Karanteenissa

Vanhan Vihdintien varrella sijaitseva Oitbackan kartano sai nykyisen muotonsa 1860-luvulla, jolloin sen osti Kiseleffin sokeritehtailijasuku. Tila on aikoinaan kuulunut Espoon kartanoon, mutta sen suuruuden ja loiston päivät alkoivat vasta konsuli ja kauppaneuvos Nikolai Kiseleffin hankkiessa paikan kesäasunnokseen 1859.

 Poika, konsuli Feodor Kiseleffin kanssa loi Oitbackan suuruuden ja loiston. Heidän aikanaan, vuosina 1866-76, valmistui mm. uusi päärakennus, jonka suunnitteli Kiseleffin veli Konstantin. Pengermille istutettiin sypressejä, pyramiditammia ja lisäksi puistoa koristettiin suihkulähteellä ja kuvapatsailla.

Valkoisen tiilestä vuosina 1910-12 rakennetun tallin on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund. Hänen töitään on myös päärakennuksen lisärakennus vuodelta 1905. Talli oli aikoinaan yksi maan hienoimmista talleista. Sen mahtavat graniittipylväät ovat hakattu paikan päällä, ja ovat kotoisin oman metsän kallioista. Myös tiilet ovat kartanon omaa tuotantoa. Yhteensä 22:lle hevoselle suunnitellussa tallissa, oli itse tallisalin lisäksi tallimestarin asunto, heinävarasto, hevoshoitola, työhevososasto sekä satulakamari.
perhe Salenius, joka myös edustaa kartanon nykyistä sukupolvea. Kartanon päärakennus on edelleen perheen yksityiskäytössä ja vanhat talousrakennukset ovat vuokrattu lähinnä asuinkäyttöön,

ympärivuotisiksi asunnoiksi. Vuokraustoiminnan lisäksi kartanolla on nykyisin omenatarha, galleriatoimintaa,viljakasvinviljelyä ja metsätaloutta.

Kartano on yksi kolmesta Bodominjärven ympärille syntyneestä historiallisesta kartanosta. Kokonaisuuteen kuuluvat myös Backbyn ja Bodomin kartanot. Tilan sivuitse kulkee 1700-luvulla linjattu Bembölestä Pakankylään johtava tie.

Sunnuntaina ei tullut suomi-elokuvaa, joten lähdimme ajelulle, suuntana jonnekin .Tosin vain Uudenmaan alueelle, sillä sen alueen rajat suljettiin betoniesteillä poliisin ja sotapoikien vahtimina. Ei päässyt ulos ei sisään , ellei ollut lappua työnantajalta tai sairasta äitiä. Yli seitsenkymppisellä harvoin on kumpaakaan. Mutkitellen osuimme Oittaan ulkoilualueelle, jonka parkkipaikalla tyydyimme vain katselemaan , kuin kansa reippaili lastensa kanssa , latukin oli tehty, hiihtäjiä tosin vain yksi.

Lähestyvä vanhimman syntymäpäivä houkutti miehen kaivamaan esiin ihka ensimmäisen albumin, johon on tallennettu  kattavasti tapahtumat ensimmäisen vuoden aikana. Kamera oli kehno, coca-kola-kamera , mistä sekin saatiin , en muista, mutta taitaa olla monen ikäiseni ensimmäinen filmikamera. Sillä sai hyviä otoksia ulkona, kun valo oli oikea. Saksassa taisi olla jo käytössä värifilmi, sillä toisen sivun otokset ovat pahasti kellastuneet, Suomessa ne on kuitenkin kehitetty! Oli miten oli, tyttären touhut ja jutut on taltioitu tuohon muistojen kirjaan, niitä mies sitten ääneen selostaen ihmetteli, kun minä leivoin pullaa. Korona-virus sai aikaan tämänkin, Pikkumies on aiemmin hoitanut meidän leipomukset.

