Muistoja jäältä

Born:Michael Kirk DouglasSeptember 25, 1944 .Elokuva "Wall Street never sleeps " jäännee tämän miehen viimeiseksi elokuvaksi, siksi lähdin mukaan sitä katsomaan.Itse rahakuvioista en suuriakaan tajunnut , sen verran vain , että huijaus on taitolaji .Seurasin Doughlasin ilmeitä ja sujuvaa näyttelemistä , ja kuuntelin karhean seksikästä ääntä. Jos Wall Streetille jokun istuu hyvin ,niin juuri hän .Ilta-Sanomissa oli eilen kuva Doughlasista viemässä tytärtään kouluun .Lippalakki silmillä , harmaat kiharat lakin alla , pusakka päällä hän muistutti hätkähdyttävästi toista täällä vaikuttavaa laihaa miestä, asentokin oli sama.Tämä mies vaan selvisi , mutta kuvan mies melko varmasti ei .Menetämme taas yhden hyvän näyttelijän .

Tänään oli nostalginen ilta .Olin Laaksolahden Jäähallissa katsomassa Muodostelmaluistelun tämän kauden kilpaohjelmien ensiesityksiä.Gaalassa.Kummipojan pieni tytär luistelee Minoreissa juuri sinne nostettuna .Niin ovat saman näköisiä kaikki , mutta kyllä hänen totinen pieni naamansa erottui noin kolmenkymenen muun joukosta . Luistelu on kaunista katsottaavaa , taitolaji , joka kysyy paksua kukkaroa , kovaa päätä ja pehmeää peppua.Minne aika menee ?Siitä on jo kaksikymmentäviisi vuotta , kun nuorimmaiseni taiteili valkoisilla luistimilla piruettinsa samaisella jäällä .Luistimet ovat nyt varastossa , ehkä ne vielä joskus otetaan käyttöön .Tässäkin seurassa on "Evergreens " , esittivät mukaelman Desperite Housewives ,parodiaa tosielämän harkoista ?!

Toppatakkia ei vielä tarvita , lämpömittari näyttää liki kymmentä astetta.Pelakuut rehottavat ulkona , mutta Ysivitoselle laitoin jo Halloween valot , sillä pimeää on , koko päivän .Aamulla saa sitten nukkua yhden pimeän tunnin pitempään ja nyt valvoa yhden tunnin enemmän , eihän kello vielä ole yhtä paljon kuin se oli eilen tähän aikaan !

Ärräpäitä

Jannelta (Jussi Vatanen) ei onnistu oikein mikään. Kun avovaimo Inari (Pamela Tola) lähettää miehen ostamaan halpaa digiboksia, nekin rahat tulee juotua Kapun (Jasper Pääkkönen) ja Räihäsen (Timo Lavikainen) kanssa. Inarin mitta tulee täyteen, ja hän uhkaa muuttaa siltä seisomalta etelään. Janne säikähtää ja lupaa hankkia Inarille aamuun mennessä digiboksin.Janne ystävineen heittäytyy mahdottomalta tuntuvaan seikkailuun. On hankittava rahaa bensaan ja digiboksiin sekä löydettävä kairan keskeltä kodinkoneliike, joka myisi kohtuuhintaisen perusboksin keskellä yötä. Yön aikana kaverukset joutuvat pistämään kaikkensa peliin yhden sähkölaitteen ja ennen kaikkea Jannen onnen eteen. Matkalla on monta muuttujaa aina tappajalesboista ja poliisiratsioista Inarin ex-poikaystävään Pikku-Mikkoon (Kari Ketonen) asti. Satoja kilometrejä ajettuaan, paleltuaan, tapeltuaan ja menetettyään useita autonovia he vihdoin, kukin tavallaan, löytävät jotain olennaista. Mutta riittääkö se Jannen parisuhteen pelastamiseen?Dome Karukosken neljäs elokuva Napapiirin sankarit on seikkailukomedia ja romanttinen road movie halki Lapin ja suomalaisen miehen sielunmaiseman.

Herttinen aika , mikä elokuva ! Upeaa Lapin kaamoskuvaa ja aivan mieletöntä sekoilua !Ei ole Lapin pojalla kiire , aivot on jäässä ja elo muutenkin tahmeata .Mutta rakkaus kestää .Ihan kannatuksen vuoksi menimme katsomaan ,yllätyimme , sillä elokuva oli hyvä .Kerronta taitavasti ripaa hipoen huumorin puolella , ei suuria naurattanut , mutta piti hymyn suupielissä koko elokuvan ajan.Kieli ei eksynyt alatyyliin , eikä kuvat tuhman puolelle. Hyväntuulinen elokuva.Ja loistava näytettävä meidän ulkomaalaiselle -aurinko ei nouse , pimeää on , kuutamo ja kaunista , usko pois!

Talon purku on jännittävää seurattavaa , ei ainoastaan katsojalle , vaan taitaa se olla sitä myös purkajalle ! Tämä koneen kuljettaja hermostui tyystin tänään ,eikä jäänyt epäselväksi ,oliko kaveri suomalainen , kun kone oli pudotettava kerroksesta toiseen .Hetken näytti , että juttu ei hyvin pääty , mutta taitavasti hän kuitenkin koneensa ohjasi betonikappaleiden avulla seuraavaan kerrokseen .Moisia temppuja on jäljellä vielä kuusi.

Lupasivat myrskyä yöksi.Pakkasta luultavasti ei , joten mummon pelakuut saavat vielä kukkia purkissaan .Jos ne paleltuu , pääsen niistä eroon ensi kevääseen asti , elleivät , niin kai ne on taas otettava sisään ja yritettävä pitää hengissä.

