"Kuka tuo on ? En olisi tuntenut ..."
Tähden kuolinuutinen oli järkyttänyt tänään Bridgen pelaajaa , hän keräsi nuoren Lizin kuvia , kuului ihailijoihin .Siinä istuttiin vastapäätä toisiamme , enkä kuullut entisaikojen vakiolausetta :"Kyllä sinä sitten olet samannäköinen !"Kymmenen vuotta on välissämme ;
miten lie tuon kymmenen vuoden kuluttua , tulenko muistuttamaan peilikuvaani vai muuttiko maailma meidät omiksi itseksi, kahteen ryppyiseen eukkoon .










Ralph Sauer was principal trombonist with the Los Angeles Philharmonic for 32 years. Prior to Los Angeles, he was principal with the Toronto Symphony for six years and also taught at the University of Toronto. The Philadelphia-born musician is a graduate of the Eastman School of Music where he studied with Emory Remington.
Sauer has performed as soloist with many orchestras and has given master classes and recitals throughout the world. He has also appeared at the Stratford (Canada), Marlboro (Vermont), and Aspen (Colorado) summer music festivals and at the Pacific Music Festival (Japan).
Yliopiston Juhlasalissa oli bonuskorttilaisille "Musiikkia vaskille ".Kuulosti hyvältä , mutta oli kaikkea muuta. Vaikeita soittimia , taitavia soittajia , mutta kamalaa musiikkia ,hyvällä tahdollakaan siitä ei löytynyt nautittavaa.Kuin kuulijalle kiusaksi he soittivat kiitoskappaleen , joka sitten oli rytmikäs , jatsahtava ,jollaista oli kuultavissa myös netin äänitteessä.Meille möröille pohjoisen asukeilleko sopii sovitella mitä sattuu !?

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Iloinen leski

Leharin operetti "Iloinen leski " on päässyt Kansallioopperan ohjelmistoon .Mies Vaasasta on tutustunut operetin saloihin jo koulupoikana , joten ilahduttamisen ei olisi luullut olevan kovin vaikeaa.Mutta jokin tökki pahasti .Joko olemme pois pilattuja Oopperatalon loistavilla esityksillä tai esitys oli yksinkertaisesti huono.Talo oli täynnä ylintä perveketta myöten , parkkipaikalla pyöri vimmattu autoralli , kun kansa etsi epätoivoisesti paikkaa peltilehmälleen.Busseja oli toistakymmenta , oli tultu maalta kaupunkiin kulttuuria nauttimaan.

Tämän kertainen iloinen leski oli leski runsaammasta päästä.Ritva-Liisa Korhosen olemus ei vastaa nuoren,kepeänkeinahtelevan ,joka miehen unelmaa rikkaasta leskestä , johon sankarikreivi Jyrki Anttila rakkautensa upottaa.Operettimaailman kuuluu olla sopusuhtainen , kaunis ja pramea -ja rakkausparin toisilleen fyysisesti sopivia , nyt katselimme äitiä ja poikaa.
On kaksi eri asiaa :ooppera ja operetti .Kummallakin on omat osaamisensa ja hyppäys toisesta toiseen onnistuu harvoin . Tässä esityksessä oli vain yksi operettitähti ja se oli Jyrki Anttila , huolimatta hänen kömpelöstä liikennihdästään lavalla.Kömpelösti , osaamattomasti liikuivat muutkin , paitsi kapakkatyttöjen

tanssi viimeisellä näytöksellä , siinä oli jo operetin taikaa.
Kuoro-osuudet olivat kauniita ja se "Vilja-laulu " !Se olisi voinut soida helmeilevästi niinkuin sen olisi kuulunutkin , mutta -ei sovi operetti oopperaprimadonnan äänelle.Ensinnäkin puolet äänistä jäi kuulumatta ja toinen puoli ei sitten solissut .Korhosen äänihän on upea , en sitä kiellä , mutta se kuuluu oopperan puolelle.

Tästä narinasta on yksi erinomainen voitto : mies ilmoitti , että tästä lähtien vain oopperaa , ei enää operettia.Minä kiitän ja kumarran Iloista leskeä !