 Tultiin kesäaikaan, Korona-aikaan, laiskan aikaan, eläkeläisen aikaan.Valvot ja luet kolmeen, ei nukuta. Hesari putoaa postiluukusta ja äkkiä sitä sitten simahtaa hyvinkin syvään uneen! Ei ole kiirettä, aamukahvi sopivasti kello kaksi, säästöä, kun lounas jää vällin. Aurinko paistaa, ulos on ihan pakko päästä huolimatta karanteenista, parvekkeen happihaukku ei auta! Ihan tarkkaa syytä, miksi ulos ei saisi mennä, en tiedosta. Ihmisiä pitää välttää, no, täällä on helppo niitä välttää, ulkona ei ole juuri ketään, puistotkin ovat tyhjät. Ja jos joku muukin on uskaltanut kävelylle, niin "suomalainen parin metrin etäisyys" on helppo toteuttaa. Hiukan huonon omatunnon tuo lenkki kyllä aiheuttu, sen verran kovasti on meitä vanhuksia, sellaisiksi meidät on nyt määritelty, komennettu pysymään sisätiloissa.

Mies otti kuvan, aatteli tallentaa varjonsa siihen ja hyvin onnistui!

Eilen oli vähällä tulla päivä-jolloin-ei-pueta-enää-päälle. Kun satavuotias äitini joskus yritti olla laittamatta päivävaatteita päälle, olin vihainen ja vaadin, että "ne on vaihdettava joka ikinen päivä! Sitä muuttuu sillä hetkellä "vanhukseksi",siellä Palvelutalossa ne riekkuu verkkareissa yötä päivää, sinne kun joudut." No, onneksi ei joutunut ja päivävaatteet oli päällä varmaan viimeseen elonpäivään asti. Tämä muistui mieleeni, kun tässä karanteenissa kampailin ja mies ihmetteli :"Ai, sinä laitat vihreätä luomiin! En ole huomannutkaan." Johon onnellinen vaimo,että: "Olen kuollut, ellen laita! Olen AINA sutinut vihreää luomiini." Tarvittiin korona ja vuosia reilusti yli setsemänkymmenen, kun mies vaimon silmät näki!! Vihreää ja korvikset, elossa.

Mies luki  Antti Eskolan kirjan ja naureskeli lukiessaan. Nyt minä luen sitä ja pieni hymynkare on koko ajan suupielessä. Eskola sanoo käyttäneensä ironiaa, parodiaa, satiiria, sarkasmia ja liioittelua, se on tehnyt kirjoittamisesta hauskaa ja  tarkoitettu tuottamaan iloa myös lukijalle. Aika hulvattomasti hän noita keinoja käyttääkin ja ainakin minulle se tuottaa iloa. Kirja alkaa Aamulehden lukemisesta, pakinasta, joka kertoo Hessusta. Hessu luopui Facebookista ja huutelee sen sijaan suoraan kadulla kulkijoille, mitä on syönyt, mitä juonut ja onko muistanut käydä vessassa. Hessulla on jo kolme seuraajaa. Kaksi poliisa ja lääkäri.

Ajanviettoa Koronan aikaan

Siinä se seisoo Paloniemen Kartanon patruuna, selvästi tuon linnan portailla. Ja tuolla olohuoneessa, saliksi silloin kutsutussa, hän otti vastaan talon luottopiian. Salissa näkyi olevan Eliel Saarisen suunittelema kakluuni ja jos elokuva olisi ollut värillinen, niin luultavasti väri olisi ollut kuusenvihreä.
Päärakennus ainakin oli Eliel Saarisen käsialaa, sen huomaa jo linnaa katsoessakin. Perinteinen venevaja kuului ehkä sekin Saarisen käsialaan ja taitaa olla vielä jäljellä.Tuo venevaja on muuten valkoisen kaniturkin ja tulenpunaisen tyllialushameen kanssa "ainoita, mitä en elämässäni ole toiveista huolimatta saanut!"Toki se oli lapsuudenkodissani Järvilinnassa, mutta olin niin pieni, että tuskin sitä onnistuin hyödyntämään. Lapsuuden traumat ovat ihmeellinen asia! Netistä sitten luin Paloniemen kartanon historiaa ja kartanon loppu päätyi tulipaloon 1950.Syttymistä silloin ihmeteltiin.Paikalle rakennettiin sitten Lohjan kaupungin Vanhainkoti.

Lapseni on minun  on Jorma Nortimon ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1940. Elokuva perustuu Helvi Hämäläisen Tyhjä syli -nimiseen romaaniin, ja sen on käsikirjoittanut Arvi Kivimaa.