Eilen kirjoitin muuten kirjeen .Toki en enää käsin (käsiala katoaa...) , mutta printtasin sen , laitoin kirjekuoreen ja postitin .Kirje meni ystävälleni , joka ei koneisiin kajoa ja joka uskoo vielä kirjeen voimaan.Heitäkin vielä on .

Espanja alkaa sujua , sanat muistuvat mieleen ja puhuminen on jo helpompaa.Nyt teemme vastavuoroista kielituntia , osin suomea , osin espanjaa .Toimii , kun osaan vain suipistaa suuta yyy ja pyöristää öööö ja leventää ääää -ei se helppoa ole, mutta edistyy.

NJSO:n konsertti Finlandia-talossa ja Toscaa

Nordea perustaa tänä vuonna myös uuden 5000 euron Nordea-stipendin, jonka tarkoituksena on edistää lahjakkaan nuoren opiskelua ja kehitystä muusikon uralla. Stipendiaatin valinnan on tehnyt koulutushankkeen taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste yhdessä orkesterin muun koulutusorganisaation kanssa.Stipendi myönnetään viulisti Kreeta-Julia Heikkilälle. Tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa ja syksystä 2010 lähtien Lontoon Royal College of Music’issa opiskeleva Heikkilä on yksi Suomen lupaavimmista nuorista viulisteista. Hän saavutti muun muassa tänä vuonna Kuopion viulukilpailun 3. sijan. Kilpailumenestyksen ohella stipendiaatin valintaperusteita olivat päämäärätietoinen opiskelu, halu kehittyä muusikkona ja taiteilijana sekä aiempi toiminta Nordea Jean Sibelius Orkesterissa.

Nordea pankin perustama nuorista lahjakkaista muusikoista koostuva Nordea Jean Sibelius orkesteri konsertoi jo neljättä kertaa Finlandia-talossa. Orkesteria on johtanut kaikkina näinä vuosina kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneessa syksyn konsertissa 24.10.2010 kuullaan Ludwig van Beethovenin Coriolanus alkusoitto op. 62 sekä Antonin Dvořákin Sinfonia no. 9 e-molli op. 95, joka tunnetaan myös lisänimellä Uudesta maailmasta. Lisäksi konsertissa esiintyy Jean Sibeliuksen viulukonserton solistina tämän vuoden Nordea stipendiaatti viulisti Kreeta-Julia Heikkilä.

Omalla asuinpaikkakunnalla harjoittelu painottuu usein yksilöharjoitteluun ja itsenäiseen opiskeluun, joten NJSO:ssa nuori muusikko saa arvokasta kokemusta orkesterin jäsenenä soittamisesta ja ryhmässä toimimisesta. Ison orkesterin jäsenenä soittaminen on monelle niin merkittävä elämys, että sillä voi olla ratkaisevaa ammattimuusikoksi hakeutumiselle. Näin on saanut alkunsa myös NJSO:n taiteellisena johtajana toimivan Jukka-Pekka Sarasteen ammattilaisura.

Ja - konsertissa soittaa contrabassoa Timon tytär Helka , tuleva ammattimuusikko.

Tippa tuli silmään , muistot monista kerroista , jolloin istuin kuulemassa tyttärien soittoa Sibeliuslukion orkesterissa .Tänään kuulemani musiikki oli vakiomusiikkia orkesterilaisille , sillä se mahdollisti jokaisen soittimen osallistumisen .Ja siinähän se ilo piileekin , kun on mahdollisuus soittaa kokonaisessa orksterikokoonpanossa.Taputusten jälkeen orkesteri soitti vielä kiitokseksi "Finlandian ", olisi pitänyt nousta seisomaan.Upea ilta.

Kävelimme sateessa kotiin , avasin television , lämmitin piirakat ja istahdin kuuntelemaan oopperataltiointia .Tosca ja Karita Mattila.Se oli hyppäys tunnelmasta toiseen , edellinen jäi sulattelematta ,kun jo oli asettauduttava uuteen. Olen aina sanonut , että oopperaa ja hyvää elokuvaa ei voi katsella televisiosta , se tuli selväksi nytkin .Kaikenlaista häiriötä, syömistä, pyykin viikkailua , kommentteja urheiluruuduista ja keskity sinä sitten Toscan tuskaan.Lisäksi ohjaus , valot ja äänentoisto olivat epätasaisia ,Jonas Kaufmannin laulaessa äänitaso oli nostettava kolmeenkymmeneenviiteen, mutta kun Karita aloitti , se oli laskettava kahteentoista ! Tuli välittömästi mieleen systerin "Maria Callas-tulkinnot " entisessä omakotitalossa : systeri lauloi toisessa kellarihuoneessa ja minä äänitin toisessa ! Siis joko elokuvateatterin pimeässä tai Oopperan katsomossa , ei ole muuta vaihtoehtoa.

YLE Teema esittää lokakuussa New Yorkin Metropolitan-opperan ja Milanon La Scalan yhteisproduktion Tosca-oopperasta. Nimiosassa on Karita Mattila, joka on ilmoittanut tämän jälkeen luopuvansa roolin esittämisestä. Lontoon kuninkaallisen oopperan mukaan Mattila on perunut ensi kesän esiintymisensä Floria Toscana Lontoossa.
Metropolitanin ja La Scalan tuotannossa Karita Mattila on Floria Tosca, Jonas Kauffmann hänen rakastettunsa Cavaradossi ja Juha Uusitalo julma Scarpia.
Kyseessä on taltiointi Baijerin valtionoopperasta 10. heinäkuuta. Orkesteria johtaa Fabio Luisi. Oopperan ohjauksesta vastaa Luc Bondy.