Ja vielä tylsäksi lopuksi ...Oopperamme oli saanut tartunnan Kaupunginteatterista : näyttelijät (esiintyjät ) heittelivät nykyslangia keskelle 1900 -luvun alun tekstiin ! Krumeluisessa rokokoo-asussa oleva seremoniamestari luikki lavalta ja huikkasi mennessään :"EVVK .." ...ja yleisöä nauratti .
Jotten nyt ihan kelju olisi , niin kyllä elävä esitys aina television voittaa .Ja onhan jo pelkkä käynti Oopperan illassa pelkkää juhlaa...sain Outi Pakkaselta nimmarin ..juhlaa sekin ...








maanantai 21. maaliskuuta 2011

Lapsuuden sikala ja Lasinen lapsuus

Sovinto
Svinalängorna (2010)
Lajityyppi: Draama
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja:
Pernilla August
Pääosissa:
Noomi Rapace, Outi Mäenpää, Ville Virtanen, Ola Rapace, Tehilla Blad
Lapsuuden päivät: koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.Sovinto jättää kurkkuun nyrkin kokoisen palan. Se osoittaa sydäntä riipaisevalla tavalla, kuinka vanhemmilla on valta särkeä lapsensa - ja usein jopa ilman, että he itse huomaavat näin tapahtuvan.Leenankaan lapsuus ei silti ole läpeensä kurja, mukaan mahtuu myös aurinkoisia päiviä, jolloin kaikki tuntui olevan melkein normaalisti. Kuitenkin nurkan takana odottaa koko ajan se hetki, kun asiat luisuvat sivuraiteille niin pahasti, että seuraukset ovat peruuttamattomat.Elokuva on kaikessa karuudessaan silti pohjimmiltaan lämminhenkinen ja humoristinenkin. Se osoittaa lohdullisella tavalla, että rikkinäistenkin rakennuspalikoiden varaan on mahdollista rakentaa uutta.

Näyttelijänä paremmin tunnetun Pernilla Augustin esikoispitkä Sovinto pohjautuu Susanna Alakosken August-palkinnon voittaneeseen romaaniin Sikalat (Svinalängorna). Elokuva kertoo takautumina tarinan nyt jo aikuisen Leenan (Noomi Rapace) lapsuuden lopusta ja kasvusta alkoholistiperheessä 1970-luvun Ystadissa. Nuorta Leenaa näyttelee vähäeleisen herkästi ja uskottavasti Tehilla Blad. Leenan vanhempina nähdään pelottavan uskottava Ville Virtanen ja Outi Mäenpää, joka palkittiin suorituksestaan Guldbaggella.


Otsikoksi kopioimani sanat kuvaisivat paremmin nyt nähtyä elokuvaa .Sovinto toki tehtiin , mutta vasta kuolinvuoteella .Sovinto itsensä kanssa , että pystyy jatkaamaan elämäänsä , huolimatta siitä , että ei voi unohtaa ja antaa anteeksi .Elämä kuitenkin jatkuu , virheitä tekee jokainen .Inhoittava , muistoihin vievä ,mutta pakko katsoa. Sairasta sekin .Suuri sali oli melkein täynnä ,alkurapinan jälkeen tuli hiljaisuus .Oliko leffa terpiaistunto ?Penkeillä istui vanhaa ja nuorta.Nyt tiedän , miksi käytän hammasharjaa vessan kraanan puhdistamiseen.



Almanakan mukaan on kevät. Aurinko paistaa vastapäisen talon seinään ,kai pitäisi mennä ulos.Katuja ei jaksa rampata , puiston lukupenkki on vielä lumen alla , mutta onhan minulla parveke!Villaista ylle ja alle , kirja käteen ja siitä se kevät alkaa. Tosin oudolla aiheella , Taina Teerikangas on kirjoittanut kirjan oman arkun rakennuskurssista .Puolivälin jälkeen päätin lukea sen loppuun , mutta kurssille en mene .