Elokuva kertoo Elsasta (Kaisu Leppänen), joka tasapainoilee lapsettoman liiton ja uuden rakkauden välillä. Hän tahtoo saada päiväläiseltä (Eino Kaipainen) lapsen, jota hänen oma miehensä (Harri Sinijärvi) ei kykene antamaan.Tiukka aihe, joka koskettaa nykyaikana monia lapsettomia naisia ja miehiä.

Kartanon kohtalosta kerrotaan näin :

Palo syttyi keskellä päivää ullakolla. Tuli oli saanut alkunsa muurin halkeamasta ullakolle lentäneistä kipinöistä. Aluksi palokunta sammutti säiliövedellä ja sillä aikaa selvitettiin letkut lähellä olevaan kaivoon. Kun tulipalo vain kiihtyi pyydettiin naapuripalokuntia apuun. Kesti jonkin aikaa ennenkuin ne saapuivat, matkalla sattui onnettomuus, sillä oli sangen liukas keli, ja yksi auto jäi Monkolan kohdalla ojaan. 25 asteen pakkanen häritsi koko ajan sammutustöitä, moottoriruiskut eivät toimineet. Kun yksi moottoriruisku lähti käyntiin toinen sammui. Kaivon vettä ei riittänyt ja letkut vedettiin noin 500 metrin pääsä olevaan Lohjanjärveen. Niin syntyi 15 minuutin tauko vedentulossa, ennenkuin sitä saatiin rannasta. Tuli levisi kaiken aikaa rakennuksen kaikkiin osiin.

Tämä elokuva on kuvattu Espoon kartanossa ja kivinen silta saattaa olla vieläkin nähtävissä.

Kyökin puolella on Risto Orkon ohjaama mustavalkoinen suomalainen komediaelokuva vuodelta 1940. Se perustuu norjalaisen Sigrid Boon romaaniin Vi som går kjøkkenveien (1930) ja siitä tehtyyn ruotsalaiseen elokuvaan Vi, som går köksvägen (1932).

Elokuvan keskushahmo on hemmoteltu tehtailijan tytär Arja (Helena Kara), joka vedonlyönnin seurauksena päätyy Haukan kartanon sisäköksi. Poispilattuna pidetty mamselli haluaa näyttää kykenevänsä kotitaloustöihin.

Elokuvassa käytiin jossain vaiheessa tutustumassa kolmeen leijonaan, kaikki samassa pienessä häkissä.Elokuvan tiedoissa ei kerrottu leijonista mitään, mutta olisiko häkki ollut Korkeasaaren vanha Karhulinna?! Ainakin se oli yhtä kammottavan ahdas rautakaiteineen.

Espoon kartano (ruots. Esbo gård) on Espoonkartanon kaupunginosassa Espoossa sijaitseva kartano, jonka mukaan kaupunginosa on saanut nimensä.

Kuningas Kustaa Vaasa sai ajatuksen kartanon perustamisesta valtakunnan itärajalla pitkään vallinneesta kiristyneestä tilanteesta, joka johti vuonna 1555 avoimeen selkkaukseen. Asian hoitajaksi kuningas määräsi samana vuonna Helsingin lääninvoudiksi nimitetyn Anders Korpin. Kuninkaankartano perustettiin Espåbyn ja Mankbyn kylien maille, ja talonpojat saivat korvaavat pellot muualta. Sopimus rahvaan kanssa solmittiin Espoon pitäjän kesäkäräjillä 27. elokuuta 1556.[1]

Säädyllisen murhenäytelmän kohumaine liittyy henkilöihin, joita sen hahmojen kautta kuvataan. Pääpariskunta tunnistettiin Oiva ja Tyyni Tuulioksi, jotka olivat oman aikansa sivistyneistöjulkkiksia.

Erityisen mielenkiinnon kohteena aikalaisille ja jälkipolville on ollut vastenmielisen narsistinen sivuhenkilö Artur, joka Hämäläisen itsensä mukaan on tarkka kuva Olavi Paavolaisesta, jonka kanssa Hämäläisellä oli suhde. Julmasti piirretty mieskuva homovihjauksineen oli yksi teoksen sensurointiin johtaneista syistä.
Upea kuvaus, oikea silmän ilo.Ja hienosti näytelty. Tiedoissa kerrottiin kartanon olleen Sjöbackan kartano Lohjalla, mutta sellaista ei enää löytynyt.Olisiko ollut nykyinen Fagervikin kartano? Mene ja tiedä, kartanokertomus kuitenkin.