Minun himoni ja muiden ongelma on kaiken taltiointi.Vanha videonauha on kovassa käytössä ja tallentaa monet tarinat kopiotaviksi rapakon taakse tai sitten vain katsottavaksi , kuten "Tanssii tähtien kanssa " , joka tuli päällekäin oopperan kanssa .Ohitin mainokset ja tylsät haastatelut , nautin vain salsan notkeasta jalkatyöstä ja keinuvista lanteista -ja huokasin kerran taas, että olinpa nuori kerran minäkin .

Leffaan menossa

Liz Gilbertilla (Julia Roberts) Liz Gilbertilla (Julia Roberts) oli kaikki, mistä nykyaikaisen naisen kuuluu unelmoida - aviomies, talo ja menestyksekäs ura -mutta niin monien muiden tavoin hän koki olevansa hukassa ja yrittävänsä yhä epätoivoisesti etsiä sitä, mitä hän todella elämältään haluaa.Avioeron jälkeen elämänsä käännekohtaan tullut Gilbert päättää irtautua oravanpyörästä, riskeerata kaiken ja mullistaa kuvionsa kertaheitolla: hän lähtee maailmanympärimatkalle, jolla hän voi rauhassa tutustua niin ympäröivään maailmaan kuin itseensä. Seikkailullaan hän löytää syömisen todellisen nautinnon ruokaillessaan Italiassa; hän löytää rukouksen voiman Intiassa ja lopulta yllättäen myös sisäisen rauhan ja aidon rakkauden tasapainon Balin paratiisisaarella.Elizabeth Gilbertin bestseller-kirjaan perustuva elokuva Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä todistaa, että on olemassa monta tapaa repäistä kunnolla ja tarkastella maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. oli kaikki, mistä nykyaikaisen naisen kuuluu unelmoida - aviomies, talo ja menestyksekäs ura -mutta niin monien muiden tavoin hän koki olevansa hukassa ja yrittävänsä yhä epätoivoisesti etsiä sitä, mitä hän todella elämältään haluaa.Avioeron jälkeen elämänsä käännekohtaan tullut Gilbert päättää irtautua oravanpyörästä, riskeerata kaiken ja mullistaa kuvionsa kertaheitolla: hän lähtee maailmanympärimatkalle, jolla hän voi rauhassa tutustua niin ympäröivään maailmaan kuin itseensä. Seikkailullaan hän löytää syömisen todellisen nautinnon ruokaillessaan Italiassa; hän löytää rukouksen voiman Intiassa ja lopulta yllättäen myös sisäisen rauhan ja aidon rakkauden tasapainon Balin paratiisisaarella.Elizabeth Gilbertin bestseller-kirjaan perustuva elokuva Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä todistaa, että on olemassa monta tapaa repäistä kunnolla ja tarkastella maailmaa aivan uudesta näkökulmasta.



Mies katselee urheilua , minä olen menossa elokuviin , kovalla lauantaihinnalla, eläkeläinenhän pääsee eläviin puolella hintaa arkisin . Suuria en odota muista kuin maisemista !Olen siis lähdössä matkalle Julia Robertsin kanssa .Katsotaan , mitä matkastani pidän !



Balin saari muodostaa oman provinssinsa, jonka asukasluku on noin 3 584 800 (vuonna 2010).[1] Saaren pääkaupunki on Denpasar. Korkein kohta on tuliperäinen Agung, 3 142 metriä.
Balin ja Lombokin välinen salmi on erityisen syvä ja se on myös osa huomattavaa eläinmaantieteellistä rajalinjaa, Wallacen linjaa. Eläimistöltään Bali, samoin kuin Sumatra ja Jaava, muistuttavat läheisesti Kaakkois-Aasian mannerta, Lombok ja sen itäpuolella olevat saaret sen sijaan eivät. Tämän oletetaan johtuvan siitä, että jääkaudella meren pinta oli huomattavasti nykyistä alempana, jolloin Sumatra, Jaava ja Bali yhdessä muodostivat Aasian mantereeseen liittyneen niemimaan, mutta Balin ja Lombokin välissä oli silloinkin syvä salmi, jota useimmat eläimet eivät kyenneet ylittämään.


Illan matka kulki New Yorkista Roomaan , sieltä Intiaan ja lopulta Balille.Elokuvan käsikirjoitus oli hyvin tavallinen rakkaustarina , jossa ei juuri ihmeitä nähty.Mutta matkakertomuksena se antoi ja viehätti , tuli mietittyä , kuinka paljon upeaa kuvamateriaalia jäi yli ! Nälkäiset tulivat hyvin nälkäisiksi kuljeskellessaan Rooman ruokapaikoissa , historian nälkäisille tuli selväksi , että tähän maahan kannattaa tutustua ajan kanssa. Intia nähtiin ruusunpunaisena ,vaikkakin köyhyyttä ja roskakasoja hipaisten , paikka lienee meditaatioihmiselle otollinen.Mutta Bali !Toki sekin esitettiin ruusunpunaisten lasien läpi ,mutta juuri niin , että matkailuhimo yllätti sekä minut että kuuntelemani naisvaltaisen puhetulvan perusteella monet muutkin .Ja miksei , onhan siellä kristallinkirkkaat vedet , valkoinen hiekka ja eksoottinen ympäristö eksoottisine ruokineen ja juomineen . Toki myös hirmuisine turistilaumoineen.Mutta elokuvahan ei eksy turisteihin , vaan vieraillaan ja ystävystytään paikallisiin , asutaan seinättömissä bugalowissa vaahtoava veden äärellä ,yöpöydällä notkuvat kypsät etelän helmät.Tätähän me haaveilemme me pimeän pohjolan asukit.


