Ajanviettoa Koronan aikaan

Siinä se seisoo Paloniemen Kartanon patruuna, selvästi tuon linnan portailla. Ja tuolla olohuoneessa, saliksi silloin kutsutussa, hän otti vastaan talon luottopiian. Salissa näkyi olevan Eliel Saarisen suunittelema kakluuni ja jos elokuva olisi ollut värillinen, niin luultavasti väri olisi ollut kuusenvihreä.
Päärakennus ainakin oli Eliel Saarisen käsialaa, sen huomaa jo linnaa katsoessakin. Perinteinen venevaja kuului ehkä sekin Saarisen käsialaan ja taitaa olla vielä jäljellä.Tuo venevaja on muuten valkoisen kaniturkin ja tulenpunaisen tyllialushameen kanssa "ainoita, mitä en elämässäni ole toiveista huolimatta saanut!"Toki se oli lapsuudenkodissani Järvilinnassa, mutta olin niin pieni, että tuskin sitä onnistuin hyödyntämään. Lapsuuden traumat ovat ihmeellinen asia! Netistä sitten luin Paloniemen kartanon historiaa ja kartanon loppu päätyi tulipaloon 1950.Syttymistä silloin ihmeteltiin.Paikalle rakennettiin sitten Lohjan kaupungin Vanhainkoti.

Lapseni on minun  on Jorma Nortimon ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1940. Elokuva perustuu Helvi Hämäläisen Tyhjä syli -nimiseen romaaniin, ja sen on käsikirjoittanut Arvi Kivimaa.

Elokuva kertoo Elsasta (Kaisu Leppänen), joka tasapainoilee lapsettoman liiton ja uuden rakkauden välillä. Hän tahtoo saada päiväläiseltä (Eino Kaipainen) lapsen, jota hänen oma miehensä (Harri Sinijärvi) ei kykene antamaan.Tiukka aihe, joka koskettaa nykyaikana monia lapsettomia naisia ja miehiä.

Kartanon kohtalosta kerrotaan näin :

Palo syttyi keskellä päivää ullakolla. Tuli oli saanut alkunsa muurin halkeamasta ullakolle lentäneistä kipinöistä. Aluksi palokunta sammutti säiliövedellä ja sillä aikaa selvitettiin letkut lähellä olevaan kaivoon. Kun tulipalo vain kiihtyi pyydettiin naapuripalokuntia apuun. Kesti jonkin aikaa ennenkuin ne saapuivat, matkalla sattui onnettomuus, sillä oli sangen liukas keli, ja yksi auto jäi Monkolan kohdalla ojaan. 25 asteen pakkanen häritsi koko ajan sammutustöitä, moottoriruiskut eivät toimineet. Kun yksi moottoriruisku lähti käyntiin toinen sammui. Kaivon vettä ei riittänyt ja letkut vedettiin noin 500 metrin pääsä olevaan Lohjanjärveen. Niin syntyi 15 minuutin tauko vedentulossa, ennenkuin sitä saatiin rannasta. Tuli levisi kaiken aikaa rakennuksen kaikkiin osiin.

Tämä elokuva on kuvattu Espoon kartanossa ja kivinen silta saattaa olla vieläkin nähtävissä.

Kyökin puolella on Risto Orkon ohjaama mustavalkoinen suomalainen komediaelokuva vuodelta 1940. Se perustuu norjalaisen Sigrid Boon romaaniin Vi som går kjøkkenveien (1930) ja siitä tehtyyn ruotsalaiseen elokuvaan Vi, som går köksvägen (1932).

Elokuvan keskushahmo on hemmoteltu tehtailijan tytär Arja (Helena Kara), joka vedonlyönnin seurauksena päätyy Haukan kartanon sisäköksi. Poispilattuna pidetty mamselli haluaa näyttää kykenevänsä kotitaloustöihin.

Elokuvassa käytiin jossain vaiheessa tutustumassa kolmeen leijonaan, kaikki samassa pienessä häkissä.Elokuvan tiedoissa ei kerrottu leijonista mitään, mutta olisiko häkki ollut Korkeasaaren vanha Karhulinna?! Ainakin se oli yhtä kammottavan ahdas rautakaiteineen.

Espoon kartano (ruots. Esbo gård) on Espoonkartanon kaupunginosassa Espoossa sijaitseva kartano, jonka mukaan kaupunginosa on saanut nimensä.