Tositarkoituksella on Valentin Vaalan ohjaama romanttinen komedia vuodelta 1943.

Sota-ajan tähtikomedienneksi luonnehditun Lea Joutsenon roolina on ministerin tytär Anja Leiste, joka ryhtyy maalaistytöksi ja pestautuu kartanoon keittiöapulaiseksi.[1] Agronomi Arotien (Olavi Reimas) ihannenainen on "tanakka, punakka ja rivakka", ja Leiste pyrkii täyttämään mitat. Kriitikko ihastelee yhä käsikirjoittajakolmikon erinomaisia vuorosanoja.[2

Helsinki: ravintola Savoyn kattoterassi Eteläinen Esplanaadikatu 14 (Ilmari, Nora ja Anja ulkoilmaravintola Savoyssa) Nastola: Ahtialan kylä: Koiskalan kartanon päärakennus (Raudanhovin kartano), tilanhoitajan talo (Anja vedenkannossa, pyykinkuivaaminen), navetta (hevostalli) ja viljelykset (lehmihaka, kasvimaat, heinätalkoot, leskenjuoksu) (nyk. Koiskalantie 157), Koiskalantie (Kaarle ja Ilmari kävelevät peltotiellä, ratsastus), Kymijärvi (Kaarle ja pehtori soutelemassa) - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta.

Nastola: Ahtialan kylä: Koiskalan kartanon navetta (nyk. Koiskalantie 157) (Raudanhovin kartanon hevostalli) https://www.facebook.com/KoiskalanKartano/  Koiskalan Kartano on kummitätini pojantyttären nykyinen koti, kaunis paikka, jossa olen saanut olla muutamassa tilaisuudessa .Kummitätini ja äitini saivat valmistuessaan yhtäläiset Lahden Puuseppätehtaan valmistamat kalusteet ja tämän kokonaisuuden ruokapöydän tuolit ovat nyt lisäistuimina tuossa Kartanossa ! Molemmat mummot olisivat tyytyväisiä.Voin hyvin mainostaa tässä Koiskalaa, siellä on hyvin luonnonmukainen lammasfarmi! Menkää käymään, kun korona antaa mahdollisuuden!

 julkaisupäivä: 1943

Korona laittaa meikläisen päivärytmin ihan uudeksi. Valvotaan ja luetaan yömyöhään, nukutaan puoleen päivään. Ainoat tarkat kellonajat ovat päivällä  Suomi-filmi, kuudelta uutiset ja sitten  jäänkin  katsomaan mitä nyt kulloinkin tulee.Välillä käyn heiluttelemassa käsiä parvekkeella, siis voimistelen! Pikkumiestä on ikävä, mutta onneksi on nämä nykyajan välineet, joilla pitää yhteyttä ja joissa hän on taitavampi kuin Mummunsa, Vaarista puhumattakaan. Mies harmittelee aurinkoista kevättä ja likaisia ikkunoita, mutta tyytyy onneksi vielä koti-isän muihin tehtäviin, kuten silitykseen.Ensimäistä kertaa elämässäni minulla on nyt kaapissa siliteyt alushousut. Pysynevätkö jalassa, kun kaikki lycra on mennyt kuuman raudan alle....

Näin Korona-viiruksen aikaan ....

Myllätty maailma

 Helsinki on tyhjä, kadut hiljentyivät, pääministeri Marin antoi vakavan uhkauksen. Ei, Suomi ei ole sodassa, vaikka sellainen tuntuma tulee mieleen kävellessä ihmisettömässä kaupungissa. Tunnelma vain paranee, kun pääsen kotinurkilleni! Siinä rakennetaan "Uutta Hakaniemeä", korttelia nimeltään Lyyra. Kaduthan ovat olleet suuren remontin alla jo vuoden, Tsaarin aikuiset, tuhatkahdeksansataa luvun putket on korjattu. Torin laidassa vanha Elannon tavaratalo saa uuden elämän aidassa seisovan kirjoituksen mukaan, sinne tulee "Hakaniemen elävä uusi kaupunki".Kuva jäi ottamatta, mutta peitossahan tuo on, ei liene uuttaa nähtävää, niitä on tämän vuoden aikana nähty ympäri Helsinkiä, turisteille kuvattavaksi.