Seiskan uutisten jälkeen vaihdoin kanavan ykköselle , josta tuli Luonto-ohjelma leopardeista.Hienoa kuvaa, jota vain ihmettelee ,miten se on saatu kuvattua.Kaunis kaunis kissa, hellyttävä ...ja niin hirmuisen julma ! Toivon vain , että pienet lapset olivat jo nukkumassa , sillä heidän unensa kyllä häiriintyy tuota julmuutta katsellessa .Ja tarinaa , mikä on tehty kuvan kerronnaksi .Luonto on julma , mutta joskus tuntuu , että siinäkään ei mikään riitä , tarinat tehdään nykylapselle aina vaan julmemmaksi ja julmemmaksi. Vanhempia vielä itketänyt Bambi tuskin heruttaa kyyneltäkään aikamme lapselta.


Ja se meidän Ysivitonen , joka kolmen viikon päästä on Ysikutonen , vastasi tänään tekstiviestiini , että hyvin siellä voidaan ! Totta on siis ,että "oppia ikä kaikki !"

kaikenlaisia kettuja

Best Seller-hyllystöstä napattu Ritva Sarkolan dekkari tuli luettua kevyesti harppoen .Teksti kulki perinteisen dekkarin latua , mutta ei vetänyt samalla tavalla kuin oletin .Taisin olla nuorempi silloin kun luin Tuula Sariolan kirjoja ja muistelen , etteivät ne silloinkaan yltäneet minun mieleiseeni seuraan.Nyt pitäisi kuitenkin lukea yksi , jotta osaisin verrata tyyliä ja taitoa rakentaa hyvä juoni , molemmat tekijät kun kuulemma ovat sama henkilö.

Polly Stenham, ikää 23 vuotta,kirjoittaja Englannista .
KAUPUNKIKETUT-teatteriesitys Omapohjassa .

Vastikään suurkaupunkiin muuttaneet sisarukset Eliot, Maggie ja Finn piilottelevat keskenään kotona. He odottavat kuumeisesti kännykän soivan. Yläkerran naapuri ei saa epäillä mitään, pitää olla nätisti. Miksi lapset ovat yksin kotona? Ketä he odottavat? Kaupunkiketut kuvaa sisarusten vahvaa yhtenäistä rintamaa, jolle ulkomaailma näyttäytyy pelottavana uhkana. He ovat yksinäisiä, mutta yhdessä.Ongelmien salailun ja fasadien ylläpitämisen kulttuuri ovat olleet ohjaaja Minna Nurmelinille keskeisiä näkökulmia. ”Elämmekö yhteiskunnassa, jossa avun hakeminen leimaa meidät epäonnistujiksi? Tuntuu, että pelko tarkkailuun joutumisesta ja huostaanotosta elää. Kolmikon yhtenäisyys on käsinkosketeltavaa ja jännite pitää hienosti otteessaan loppuun saakka

ROOLEISSA Mi Grönlund, Antti Holma, Tuomas Kiiliäinen, Pirjo Määttä, Anna Paavilainen, ja Seppo Pääkkönen

Anna Paavilainen tekee 14-vuotiaana Maggiena taas yhden, jälleen hienon, teiniroolin. Pälyilevä katse, ihastuttavan röyhkeä sarkasmi ja valtavan pelkonsa kuoreksi kovettaneen teinin ruumiinkieli sujuvat Paavilaiselta kuin luonnostaan. Hän on sekä hauska että lämmin ja pelokas.
Myös Antti Holman isoveli Eliotiin haluaisin uskoa, mutta en ihan pysty. Vaikuttaa kuin Holma ei täysin luottaisi itsekään siihen mitä tekee.
Thalia-palkitun näyttelijän ilmaisussa on vieraannuttavaa kulmikkuutta ja maneereita, jotka sopivat Lasisessa eläintarhassa ahdistuneen kirjailijan rooliin mutta eivät Kaupunkikettujen naturaan. Tämän epämukavuuden ohi on vaikea nähdä ja kuulla mitään muuta. Ikään kuin näyttelijä piileskelisi jotain ja hänen äänensäkin tulisi luonnottoman takaa tai syvältä kurkusta.

Näytelmän teema osui kohdalleen , sillä juuri yöllä lueskelin Naamakirjan yhtä nuorta , joka tuskaili yksin olonsa kanssa kotona .Tosin ongelmia ei ollut kuin pieni pelko takaraivossa , näytelmän lapsilla yksin jääminen oli selkeää ja pelko todellista. Anna Paavilainen oli erinomainen roolissaan , sisarusten kinastelut toden tuntuisia .Siksipä tarina tuntui tutulta , niitä saa lukea lehdistä ja katsella ajankohtaisohjelmissa. Asiantuntijat pohtivat ,missä vika ja kuinka se korjattaisiin .Nykyelämän kiireinen rytmi ja vanhemmuuden osaamisen puute , siinä useimmiten selitetyt syyt.Korjausnappia ei ole vielä keksitty.

Antti Holma ei ole suosikkini tällaisiin rooleihin , jokin hänen monotoonisessa äänenkäytössään ärsyttää .Myös "naapurin isännän " suttuiset tekoset olisi voinut unohtaa, juonen kannalta se ei ollut tarpeen , kosiskeltiinko sillä yleisöä , ehkä. Kiinnostava näytelmä, ei kuitenkaan "kerran - vuodessa -teatteriin" -kävijän teatteria.