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Naisvaikuttajia



Vielä on lunta maassa , ei ole pikkukengällä asiaa ulos , jos meinaa poiketa keskikaupungin asfaltilta .Tikantuvassa ystäväni haukkailee happea suurella parvekkeella , auringon paisteessa , jos taivas suo.Lenkille pitäisi päästä , mutta iltapakkanen jäädyttää kentät ja polut liukkaiksi , joten odottelemme päivähetkeä ja plussa-asteita , niitäkin on säätytön mukaan tulossa.Surullista on kuunnella elämää lukkojen takana,"uuden kodin " hidasta rakentumista,elämähallinan hiljaista katoamista.Ilo on nähdä hymyn leviävän kasvoille ja saada helpottunut halaus :"Ihanaa ,kun tulit , saa jutella jonkun täysjärkisen kanssa ."





– elämää ja tekoja
Sederholmin talon näyttely kertoo suomalaisten naisten pyrkimyksistä omaan oikeutettuun tilaansa yhteiskunnassa.
Naisjärjestöjen Keskusliiton 100-vuotisjuhlanäyttely Naisten huoneet – elämää ja tekoja tekee näkyväksi tasa-arvon historiaa Suomessa ja esittelee suomalaisia vaikuttajanaisia ja naisjärjestöjä. Mukana ovat niin yhteiskunnalliset edistysaskeleet, harrastustoiminta kuin arjen selviytymiskeinotkin
Ihmeekseni olen huomannut olevani aktiivijäsen Naisliitossa .Tänäänkin istuin Sederholmintalossa kuuntelemassa esitelmiä vuosisadanvaihteen vaikuttajanaisista , joiden jatkajia harras kuuntelijajoukko oli .Jonkinlaista itserankaisua lienee oleminen ja liikkuminen tuon porukan seurassa; miksen elämöinyt ja vaikuttanut vaimo-äiti-elätti-kotirouva-rintamalla aikoinani ,vaan olin ihan tyytyväinen aikaansaannoksiini .Siis tyttäriini ja heidän toimiinsa , niistä jopa vielä nauttien .Olisi pitänyt ruveta politikoimaan Eläkeläisten puolueessa jo vuosia sitten , kuten jälkikasvuni leikkimielisesti ehdotteli ottaessani kantaa Hesarin mielipidesivuilla yhteen jos toiseen.Olisi pitänyt ,niin , se on se lause , joka tulee usein eteen .
Meidät Bridge-kerholaiset oli kutsuttu pelaamaan Sederholmin taloon näytösluonteisesti .Asetimme pöydän ja kortit tuohon vaaleanpunaiseen huoneeseen oven lähelle ,tarkoituksena herättää kiinnostus peliä kohtaan. Naisvaltaisessa joukossa ei hiljaista hetkeä ole , me juttelimme oven toisella puolen ja joku piti esitelmää toisella puolen .Normaali sotkuhan siitä tuli ja sihteerimme murhaavan kiukkuinen katse ja käsky olla hiljaa sai meidät tarttumaan pöytään ja muuttamaan kortteinemme kauimmaksi kirjaston hämärään .Olin juuri kuunnellut esitelmän aiheesta , kuinka me naiset olemme liian kilttejä.Niinhän siinä kävi nytkin alistuimme ihmettelmättä , kutsuttu ja karkoitettu .Ei olisi tapahtunut miesten joukossa .Sanoiko joku , että naiset ovat susia toisilleen ?!
Galleria Bulevarsi 7:ssä hehkuvat värit .Vaasalaisen taiteilijan Sari Haapaniemen öljymaalaukset pysäyttivät ,ikkunassa "Kukkivat unikot "suorastaan hypähtivät silmille , mutta sisällä oli se , jonka olisin seinälleni ottanut , jos vielä olisi ollut jokin suuri seinä taulutettavana."Pihlajanmarjat " , syksykö siinä viehätti vai tuo "Gallen-Kallelan -punainen "?!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Manon-baletti



Nuori ja kaunis kurtisaani on rakastunut samanaikaisesti kahteen mieheen. Neito on kahden rakastajan intohimon ristitulessa, mikä johtaa vääjäämättä traagiseen loppuun.
Abbé Prévostin romaaniin pohjautuva tarina tunnetaan parhaiten oopperana Manon Lescaut, mutta nyt Suomessa nähdään ensi kerran myös samaan kertomukseen pohjautuva Sir Kenneth MacMillanin tanssiteos, jota on sanottu yhdeksi maailman aistillisimmista baleteista.