Korona-virus on laittanut maailman  polvilleen kuin ajat Talvisodan aikaan. Uutiset kuolemista ja sairastuneista saavuttavat meidät tiedotusvälineiden kautta nopeasti, tulee maailmanlopun tunnelma. Kansa hamstraa ruokaa, lääkkeitä ja wessapaperia juuri kuin sodan aikaan, erona vain, että nyt on runsaammin, mitä hamstrata, pulaa ei ole. Kuukausi kotosalla neljän seinän sisällä on monelle vankilaa muistuttava tilanne, toiselle taas tervetulleen lepotauon tuoja. Voisin kuvitella myös lasten iloa, kun vanhemmilla on nyt aikaa touhuta ilman kännykkää,  käydä yhdessä kotikoulua, jutella ja vain olla. Toiveajattelua, sanoisin. Tai ehkä en, sillä Pikkumies kiljaisi "Jee, nettiopetusta ", kun pianon opettaja selosti seuraavien viikkojen tuntien tapahtuvan video-opetuksena. Yritän lujasti pysyä mukana tässä uudessa ajassa, mutta apua tarvitaan ja senhän tulen sitten saamaan Pikkumieheltä. On se kumma, kuinka itsestään selvänä nuo pienet koululaiset pitävät tätä tietotekniikkaa, jossa minäkin sanoisin olevani ihan hyvällä tasolla, mutta tuo vikkelä ymmärrys koneen saloista on kuitenkin ihan toista luokkaa kuin omani, perässä hiihtelen .Onnistuin lataamaan  ja pääsemään mukaan videoneuvotteluun, ääni vain katosi, joten eipä siitä suurta iloa ollut. Onneksi äitinsä näkyi olevan mukana, saatiin siis lukujärjestys hoidettua musiikin osalta. Koulun opetusta en ole vielä päässyt katsomaan, luulen , että tämä koulunkäynti on hyvinkin mieluinen Pikkumiehelle ja samoin monelle muulle kännyn pelaajalle, oppi voi mennä päähän nopeammin kuin koulun penkillä!

 Tänään oli MInna Canthin päivä, tasa-arvon päivä.Me suomalaiset saamme olla ylpeitä, meillä vallitsee tasa-arvo ihmisten kesken. Nyt moni varmaan kiukustuu, mutta kun lukee uutisia maailman naisten ja tyttöjen ongelmista, huomaa, miten hyvässä maassa asumme. Kaikesta huolimatta. Maahanmuuttajanaisten ongelmista huolimatta. Syrjäytyneiden perheiden naisten ongelmista huolimatta. Huostaan otetuista lapsista huolimatta. Heillä kaikilla on parempi elämä kuin heillä tuolla pakolaisleirillä, sydän suree katsoessa uutisia pienistä leiriläisistä. Liekö ikä tuonut herkkyyttä, kun on niin vaikea nähdä pienen lapsen surullista katsetta ja tietää, että et voi auttaa. Joudun usein tilanteisiin, joissa jään murehtimaan päiviksi lapsen onnetonta ilmettä, kuten tapahtui pari päivää sitten Kampin nurkilla. Kolmekymppinen nykyisä käveli ehkä kahdeksanvuotiaan poikansa kanssa, sanoi jotain pojalle ja lähti ylittämään katua Kampin keskukseen. Poika ylitti pari katua, kääntyi katsomaan isänsä perään kuusi-seitsemän kertaa, isä ei päätään kääntänyt, senkun harppoi eteenpäin. Sydän meinasi särkyä katsellessa pienen pojan surullista katsetta, se olisi kirkastunut yhdestä pienestä käden heilauksesta!

Tämä ikuinen metsien ja kallioiden tuhoaminen jatkuu Kruunuvuoren rannoilla, kantojen mahtavuudesta näki millaista ihan oikeaa metsää uhrattiin taas kerran, lisäksi lähellä rantaviivaa. Kaupunkisuunnittelussa täytyy olla pelkkiä luonnon vihaajia, sillä heidän piirustuspöydällään suunnitelmat hävittävät kaiken luonnollisen ja piirtävät tilalle katettua, siistiä pihaa, jossa on helppo kävellä kenkiä likaamatta. Kallioita et takaisin saa, metsät ehkä joskus, mutta et tämän sukupolven aikaan. Tuntuu todella pahalta.