"Ei uskoa , ei syntiä, vain moraalittomia tekoja .Homous ei ole moraaliton ." Kirkossa kiehuu.Päivi Räsänen on suututtanut kansan ahtailla mielipiteillään .Moni kirkon mies /nainen on pakkoraossa mielipiteineen .Piispa Kari Mäkinen loihe lausumaan ,jotta "kirkko voisi hyväksyä rukouksen homoparien kohdalla ja todeta sillä , että he nauttivat täysin samaa tas-arvoa kuin heterotkin .Huvittavaa.Jos näin on , miksei sitten laillista liittoa siunauksineen ?Kuka se nyt on se kaksinaismoralisti ?! On odotettavissa mielnkiintoisia keskusteluja !

Hesaa eri nurkilta

Pakko laittaa heti toinen juttu , kone kun hyväksyy vain määrätyn määrän kuvaa, tekstiä kylläkin .Lauantai meni siis Turussa ,yö toivottomassa päänsäryssä .Syksyinen matalalta paistava aurinko ja Vanskin pää eivät ole kavereita , joten päivä lähti käyntiin vasta puolen päivän tienoilla .Upeasti se tulipallo loimotti nytkin , mutta happea tarvittiin , siispä ulos. Tokoinlahden puiston väriloisto hakkasi menen tullen Ruissalon värit , samaa maisemaa tallensin kameralle uudelleen ja uudelleen .

Sanoma-talossa oli "Paikallisten taiteilijoiden " näyttely .Maalauksia eri tekniikoilla. Huonoja ja hyviäkin .Ja huonoistakin sanoisin , että osaisinpa minäkin !Kynä vielä pysyy kädessä -ja ominta se onkin -mutta kaikki muu on unohtunut .Mikään taito ei säily ,ellei sitä harjoita jatkuvasti ja kaikkeen ei aika riitä .Niin paljon kuin me katuja tallaammekin ja luulemme tuntevamme Helsinkimme hyvin , aina silloin tällöin törmää paikkaan , jossa ei ilmeisesti ole ennen ollut .Kruununhaasta löytyi kaunis ,huolella pidetty asuintalo , josta välittyi ihan Gaudimainen olo .

Birdgessä keräsin pelaajakaverini kanssa pistesaaliin , joka jäänee meidän historiaan .Päivä oli muutenkin hyvä pelipäivä, kortit sattumoisin meille suotuisia , toisille vähemmän antoisia.Ässiä joku kaipasi melkein kiukkuun asti , kehoitus päivätansseihin menosta ja onnesta rakkaudessa herkisti lopulta hymyn ja jakaja sai synninpäästön .Diplomatiaa tarvitaan.

Kaukon vuosijuhlat

Amerikan Maijan mies täytti vuosi kahdeksankymmentäkahdeksan .Asiaa on vietetty jo vuosia Ruissalon kylpylän poreissa ja liejuissa.Sotaveteraaneja hemmotellaan , taistelivathan he meille vapaan Suomen .Otimme Ysivitosen , Maijan sisaren , autoon ja huristimme pitkin Turun uutta moottoritietä , sen moninaisia tunneleita ei Ysivitonen ollut vielä nähnyt .
Ruissalon kylpylä sijaitsee mereen pistävällä niemekkeellä ja lienee ulkoilijoiden suuressa suosiossa .Jätimme juhlijat kahvikupin jälkeen juttelemaan ja lähdimme happihypylle luontoon . Meren ranta osoittauttui aika vaatimattomaksi , joten metsäinen luontopolku houkutti enemmän . Kaunis luonto oli rakennettu yllättävän täyteen , oli eri järjestöjen taloja ja yksi iso mökkikyläkin saunoineen.Hiljaisuutta ei sieltäkään löytynyt , ehkä suuremmalla ajalla kylläkin ,sanon, etten nyt ihan Turun ylpeyttä loukkaa.
Kotiin ajellessa mittari keikkui nollan molemmin puolin ja juuri ,kun saimme tiputettua Ysivitosen Pihlikseen ja pääsimme kaupungin valoihin , taivas heitteli isoja vetisiä rättejä , jotka onneksi eivät vielä ennättäneet jäätyä asfaltille .Kesärenkailla vielä ajellaan.

Aamu-unisen hiljaisuus hukkuu poran ääneen . Talon purku on nyt edennyt kattorakennelmien poistamiseen , joka näyttää onnistuvan suuremmitta vaikeuksitta .Seuraan mielenkiinnolla onnistumista.

Kielitaitoa ja muutakin

JOHN STORGÅRDS (s. 1963) on aloittanut muusikonuransa viulistina. Hän on sittemmin opiskellut orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa ja suorittanut kapellimestaridiplomin 1997. Syksystä 1996 hän on toiminut Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana. Hän oli Tapiola Sinfoniettan vakituinen kapellimestari 2001-2003 ja vuosina 2006-09 Tampere Filharmonian ylikapellimestari. Hän aloitti syksyllä 2003 Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijana ja elokuussa 2008 orkesterin ylikapellimestarina. Hän on toiminut myös Korsholman Musiikkijuhlien ja Luosto Classicin taiteellisena johtajana.Storgårds on esiintynyt vierailijana eri puolilla maailmaa jne jne .


Kurkistin tuossa tuota syntymävuotta .Saman ikäinen kuin vanhin serkkupoika ja vain pari vuotta vanhempi kuin oma vanhimpani .Ja silti ,kun katselen häntä ( ja montaa muuta samaa ikäluokkaa ) omat tyttäret tuntuvat ihan vielä "vähemmän aikuisilta " .Tuota miestä ei tulisi mieleenkään neuvoa , mutta tyttärien kohdalla teen sen noin vain ohimennen , suuremmin edes ajattelematta liekö tuo edes sopivaa.Esitän tässä nöyrimmän anteeksipyynnön , jos satutte lukemaan, silti luultavasti toistan jutun lähitulevaisuudessa .Huomaamatta .