Manonissa nähdään sekä Kansallisbaletin omia eturivin tanssijoita että maineikkaita vieraita eurooppalaisista balettitaloista. Ensi-illassa Manonin ja Des Grieux’n päärooleissa tanssivat Kansallisbaletin ensitanssija Julie Gardette ja Stuttgartin baletin ensitanssija Friedemann Vogel.


Meitä onnisti , näimme tuon ykkömiehityksen . Julie Gardette oli kuin höyhen , kevyt ,ilmava ja suloinen .Ja niin tavattoman pieni .Loppukohtauksessa pörrötukkaisena vankina hän muistutti elävästi pessiä , sadusta "Pessi ja Illusia "! Upeaakin upeampi vartaloinen Friedemann Vogel keinutteli ja nosteli Manonia kuin ei painoa olisi ollutkaan .Syvään huokaisten täytyy todeta , että minun silmäni saivat taas kerran levätä oikein kunnolla hyvin treenatun vartalon linjoilla . Ihailin estoitta .Piirtäjän unelma.

Ensimmäinen näytös oli tanssin mestaruutta , toinen pitkästyttävä kokoelma epätahdissa toikkaroivia rivitanssijoita , kolmas visuaalinen elämys. Musiikki on kaunista , melodista .Upea ilta .Hämmästyttävää muuten , että balettinäytökset ovat nykyisin usein täys-salillisia!Niin nytkin .Ja paljon nuorta aikuista .Baletin elitistisestä ilmeestä kertonee väliaika ,kansa kulkee viinilasi kädessä .Ilmiö oli taas kerran silmiin pistävä.


Ystäväni tarjosi minulle syntymäpäivälounaan Ekbergillä tänään .Ei kotiudu kalliolainen Roihuvuoren maisemiin , bussilla , metrolla ja ratikalla Kahvilaan ja samoin keinoin takaisin .On kuulemma saatava viikkotuulahdus kaupunkia. Kiitos suuri seurasta ja tarjoamisista , minut sinne kuljetti jalkapari , vei samoin takaisin .

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Another Year










Hiljattain 68 vuotta täyttänyt englantilainen elokuva- ja teatteriohjaaja Mike Leigh teki peri englantilaisen elokuvan -Another Year.

Elokuvan keskiössä on keski-ikäinen pariskunta, jolla menee mukavasti. Tom (Jim Broadbent) on geologi ja Gerri-vaimo (Ruth Sheen) työskentelee julkisen terveydenhuollon puolella terapeuttina. Perheen aikuinen poika Joe (Oliver Maltman) toimii julkisena oikeusavustajana. Vapaa-ajallaan Tom ja Gerri hoitavat pientä siirtolapuutarhapalstaansa ja kestitsevät enemmän tai vähemmän onnettomia ystäviään.
Gerrin työtoveri Mary (Lesley Manville) on pohjattoman yksinäinen höpöttäjä, joka hakee turvaa ja hyväksyntää jonkinlaisena äitihahmonaan pitämänsä Gerrin perheen luota. Maryn paheneva alkoholiongelma ja sopimattomia sävyjä saava miehenkipeys aiheuttavat kuitenkin jännitteitä ystävysten välille. Myös Tomin nuoruudenkaveri Ken (Peter Wight) tuntuu olevan matkalla ennenaikaiseen hautaan. Tomin veli Ronnie (David Bradley) näyttää siltä, kuin olisi siellä jo.

Tuossa ne hahmot , jotka kuvassa vaikuttavat .Tuikitavallista elämää.Bridgessä tänään yksi tiedusteli , olinko jo katsonut tuon elokuvan ja mistä se Gerri-vaimo suuttui ystävälleen ?Hän kun nukahti välillä...Kerrottuani , että mistäpä muusta kuin ystävän humalatilasta perheen ruokapöydässä , niin vastaus oli , että "eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole ! Sehän on kuin meillä ..." Niinpä .