 Kielloista huolimatta uskalsin tänäänkin lähteä ulos kävelemään Tokoinlahden ympäri. Luonto sielläkin on kaupunkiluontoa, mutta joskus sekin yllättää! Keskellä siltaa oli komea kasa hevosenkakkaa! Se todisti, että poliisi oli ollut paikalla. Manasin kerran tuttavalleni Poliisipäällikölle, että koiran kakka täytyy korjata pois, mutta poliisin ei tarvitse nöyrtyä hevosenkakan puoleen. Hän tuumasi, että kyllä ne siitä nopeaan katoavat, mummot tulevat pussin kanssa noukkimaan, ruusut kasvavat hienosti! Nyt pitäisi taas lähettää hänelle terveiset, että taitavat mummot tätä nykyä tiputella pullosta lannokkeet ruusuilleen, ei paikalla näkynyt ainuttakaan kerääjää. Niin komea tuore kakka, että sen haju tuntuu ihan nenässä tätä kirjoittaessa!

Kirjoja on onneksi hyllyssä haettuna uuttakin kymmenisen teosta, vanhaa kiinnostavaa omassa hyllyssä montakin.Pikkumies sai lahjan Jyväskylästä ja ainakin aloitti viimeisen Ellan lukemisen.Minulle jäi Islantilaista kirjallisuutta vielä toinenkin kirja, hyvä dekkari, toi Islannin elämän synkkänä eteeni.

Mustosen "Sotalesken" olen lukenut aiemminkin, tilasin joskus ja nyt se oli haettavissa. Kirja sattui juuri oikeaan aikaan Talvisodan muistopäivään, kertaus oli hyvä muistutus, että silloinkin pärjättiin, vaikka ihan toisissa oloissa kuin nyt. Eiköhän me tainnuteta tuo koronakin, joka nyt myllää lasteni elämää. Lottovoitto auttaisi tässä taistelussa, elämää sekään ei korvaa. Pysytään terveinä!

 Komennuksia ja ohjeita annetaan sekä televisiossa että lehtien sivuilla. Kansalaisten pitäisi ohjeet sisäistää ja olla kuuliainen. Pienet koululaiset ovat nyt kotona, mutta vanhemmat, jotka työskentelevät  ELINTÄRKEILLÄ ALOILLA saavat laittaa lapsensa kouluun. Pikkumiehen isä,  on kuubalainen ja kielitaito karttunut kehnonlaisesti, työympäristö on virolaista, opi siinä sitten suomen kirjakieltä! Hän tuumasi, että "Kyllä poika voi kouluun mennä, minähän työskentelen ELINTÄRKEÄLLÄ ALALLA." Kuulijoita nauratti, mutta Vaari tajusi heti: " Hänhän ymmärsi kielen väärin! ELINTARVIKEALA muuttui elintärkeäksi alaksi!" Että mieti sitä mitä ymmärtää ulkomaalainen suomeksi annetuista ohjeista!

Sisarussarjan vanhin

Mainostin itseäni suvun vanhimmaksi nyt, mutta eihän se nyt ihan niin ole ! Suvun vanhin  täyttää tänään naisten päivänä yhdeksänkymmentäyhdeksän, siis kaksi yhdeksikköä peräkkäin! Onnea sinne, kortin olen lähettänyt, toivottavasti posti on toiminut! Näitä yli tuon maagisen yhdeksänkymppisen on elämässä mukavasti vielä mukana kaksi muutakin tätiä, hyvin voivat, äitini suku näyttää jaksavan tallata tätä kuoppaisen elämän polkua pitkään.  Sisarussarjan vanhimpana kahvitin  tämän eläkeläisryhmän, jota poikkeusta tähdittivät Pikkumies äitinsä kanssa. Samassa kaupungissa vaikka ollaankin, tapaaminen jää harvakselleen, eläkeläisellä on kiire.Tuossa kun katselen lahjoituksiani, totean, että ehdottomasti kannattaa kahvit kustantaa, melkein kaikki maljakot on käytössä! Kukkapaljoudessa onkin tämän blogin syy, sillä harvoin koti täyttyy kukkasista, ehkä vain kuoleman sattuessa. Asiasta sainkin oivan muistuksen, nyt on hautajaisteni laulut valittu! Mies laulatti systeriä ja valitsi nämä laulut sitten esitettäväksi vaimon hautajaisissa ja juuri systerin esittäminä! No se, että systeri on viisi vuotta nuorempi, ei tainnut merkata mitään näitä taide-esityskiä valittaessa, Leinoa ja jotain muuta. Shampanjan siivittämänä piano sai kyytiä, mikä olikin loistavaa, sillä Pikkumieskin innostui soittelemaan, kun täti ei oikein hallinnut koskettimia ja osa vieraista oli poistunut. Taisi ujous ja väsymys haitata esiintymisintoa.