Tänään oli siis konsertti -ilta , jonne Ysivitonen ei suostunut tulemaan , hän kun moitti Finlandia -talon tuolien huonoutta .Naapurituolissa istuneen ,rollaattorin kanssa kulkevan, rouvan kanssa jutellessa ilmeni , jotta Ysivitonen on oikeassa -ei toki Alvarin tuolien vuoksi , vaan istuinpaikan sijainnin vuoksi ! Ysivitosen takareisi joutuu vinoon venytykseen , kun paikka on kaarevan penkkirivin päässä !Ja sitten vetää suonta .Siihen kuulemma auttaa määrätty särkylääke , johon Ysivitonen ei taas usko eikä siis kokeile .Asia otetaan harkintaan .


Konsertti sinänsä ei ollut sielun syviä tunteita koskettava .Schumannin "Kuusi fuugaa teemasta Bach " tuntui kivireen vetämiseltä , joka sitten yltyi äkkinäiseen liukuun lähellä loppuaan . Väliajan jälkeen oli lupa odottaa jotain ja toki odotus palkittiin . Brucknerin "Sinfonia nro 7 E-duuri " rävähti railakkaasti liikkeelle , vaskit kiilsivät ja nostivat melutason huippuunsa. Kuinka lie jaksaneet mummojen korvat , sillä eläkeläisten turvin konserttisalit nykyisin täyttyvät. Sinänsä sääli , sillä kovaääninen musiikki vei kyllä mennessään , jopa jousiin oli saatu huima äänitaso , suuri ero edelliseen vaisuun soitantoon .Toki näin linee ollut tarkoituskin , mutta minähän sanelen vain kuuntelijan näkökulmasta.


Aamupäivä kului Hesarin sivuilla , sitten tunti espanjan pänttäämistä oppikirjoista , jotka olen kahlannut läpi vuosia sitten . Hyvin palautuu mieleen luettu teksti kielioppeineen , sanatkin on olevinaan tallella .Kunnes---- uuden uutukainen vävy on lupautunut juttelemaan anoppinsa kanssa kerran viikossa .Minne katosivat sanat?!Minne suhteellisen sujuva puhekieli ? Umpiulkomaalainen vävypoika juttelee pikapuoliin suomen kieltä sujuvammin kuin vanha konkari espanjaa ! Ei kai vaan iällä ole mitään tekemistä asian kanssa ?!

Hiljaisuutta etsimässä

Talon purku on edennyt jo porausvaiheeseen , eli betonia tärisee yläkerroksista alas , onneksi kadun puolelle , jonne on laitettu pressu suojaksi pölyä vastaan .Ääntä vastaan ei ole konstia ,siis ikkunat ja ovet visusti kiinni . Asia haitannee vain tällaista himotuulettajaa , jonka on vähän väliä päästävä haistelemaan mummon pelargonioita , jotka upeasti kukkivat , vaikka Suomeen tuli jo talvi .Kylmä viima puhalteli mereltä , mutta lunta se ei vielä Hesan seudulle tuonut , keski -ja pohjois-Suomeen kyllä .
Tämä kuva Sievin kunnasta voisi yhtä hyvin olla kuva Järveneniemestä , jossa monena vuonna olen ensimmäiset lumikuvat tallentanut.Nyt sain kamerani kanssa vaellella lähimetsissä ihailemassa värikylläistä syksyä ja kuuntelmassa
haavanlehtien hiljaista havinaa.Ensin Myllypuron kallioilla , joilta oli paettava rakennusmetelin vuoksi kiireesti pois .Sitten Pihlajamäen kallioilla , jonka ympäristö onneksi on jo valmiiksi rakennettu ja luonto saanut säilyä.Hiljaisuuttakin löytyi.

Univajeita

Hyviä näyttelijöitä on paljon ja hyviä käsikirjoitusten aiheitakin on runsaasti , toteutus on usein vaikeaa . Kävimme katsomassa "Kids are all right " ja hyvä aihe oli pilattu todella huonolla käsikirjoituksella. Lesboparin teini-ikäiset lapset etsivät adoptiopaperinsa ja löytävät isänsä Spermapankin lahjoittajalistalta .Sama isä molemmille äideille .Kätevää.Suhde lapsiin muodostuu lämpimäksi , mutta sitten toinen äideistä sekoilee ja soppa on valmis. Julianne Mooren tuskin tarvitsisi näytellä alastomana seksikohtauksissa , hyvän elokuvan ystävät kyllä käyvät katsomassa hänen kuviaan ilman niitäkin .Tässäkin tilanne ryöstäytyi ja oli pelkästään epämieluisaa katseltavaa. Filmissä oli hyvän elokuvan ainekset , maisemat kauniita , kesän tuntu vihannestarhassa , silti jäi paha maku.