Elokuvaa tarjottiin komediana , mutta tragedia se oli .Pariskunta , jolla elämässä kaikki oli kohdallaan oli haalinut ympärilleen sekoilevaa alkoholisoituvaa ystäväpiiriä .Neljää vuodenaikaa voisi ajatella myös elämänkaarena : nuorena jaksaa olla humalasekoilussa mukana ,on mukava kutsua ystäviä pitämään hauskaa.Vähitellen lähdetään eri suuntiin , perhe tulee tärkeäksi , ystävien sekoilun sietokyky laskee. Lopulta heidän olemassaolonsa vain ylitetään , puhutaan päälle , heitä ei ole .On lohduttavaa nähdä ,että jopa ammattilainen menettää lopulta halunsa ymmärtää ,että jossain on kohta , missä "enough is enough ".Hyvä elokuva , joskin ei joka katsojan hallinnassa.


Joka katsojalle oli sitten tavaraa sunnuntai-illan televisiossa .Istuin ruudun ääreen kertaamaan , miksi oikein ihmiset katsovat "Sinkkujen elämää "! Sarjaa en ole seurannut kuin sen verran, että tiedän keitä nuoret naiset ovat , eli silloin tällöin ja vähän . Lehti kädessä aloitin , siis katselisin vain toisella silmällä , mutta kiinnihän siihen sitten jäin : pukuja , kenkiä ja nokkelaa dialogia. Ja tottahan se on , heitä katselee kuin sukulaisiaan -eli mitä heille oikein kuuluu !Siinä se valttiässä , jolla kansa kyykytetään .


Ja landella täyttää Anna 93.Siellä saisi nyt itse leivottuja munkkeja ja täytekakkua.Eikä nyt kannata meille niitä säästääkään , sillä elämä landella on mennyttä ihanuutta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Onnea Veljeksille






Ohi meni ! Kahdestoista oli merkkipäivä näille veljeksille , jotka tupsahtivat maailmaan kuukauden samana päivänä , vuosi vain oli välissä .Heitä siis onnittelen ja ottaisin sen kakkupalan ja kahvikupillisenkin, mutta molemmat taitavat juhlia päiviään keski-Suomen maisemissa .Jos miehet nyt yleensä juhlivat .Tällä nuoremmalla on kyllä omasta takaa sellaiset leipojat talossa , että siellä ainakin kakkukahvit juodaan , vanhempi taitaa kaikota metsän uumeniin pöllöjahtiin .On se aika pöllöillä , niitä yöhuutoja kaipaan .Onnittelukukaksi vanhempi saa rapakon takana tyttären aidalla aikaansa viettävän haukan kuvan ja nuoremmalle kauniisti kukkivat trumpettikukat samalta suunnalta .Kuvaposti tuli niin sopivasti tänään .
Onnea molemmille !

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tanssiva kapellimestari




Jun Märkl (born 11 February 1959, Munich) is a German conductor, the son of a German violinist father and a Japanese pianist mother. He studied piano and the violin as a youth. Beginning in 1978 at the Musikhochschule Hannover he continued his piano and violin studies and also began to study conducting. He later attended the University of Michigan where his mentors included Gustav Meier. He was also a pupil of Sergiu Celibidache. he later won a conducting stipend to Tanglewood where he was under the tutelage of Leonard Bernstein




Vuonna 1968 Wienissä syntynyt Benjamin Schmid opiskeli Salzburgissa, Wienissä ja Curtis-instituutissa Philadelphiassa. Hän voitti kansainvälisiä kilpailuja, mm. Lontoon kansainvälisen Carl Flesch -viulukilpailun, jossa hän voitti myös Mozart- ja Beethoven-palkinnot ja Yleisön suosikki -palkinnon.eiji Ozawa.[1]