Jyväskylän sunnuntaipuhelun kuuskytluvun muistelot saivat taas kerran aikaan muiston, jonka mies jakaa melko säännöllisenä esimerkkinä tuosta vuosikymmenestä! Systeri istui kantakuppilassa taiteellisen vakioporukansa kanssa. Rahat loppuivat. Hetkinen, oli systeri sanonut ja kipaisi kadulle hattu kourassa. Vippasi lakin kadulle ja alkoi laulaa. Hetken kuluttua oli rahat uuteen nousuun. Se oli sitä "Suomi-nousuun-aikaa".

Kevään valo on outo ilmiö monella tapaa. Minua se ei innosta ulos, odottelen pilvistä taivasta tai auringon mailleen menoa. Kävin muuten silmälääkärillä Kalasatamassa. Näkö osottautui loistavaksi, silti en osannut lukea kylttejä tuon ostoskeskuksen seiniltä. Olisi tuolla tarkkanäköisyydellä pitänyt löytää edes kyltti, jossa lukee punaisella METRO! Ei löytynyt, ei edes Info-tytön ohjeiden mukaan: "Tuosta tuonne, sitten hissillä alas ja sitten vasemmalle ja sitten kolmanteen!" Hissi meni ohi, ylös kun halusin alas ja toisinpäin. Alas ei olekaan K, vaan K2 ja ylös kyltti neuvoi  Itään kun olin menossa Länteen. Ainoa, joka ei tuolla sekoile, on tähän mennessä ollut Pikkumies. Ja voihan olla, että laulava systeri halitsee myös, hänellä ilmaantuu joskus  osaamisia, mitä meillä muilla ei ole! Ja puoltaahan Kalasatamassa asuminen ehkä vähän.

 Siitä kevään valosta. Upeat kukka-asetelmat on kuvattu eilen. Punaiset pikkuneilikat on Pikkumiehen valitsemia, kevät innostanee taas kukkakauppakävelyyn mummin kanssa, yhteinen juttu amerikan tädin kanssa.  Mies sai hakupalkkana syklaamin orkidean lisäksi, osannenko hoitaa, aiemmin olen sen tappanut pikavauhtia. Sitä on siis ihailtava juuri nyt. Kirkas kevään valo kasvattaa tulppaanin vartta, ne venyy ja venyy ja sitten kuihtuu, niitäkin on ihailtava juuri nyt!

Tämän kevään yksi ihme kasvaa avonaisella parvekkeellani! Viime vuoden äitienpäiväruusu on kärsinyt vetisestä talvesta purkissaan , mutta kärsimyksestä huolimatta se yrittää luoda uutta kasvua! Uusia lehtiä on jo, mutta kukkanupun aukeaminen on vielä odotuslistalla, toiveissa kyllä! Joten vanhimman rahat säästynevät tänä vuonna, samoin keskimmäisen, sillä syksyllä lahjoitettu valkoinen tulilatva melko varmasti aukaisee nuppunsa, ainakin se tuottaa uutta vihreää äidin ihmeteltäväksi. Muuttaessani kaupunkiasuntoon, päätin, että kukkia en enää hoida ja hävitin kaikki. Nyt ne näyttää kukoistavan hoitamattakin. Olisiko tämäkin tätä uutta kehitystä kiireisien nykyihmisten tarpeisiin!?