Pääosissa: Julianne Moore, Annette Bening, Mark Ruffalo, Mia Wasikowska, Josh Hutcherson

Mielenkiintoista on seurata vastapäisen , sisäpihalla olevan kerrostalon purkua .Kolina alkaa aamulla kello seitsemän , kahvitunti kello yhdeksän , ruokatunti kello yksitoista ja kello kaksitoista paukutellaan kello neljään .Kahvitunti taidetaan pitää korkeuksissa katon harjalla istuen.Räväköitä miehiä , purkavat suuren talon käsin .Onneksi syksy on tuonut pimeät illat ja yöt , silloin ei taida virolainenkaan uskaltaa harjalle hommiin .Nyt olisi hyötyä iltaunisuudesta , mutta minkäpä sitä luonnolleen voi . Minä siis kukun ja luen kello kahteen , nukun pari tuntia miehen kellon soittoon , valvon tunnin ,herään ,kun miehet tulevat töihin , kuuntelen pauketta torkuksissa , simahdan syvään uneen kello yhdeksän, heräilen , kun kahvit on juotu ja uuvahdan lopullisesti ,kun ruokatunti alkaa.Sitten onkin jo eläkeläisenkin pakko nousta ylös.Ja ysivitonen valittelee , kun uni ei tule ja yöt lyhenevät kahdeksaan tuntiin .Elämänikäistä oppimista tuo univaje ei kuitenkaan ole haitannut .Uusi kännykkä alkaa olla hallinnassa ja tekstaritkin jo muutamin poikkeuksin .

Katselin "Silminäkijä-ohjelman ", siinä käsiteltiin Lewin -kappale-tautia.Tauti on löydetty kahdeksankymmenluvulla , suurin piirtein silloin , kun eräs sukulaisemme siihen sairastui.Silloin se oli kovasti uusi ja tuntematon .Väkivalta ja arvaamattomuus , harhat ja harhaiset unet kuuluvat oireisiin , joita nykyisin voidaan hoitaa , jos tauti havaitaan ajoissa . Lopullista parannusta ei vielä ole .Peloittava tauti.

Amijima -teatteria

Amijima Kansallisteatterin Omapohjassa. Käsikirjoitus Chikamatsu Monzaemon. Suomennos Miika Pölkki. Ohjaus ja lavastus Juha Mäkelä. Puvustus Saija Siekkinen. Koreografia Aki Suzuki. Näyttämöllä mm: Juhani Laitala, Marja Salo, Antti Holma, Soila Komi, Leena Pöysti, Jouko Keskinen, Valtteri Tuominen, Aki Suzuki, Eeva Putro, Roni Mäkinen, Ariyuki Suzuki.
Tarinankerronnan, musiikin ja nukketeatterin yhdistelmä, ’bunraku’, kehittyi Japanissa 1500-luvun lopulla. Näytelmäkirjailija Chikamatsu Monzaemon (1653-1724) loi tämän uuden lajin ylistetyimmät draamat. Tositarinaan pohjautuvan Amijiman kantaesitys vuonna 1721 sai osakseen niin myrskyisän suosion, että kaksi vuotta myöhemmin shogunaatti kielsi rakastavaisten kuolemisesta kertovat näytelmät.

Näytelmä kertoo ilotyttöön ,Pikku Kevääseen (Marja Salo )hullaantuneesta paperikauppiaasta,perheenisä Jiheinistä (Antti Holma ), ja rakkaudesta , joka saa vanhemmat ja suvun raivon valtaan. On hypitty aitojen yli .

Juhani Laitila kertojana vei tarinaa eteenpäin , muutoin , japanilaista kulttuuria tuntematta , tarinan "japanilaisuus " olisi voinut mennä katsojalta ohi ymmärryksen .Kansallisen Omapohja on pieni ja näyttelijät hyvin lähellä , puvustus ja naamiointi muistutti joissain kohdin koomisesti lasten näytelmien rekvisiittaa .Olisin henkilökohtaisesti mieluummin nähnyt esityksen vaikka Villensaunassa , hiukan suuremmalla näyttämöllä , nyt oli ensimmäisessä osassa usein suorastaan tungosta lavalla ja näyttelijöiden oli varottava pudottelemasta kolleegaa reunan yli .Puheenvuorot olivat todella pitkiä ja monisanaisia ,joten muutama unohdus ja paljon takeltelua häiritsivät jonkin verran .Kaikesta huolimatta kuuntelen mielelläni Laitilan ääntä , yleensä katselenkin , nyt japanilainen kertojan hahmo oli tarinaukko muiden tarinan tekijöiden joukossa, joista japanilaissyntyinen tanssija Aki Suzuki jonkinlaisena myyttisenä hahmona näytelmän lopussa oli kaunis sadun noita.

Elävä teatteri on aina katsomisen arvoinen ja vieraan kulttuurin kohtaaminen kiinnostavaa.Näytelmä ei suosine suurta yleisöä , eikä siitä ole pikkujouluihin .Siksi Omapohjan pieni katsomo lienee oikea paikka , on aina mukavampi saada katsomo täyteen kuin huutaa puolityhjälle salille.

Peuran papanoita

Laitoimme GPSn taas töihin ja suuntasimme Sipoon metsiin .Mitenkään suuremmin ei mies poikkea kivetyltä tieltä , mutta sen verran sain houkuteltua jäkäläiseen ja kallioiseen korpimetsään , että pääsin kuuntelemaan hiljaisuutta - lentokoneiden nousukiidon välissä .Tikka hakkasi puuta ja päästeli kimeitä ääniään .Kallioilla oli käyskennellyt jokunen peura , siistejä ,kauniita kasoja jälkeensä jättäen. Sieniä oli kärpässienistä haperoihin ja rouskuja , lempisieniäni , niitä keräsin ison kassillisen.Ja pari hirvikärpästä , jotka tepastelivat Mummin kahvipöydällä ,kun laukkuani levittelin.Niitä nitistellessä saa olla todella agressiivisella tuulella , nitistää ja nitistää ja lopuksi vielä pyöräyttää murhan himoisesti, johan kuoli ! Eikä tarvitse kuin ajatella mokomaa , kävelevä kutina nousee milloin minnekin korvan juureen .Ja silti , syksyinen metsä ja hiljaisuus ,terapiaa mielelle.

