Karanteenissa

Vanhan Vihdintien varrella sijaitseva Oitbackan kartano sai nykyisen muotonsa 1860-luvulla, jolloin sen osti Kiseleffin sokeritehtailijasuku. Tila on aikoinaan kuulunut Espoon kartanoon, mutta sen suuruuden ja loiston päivät alkoivat vasta konsuli ja kauppaneuvos Nikolai Kiseleffin hankkiessa paikan kesäasunnokseen 1859.

 Poika, konsuli Feodor Kiseleffin kanssa loi Oitbackan suuruuden ja loiston. Heidän aikanaan, vuosina 1866-76, valmistui mm. uusi päärakennus, jonka suunnitteli Kiseleffin veli Konstantin. Pengermille istutettiin sypressejä, pyramiditammia ja lisäksi puistoa koristettiin suihkulähteellä ja kuvapatsailla.

Valkoisen tiilestä vuosina 1910-12 rakennetun tallin on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund. Hänen töitään on myös päärakennuksen lisärakennus vuodelta 1905. Talli oli aikoinaan yksi maan hienoimmista talleista. Sen mahtavat graniittipylväät ovat hakattu paikan päällä, ja ovat kotoisin oman metsän kallioista. Myös tiilet ovat kartanon omaa tuotantoa. Yhteensä 22:lle hevoselle suunnitellussa tallissa, oli itse tallisalin lisäksi tallimestarin asunto, heinävarasto, hevoshoitola, työhevososasto sekä satulakamari.
perhe Salenius, joka myös edustaa kartanon nykyistä sukupolvea. Kartanon päärakennus on edelleen perheen yksityiskäytössä ja vanhat talousrakennukset ovat vuokrattu lähinnä asuinkäyttöön,

ympärivuotisiksi asunnoiksi. Vuokraustoiminnan lisäksi kartanolla on nykyisin omenatarha, galleriatoimintaa,viljakasvinviljelyä ja metsätaloutta.

Kartano on yksi kolmesta Bodominjärven ympärille syntyneestä historiallisesta kartanosta. Kokonaisuuteen kuuluvat myös Backbyn ja Bodomin kartanot. Tilan sivuitse kulkee 1700-luvulla linjattu Bembölestä Pakankylään johtava tie.

Sunnuntaina ei tullut suomi-elokuvaa, joten lähdimme ajelulle, suuntana jonnekin .Tosin vain Uudenmaan alueelle, sillä sen alueen rajat suljettiin betoniesteillä poliisin ja sotapoikien vahtimina. Ei päässyt ulos ei sisään , ellei ollut lappua työnantajalta tai sairasta äitiä. Yli seitsenkymppisellä harvoin on kumpaakaan. Mutkitellen osuimme Oittaan ulkoilualueelle, jonka parkkipaikalla tyydyimme vain katselemaan , kuin kansa reippaili lastensa kanssa , latukin oli tehty, hiihtäjiä tosin vain yksi.

Lähestyvä vanhimman syntymäpäivä houkutti miehen kaivamaan esiin ihka ensimmäisen albumin, johon on tallennettu  kattavasti tapahtumat ensimmäisen vuoden aikana. Kamera oli kehno, coca-kola-kamera , mistä sekin saatiin , en muista, mutta taitaa olla monen ikäiseni ensimmäinen filmikamera. Sillä sai hyviä otoksia ulkona, kun valo oli oikea. Saksassa taisi olla jo käytössä värifilmi, sillä toisen sivun otokset ovat pahasti kellastuneet, Suomessa ne on kuitenkin kehitetty! Oli miten oli, tyttären touhut ja jutut on taltioitu tuohon muistojen kirjaan, niitä mies sitten ääneen selostaen ihmetteli, kun minä leivoin pullaa. Korona-virus sai aikaan tämänkin, Pikkumies on aiemmin hoitanut meidän leipomukset.

 Tultiin kesäaikaan, Korona-aikaan, laiskan aikaan, eläkeläisen aikaan.Valvot ja luet kolmeen, ei nukuta. Hesari putoaa postiluukusta ja äkkiä sitä sitten simahtaa hyvinkin syvään uneen! Ei ole kiirettä, aamukahvi sopivasti kello kaksi, säästöä, kun lounas jää vällin. Aurinko paistaa, ulos on ihan pakko päästä huolimatta karanteenista, parvekkeen happihaukku ei auta! Ihan tarkkaa syytä, miksi ulos ei saisi mennä, en tiedosta. Ihmisiä pitää välttää, no, täällä on helppo niitä välttää, ulkona ei ole juuri ketään, puistotkin ovat tyhjät. Ja jos joku muukin on uskaltanut kävelylle, niin "suomalainen parin metrin etäisyys" on helppo toteuttaa. Hiukan huonon omatunnon tuo lenkki kyllä aiheuttu, sen verran kovasti on meitä vanhuksia, sellaisiksi meidät on nyt määritelty, komennettu pysymään sisätiloissa.

Mies otti kuvan, aatteli tallentaa varjonsa siihen ja hyvin onnistui!

Eilen oli vähällä tulla päivä-jolloin-ei-pueta-enää-päälle. Kun satavuotias äitini joskus yritti olla laittamatta päivävaatteita päälle, olin vihainen ja vaadin, että "ne on vaihdettava joka ikinen päivä! Sitä muuttuu sillä hetkellä "vanhukseksi",siellä Palvelutalossa ne riekkuu verkkareissa yötä päivää, sinne kun joudut." No, onneksi ei joutunut ja päivävaatteet oli päällä varmaan viimeseen elonpäivään asti. Tämä muistui mieleeni, kun tässä karanteenissa kampailin ja mies ihmetteli :"Ai, sinä laitat vihreätä luomiin! En ole huomannutkaan." Johon onnellinen vaimo,että: "Olen kuollut, ellen laita! Olen AINA sutinut vihreää luomiini." Tarvittiin korona ja vuosia reilusti yli setsemänkymmenen, kun mies vaimon silmät näki!! Vihreää ja korvikset, elossa.

Mies luki  Antti Eskolan kirjan ja naureskeli lukiessaan. Nyt minä luen sitä ja pieni hymynkare on koko ajan suupielessä. Eskola sanoo käyttäneensä ironiaa, parodiaa, satiiria, sarkasmia ja liioittelua, se on tehnyt kirjoittamisesta hauskaa ja  tarkoitettu tuottamaan iloa myös lukijalle. Aika hulvattomasti hän noita keinoja käyttääkin ja ainakin minulle se tuottaa iloa. Kirja alkaa Aamulehden lukemisesta, pakinasta, joka kertoo Hessusta. Hessu luopui Facebookista ja huutelee sen sijaan suoraan kadulla kulkijoille, mitä on syönyt, mitä juonut ja onko muistanut käydä vessassa. Hessulla on jo kolme seuraajaa. Kaksi poliisa ja lääkäri.