Pääsiäistä odotellen

 

Ajattelin, että en laita Pääsiäistä mitenkään, sehän on aina ollut meille eräänlainen niukkuuden muisti, kohta kuusikymmentäyksi vuotta sitten kukkaron pohjalta ei löytynyt muuta kuin pölyä. Ei voi olla muistelematta moisia aikoja, sillä kun lehtensä lukee ja uutisensa katselee, köyhyyttä ja taantuma ollaan lupaamassa, mutta kirkasti se aurinko silloinkin pölyisen kaupungin, hyvä päätös tuli tehtyä.

 Äkkiä huomasin, jotta nythän on kevät, olen istunut hiekkaisessa kevätsiivottomassa pihassa lukemassa kirjaa jo kahtena päivänä, seurannut silmujen avautumista ja kuunnellut lintujen kevätlauluja. Hyvinhän kaikki on, aurinko paistaa eikä taivaalla näy pommikoneita, pienet ukrainalaislapset iloitsevat ja minä luen Hietamiehen kirjaa sodasta, evakoista ja Karjalan menetyksestä.

Tuli otettua uudelleen väärä kirja, toki olen sen muinoin lukenut, koko sarjan, mutta enpä muistanut, että se osuu juuri tähän aikaan näin kipeästi. Tätä muukalaisvihaa,  evakot ja siirtokarjalaiset, sitä se on ollut silloin ja sitä samaa se on nyt, omastaan on vaikea antaa.

Etsin albumeista pääsiäiskuvaa ja tulin tietysti nostalgiseksi, uteliaaksi, miten se kevät silloin meni! 1988 kevät oli aikainen ja jo Vappuna puut, pensaat ja pihat olivat täydessä lehdessä. Talomme edessä kasvanut suuri koivu oli ollut  kevään mittatikkuna ja nyt sen oksaston läpi ei Vappuna enää nähnyt.

Seuraava vuosi-1989- oli sitten maailman laajuisesti toisenlainen, lunta ja pakkasta liukastaen tiet, kesärenkaalaiset olivat saaneet ohjeen jättää auto talliin, mutta kuuroille korvillehan sekin neuvo taas meni ja tulos näyttää olleen kaikkea muuta kuin mukavaa katseltavaa.

Olen tarkkaillut ilmastonmuutosta jo kauan ennen Tramppia, taitaa tämä nuori polvi laittaa tuonkin asian tämän herran piikkiin.

Huhtikuu on siitä kurjale, että se tuo muistiin kaiken mahdollisen ikävän maalle, tuoksut, jäiden lähdöt ja lintujen pesimäpuuhat, joita silloin kamerallani seurasin.

Ja ei pienimpänä mutta happanempana, filmikameran hienot kuvat! Onhan Helsinkikin täynnä upeita kuvauskohteita, mutta silmät (nyt jo korjatut) ja ikä ovat rajanneet kohteiden luo menemistä. Nyt täytyy kuvata sitä mikä kohdalle tulee ja muistaa se vanha mottoni ”Näe, mitä katsot ja kauneus on katsojan silmässä.” Ja antaa kännykälle mahdollisuus.

Jos nyt antaisin edes tälle pölyiselle keväälle mahdollisuuden, ilahduttaisin itseäni parvekkeen orvokeilla,

pitäisi huolen, että katoksella käyskentelevä lokkipariskunta miettisi pesän tekoa jonnekin toisaalle kuin minun kukkapurkkiini, sitkeitä ovat, muistan entuudestaan. Miettisin mitä tarjoaisin lapsenlapselle pääsisäispöydässä, nythän on enää valinnanvaikeus, silloin kuusikymmenyksi vuotta sitten pöydän lajivalikoimaan taisi olla toinen syy.

Katselin kotiani ja äkkiä olin kaivanut esiin pääsiäislaatikon, laatikossa oli  muinoisia tipuja ja muutama pikkumiehen maalaama muna, neljä virpomisoksaakin löytyi. Olin ostanut torilta hiirenkorvalla olevia koivunoksia, tuli pääsiäisolo. Vanha violetti lipasto on ennenkinkin saanut olla pääsiäistunnelman kohottaja, niin nytkin.

                                              Hyviä Pääsiäispyhiä Teille kaikille!

Kiirastorstai-iltana oli Musiikkitalossa konsertti, oli pasuunaa ja Brukneria. Kumpikaan ei nyt suuremmin tuonut tunneheittoa suuntaan jos toiseen, kun kuuntelin, osallistuin sivistävään toimintaan. Paikalla näkyi myös meidän nykyinen pormestari, kannatti siis. Mutta mikä aiheutti tunnemyrskyn, oli iltainen lintujen konsertti, se oli uskomattoman monimuotoinen, ihan hämmästyin. Kävelimme Töölönlahden rantaa Tokoinlahden suuntaan, siinä oli konsertti paikallaan.