10.3. Märkl & Schmid
Debussy sävelsi Kolmen orkesteriteoksensa sarjan Images (Kuvia) vuosien 1906 ja 1912 välillä. HKO:n konsertissa orkesteritrilogiasta kuullaan sen toinen osa Rondes de Printemps (Kevään rondoja), joka on sarjan ranskalaisinta musiikkia. Siinä säveltäjä lainaa kahta ranskalaista laulua.
"Kaikki linnut tervehtivät minua, sillä tänään minä avioiduin jumalattaren kanssa.” Puolalaisen Tadeusz Micinskin romanttinen runo innoitti maanmies Karol Szymanowskia (1882-1937) säveltämään säihkyvän ja eksoottisen viulukonserton (1916). Ekspressiivinen soolo-osuus on teknisesti haastava, ja solisti on selkeästi etualalla. Upean teoksen upeana solistina on itävaltalainen virtuoosi Benjamin Schmid.
Beethoven sävelsi toisen sinfoniansa viettäessään kesää Heiligenstadtissa. Hän oli tajunnut kuuroutuvansa ja totesi, että vain pyrkimys hyveeseen ja taide estivät häntä tekemästä itsemurhaa. Tässä synkkyyden ja sulkeutuneisuuden ilmapiirissä syntynyt toinen sinfonia on ällistyttävän valoisa sävellys. Taide ja hyve ovat sen kautta todella muodostuneet syiksi elää!




Debussy meni jotenkin ohi tänään , ikäänkuin en olisi ollut läsnä. Viulukonsertto oli mieluinen kuunnella , myös ilo katsella , sillä sekä soittaja että johtaja eläytyivät vilkkaasti musiikkinsa. Beethoven sinfonia nro 2 , siitä sanottaan , että se on tuskainen , kun säveltäjä pelkäsi ilkkumisia kuuroutensa vuoksi .Kuuro voi säveltää ja kuulla musiikin jossain sisällään , kirjoittaa sen toisten soitettavaksi ja kuultavaksi, mutta ei enää kuulla sitä korvillaan ?! Oli miten oli , minulla oli olo kuin meren rannalla .Aallot pauhasivat milloin uhkaavasti , milloin tyynen rauhallisesti .Näin kuvina rannan hiekan , vaahtopäät mainingit ja tyynen veden pinnan .Minulle tuo kuuro Beethoven loi nautittavan hetken .
Sataa lunta ja tuulee.Ysikutonen potee issiaskammoa ja istuu kotona , "jossa mitään ei tapahdu ."Finlandiatalon penkit on haukuttu huonoiksi , odotellaan parempaa suunnittelua Musiikkitalossa .Suomen ykköstalon ykköspenkit .

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

kurki naapuria

Kaupungintalon Virka-Galleriassa on näyttely Helsingistä, 100 vuotta Tilastokeskuksen silmin .Siellä voimme tyydyttää uteliaisuuttamme kurkistamalla asuinseutumme rakennetta prosenteissa , kuka mitäkin on lukenut , miten asuu ja mitä tienaa.Paljonko on ulkomaalaisia , paljonko vihreitä .Mielenkiintoista on myös katsella kuvin ja tiedoin kaupunkikehityksen nopeutta ! Mistä he/me kaikki tulimme ?! Niin nopeasti asiat unohtuvat , kuka muistaa enää ostokorttia ?! Ja uusi polvi ei moista edes tunnista . Silloin sai vähän , vaikka olisi paljonkin halunnut .Nyt saa paljon , mutta tarvitsee niin vähän .





Kirkas sininen taivas -ja kuraa joka paikka täynnä.Muhkuraiset kävelytiet kuin öljyllä kiillotettuja , saa kävellä hitaasti jalkohinsa katsellen .Rumaa.Vain meren jäällä on vielä valkoista ja puhdasta , sinne tällainen kaupunkikrapu ei liikumaan uskalla .Tuntemattomat ovat jään tiet.