Kuningas Kustaa Vaasa sai ajatuksen kartanon perustamisesta valtakunnan itärajalla pitkään vallinneesta kiristyneestä tilanteesta, joka johti vuonna 1555 avoimeen selkkaukseen. Asian hoitajaksi kuningas määräsi samana vuonna Helsingin lääninvoudiksi nimitetyn Anders Korpin. Kuninkaankartano perustettiin Espåbyn ja Mankbyn kylien maille, ja talonpojat saivat korvaavat pellot muualta. Sopimus rahvaan kanssa solmittiin Espoon pitäjän kesäkäräjillä 27. elokuuta 1556.[1]

Säädyllisen murhenäytelmän kohumaine liittyy henkilöihin, joita sen hahmojen kautta kuvataan. Pääpariskunta tunnistettiin Oiva ja Tyyni Tuulioksi, jotka olivat oman aikansa sivistyneistöjulkkiksia.

Erityisen mielenkiinnon kohteena aikalaisille ja jälkipolville on ollut vastenmielisen narsistinen sivuhenkilö Artur, joka Hämäläisen itsensä mukaan on tarkka kuva Olavi Paavolaisesta, jonka kanssa Hämäläisellä oli suhde. Julmasti piirretty mieskuva homovihjauksineen oli yksi teoksen sensurointiin johtaneista syistä.
Upea kuvaus, oikea silmän ilo.Ja hienosti näytelty. Tiedoissa kerrottiin kartanon olleen Sjöbackan kartano Lohjalla, mutta sellaista ei enää löytynyt.Olisiko ollut nykyinen Fagervikin kartano? Mene ja tiedä, kartanokertomus kuitenkin.

Tositarkoituksella on Valentin Vaalan ohjaama romanttinen komedia vuodelta 1943.

Sota-ajan tähtikomedienneksi luonnehditun Lea Joutsenon roolina on ministerin tytär Anja Leiste, joka ryhtyy maalaistytöksi ja pestautuu kartanoon keittiöapulaiseksi.[1] Agronomi Arotien (Olavi Reimas) ihannenainen on "tanakka, punakka ja rivakka", ja Leiste pyrkii täyttämään mitat. Kriitikko ihastelee yhä käsikirjoittajakolmikon erinomaisia vuorosanoja.[2

Helsinki: ravintola Savoyn kattoterassi Eteläinen Esplanaadikatu 14 (Ilmari, Nora ja Anja ulkoilmaravintola Savoyssa) Nastola: Ahtialan kylä: Koiskalan kartanon päärakennus (Raudanhovin kartano), tilanhoitajan talo (Anja vedenkannossa, pyykinkuivaaminen), navetta (hevostalli) ja viljelykset (lehmihaka, kasvimaat, heinätalkoot, leskenjuoksu) (nyk. Koiskalantie 157), Koiskalantie (Kaarle ja Ilmari kävelevät peltotiellä, ratsastus), Kymijärvi (Kaarle ja pehtori soutelemassa) - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.

Nastola: Ahtialan kylä: Koiskalan kartanon navetta (nyk. Koiskalantie 157) (Raudanhovin kartanon hevostalli) https://www.facebook.com/KoiskalanKartano/  Koiskalan Kartano on kummitätini pojantyttären nykyinen koti, kaunis paikka, jossa olen saanut olla muutamassa tilaisuudessa .Kummitätini ja äitini saivat valmistuessaan yhtäläiset Lahden Puuseppätehtaan valmistamat kalusteet ja tämän kokonaisuuden ruokapöydän tuolit ovat nyt lisäistuimina tuossa Kartanossa ! Molemmat mummot olisivat tyytyväisiä.Voin hyvin mainostaa tässä Koiskalaa, siellä on hyvin luonnonmukainen lammasfarmi! Menkää käymään, kun korona antaa mahdollisuuden!

 julkaisupäivä: 1943

Korona laittaa meikläisen päivärytmin ihan uudeksi. Valvotaan ja luetaan yömyöhään, nukutaan puoleen päivään. Ainoat tarkat kellonajat ovat päivällä  Suomi-filmi, kuudelta uutiset ja sitten  jäänkin  katsomaan mitä nyt kulloinkin tulee.Välillä käyn heiluttelemassa käsiä parvekkeella, siis voimistelen! Pikkumiestä on ikävä, mutta onneksi on nämä nykyajan välineet, joilla pitää yhteyttä ja joissa hän on taitavampi kuin Mummunsa, Vaarista puhumattakaan. Mies harmittelee aurinkoista kevättä ja likaisia ikkunoita, mutta tyytyy onneksi vielä koti-isän muihin tehtäviin, kuten silitykseen.Ensimäistä kertaa elämässäni minulla on nyt kaapissa siliteyt alushousut. Pysynevätkö jalassa, kun kaikki lycra on mennyt kuuman raudan alle....

Näin Korona-viiruksen aikaan ....