On taas katsottava "Tanssii tähtien kanssa " ja kadehtien muisteltava nuoruuttaan , jolloin jive oli kova juttu .Kapea vyötärö , leveät hameet , korkeat korot ja -ah - niin notkeat liikkeet ! Kaikki mennyttä , mutta onneksi oli !

GPS:n kanssa liikenteessä

She walks to a table

She walk to table

She is walking to a table

She walk to table now

What difference does it make

What difference it make

In Nature, no completeness

No sentence really complete thought

Language, like woman,Look best when free, undressed.

http://www.macalester.edu/english/wang.html

Sain linkin Wang Pingin sivuille ja löysin sieltä tämän runon .Tosin tämä runo ei tainnut olla se , jota eilisessä videokuvassa luettiin , saman kirjoittajan kuitenkin .Voisi siihen sopiakin , yksinkertaisttettua ,riisuttua ajatusta oli eilinenkin . Muita runoja en saanut sivuilta poimittua , joten laitoin linkin tuohon , jos se jotakuta kiinnostaa.Lähinnä minä pysähdyin tuohon kuvaan.Nainen punaisessaan , selin katsojaan Kiinanmuurilla.Mitä miettii ?Kaikkia heitä , jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin hän , jotka elävät kommunismin varjossa kyläpahasessa keskellä Kiinan maaseutua.Wang Ping pääsi pois , ei tullut takaisin , käy kyllä kuvaamassa maataan ja jakaa upeat kuvansa meidän katsottaviksi tuossa osoitteessa .Käy katsomassa.

Runoudesta tähän päivään .Karkasin television urheilua , otin auton ,latasin GPSni ja suuntasin ystäväni uutta asuntoa katsomaan.Espoot ja Olarit ovat suurta hepreaa meikäläiselle , mutta konepa toimitti minut suoraan pihaan kertoen kauniisti , että "nyt olet perillä ".Kutsumatonta vierasta ei karkotettu , vaan kutsuttiin ystäväni ja tyttäreni kummitädin syntymäpäiväpöytään , johon tytär oli loihtinut upean tarjoiltavan .Ja kun vielä kahvit tortun kera oli juotu , olinkin jo valmis lähtemään .Enkä jäänyt espoon perukoille samoilemaan , vaan kone -mikä sille nimeksi ?! - toi minut ja Keke -Punaisen suoraan kotiovelle !

Ten Thousand Waves

Yhteistyössä Helsingin Taidehalli.

Lontoolaisen taiteilijan ,Isaac julienin ,uusi teos yhdeksällä valkokankaalla yhtäaikaisesti esitettävä eeppinen kudelma Kiinan historiaa ja tätä päivää, uskomuksia ja myyttejä, unelmia ja pettymyksiä.

Ten Thousand Waves eli Kymmenentuhatta aaltoa yhdistää kaksi tarinaa: 1500-luvun kiinalaisen tarinan Mazu-jumalattaresta, joka pelastaa haaksirikkoon joutuneiden merimiesten hengen, sekä Morecambe Bayssa Englannissa 2004 sattuneen onnettomuuden, jossa kuoli 23 kiinalaista simpukankerääjää. Teoksen kolmas ”päähenkilö” on Shanghai.

Tämän suloisen kauniin kuvan vuoksi menin katsomaan näyttelyä , suurin odotuksin .Jos tarkoitus oli vaellella eri saleissa , me penkillä istujat emme sitä olleet tiedostaneet , sillä niissähän pyöri käsittääkseni samat kuvat .Me kokijat istuimme kuin sillit purkissa mustalla nahkapenkillä keskellä valkokankaita , jotka oli sijoiteltu outoon kulmaan katsojan näkökannalta.Kun katseli kahta , jäi kolmas ja neljäs näkemättä ,ellei sitten pyörinyt väkkärän lailla , kuten minä tein .Niskat oli vinksahtaa , silmiin sattui ja päänsärky oli suurin kokemus tässä installatiossa. Alati muuttuva ja epämääräisesti vaihtuva kuva oli tasapainolleni liikaa ja kauniisti vellovat meren aallot pudottivat minut lopullisesti takaisin penkille.

Silti .Kuvat olivat satumaisen kauniita ,runot kuulostivat kauniilta ,lukijan ääni oli sopivasti karhea (jonka vuoksi kaikesta ei saanut selvää ) ,Shanghai modernina ja eksoottisena kuvattu himottu kaupunki ja kaiken kruunasi tietenkin perinteinen kiinalainen ilmassa leijuva olento , Jumalatar ,joka luultavasti poisti kaiken yltä kaiken pahan .

Näin minä sen koin .Se voi olla tarkoitettu toisin .Suurta tunnelatausta en kokenut , ehkä sitä häiritsi nuo yllä mainitut ,lasten kirkumiset ja vanhempien hyssyttelyt .Mutta kokemuksena toki näkemisen arvoinen , jätti minut miettimään , mikä saa taiteilijan yhdistämään juuri nuo kuvat juuri tuolla tavalla .Voisihan ne yhdistää toisinkin .Mutta eihän taideteoksessa kysytä .

Mikä upea syksyn päivä oli tänään .Linnunlaulun Vaaleanpunaisen pikkumökin rantaan oli ilmaantunut laituri veteen johtavine portaineen .Mikä ylellisyys pulahtaa veteen aamu-uinnille Töölönlahteen! Oli se vesi likaista tai ei , vettä kuitenkin .Kateellisena kävelin Bridgeen , jossa peli sujui mukavasti ja huulen heitto sarkastisen leppoisasti.Päänsärkykin katosi pillerin ja Richard Geren tanssiaskellusten myötä.Ja huokausten , osaisinpa minäkin !