Talossa vaihdettiin linjat Soneraan , tunnetusti kasvottomaan firmaan.Telkkarin kanavat vaihtoivat paikkaa , mies niitä puolen tunnin ja pitkän selostuksen jälkeen (paina sitä , paina tätä ) kävi läpi neuvojan kanssa .Omansa sai kuntoon , mutta se yhteinen kenkkuilee vielä .Samassa rytinässä minulta katosi postin vastaanotto.Soneraanhan minäkin jouduin soittamaan ja pitkän liirumlaarumin jälkeen sieltä vastasi nainen "kuinka voin auttaa !" ja vastasi kysymykseeni "en tiedä , en tunne !" Olen huomannut , että kunnon kimpaantuminen auttaa , sain numeron , jossa kuulemma vastataan heti ! Ja näin tapahtui, postitus tuli kuntoon ja äänenkin sain takaisin !Minne se oli kadonnut ,oli ammattilaisellekin ihme , mutta monen mutkan ja linkin kautta se nyt klinkuttaa ja toistaa mitä luultavammin myös ääntä Netistä.On tämä maailma ihmeitä täynnä, siinä minä seurasin koneeni äärellä , kun kaveri korjasi asetuksiani .Puoli tuntia vierähti kuin oppitunnilla , joskin vauhti oli sitä luokkaa , että klikkaus sinne ja toinen tänne hujahti ohi silmien , ohi ymmärryksen .

tiistai 8. maaliskuuta 2011

The Tree


Rapakon takana kysellään todistetta vauvamasusta , lupasin kuvata .Päivä oli Laskiainen ja Naistenpäivä , sen kunniaksi luonto tarjosi sellaiset tuulet ja liukkauden , että eteneminen oli paras tehdä ratikalla .Huonon omantunnonhan siitä saa, ja sen korjaamiseksi päätin kävellä elokuviin .Olen oppinut käymään yksin , sillä äkkilähtöön kykenevät kaverit ovat muuttuneet harvalukuisiksi.


Puu (The Tree) (Elokuva)
Ohjaus: Julie BertucelliKäsikirjoitus: Julie Bertucelli, Elizabeth J. MarsTuotanto: Laetitia GonzalezPääosissa: Charlotte Gainsbourg, Morgana Davies, Marton Csokas, Christian Byers, Tom Russell.
Ranskalaisen ohjaajan, Julie Bertucellin ohjaama, Australiaan sijoittuva Puu kertoo perheestä, joka yrittää pärjäillä isän yllättävän kuoleman jälkeen. Äiti (Charlotte Gainsbourg) suree siinä määrin, ettei arjen asioiden hoitamisesta oikein tahdo tulla mitään. Kahdeksanvuotias tytär, Simone (Morgana Davies) keksii, että isän henki asuu pihalla kasvavassa valtavassa puussa, eikä Simone pidä yhtään siitä, kun äiti alkaa tapailla uutta miestä. Puukin kasvaa kasvamistaan, ja siitä tulee jo uhka: juuret tukkivat viemärit, ja pudonnut oksa tuhoaa taloa.
Bertucellin elokuva etenee verkkaisesti, viipyilevin kuvin. Australian maisemia katselee mielikseen, joskin Queensland esittäytyy hyvinkin karuna , kuivana ja juuri sellaisena kuin Outback-under yleensäkin kuvaillaan.Ei siis mikään unelma maa asua. Äidin roolia esittävä Gainsbourg oli jäykkä ja töksähtelevä , osin rooli sitä vaatikin , mutta katsojan silmässä tuntui suorituksen epävarmuus.Tuon haitan korjasi kotiin Simone , mainio esitys. Ja puu oli mahtava , oikein etsimällä etsitty ja näköjään löydetty !Naistenpäivän ilta sujui näin huomattavasti viihtyisämmin kuin jalkapallon parissa ,( jonka olisin tietty korvannut hyvällä kirjalla ).

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Onnea meille kaikille !


Keräsinpä kahden päivän onniteltavat samaan sivuun !Yhdet on jo juhlittu , toisia juhlitaan huomenna ja loppuja sitten maanantaina !
Kukin olkoon vuosistansa mieltä mitä lystää , yksi täyttää enemmän , toinen vähemmän , jokainen kirjoittaa silti uuden numeron vuosiinsa .Ja sehän on aina yhden shampanjalasillisen arvoinen juttu !