Traagista

Musiikkitalossa tänään Frans Schubertia , c-molli ja "Traaginen " , kerrottiin .Olihan se , pimeää ja mahtavaa , ei mitään mielen liikuttajaa. Toinen puoli sitten oli iloisempaa Berliozia ,kaksi ensimmäistä osaa osin todella kaunista ja melodista , paljon puhaltimille ja erikoisesti klarinetille , mikä minua kovasti aina miellyttää .Lopussa sitten tarinan rakkaus neitoon saa kurjan lopun ja se kyllä kuuluu ! Koko orkesteri oli komennuksessa ja siinä kuunnellessa mietin , jotta tuo olisi juuri sopiva oppilasorkesterille , sillä jokainen saisi soittaa mielensä halusta ! Miettiessä siinä  harmittelin omaa kurjaa nuoruuttani , kun en opetellut soiton taitoa edes sen vertaa , että nyt osaisin soitella Pikkumiehelle , hän siitä kovasti nauttisi . Äitinsä osaisi , kahtakin soitinta , ehkä Pikkumiehen suuri musikaalisuus saa hänet palaamaan soittimien pariin , tallessa ovat .



Mietintään saavat myös muutamat kirjailijat , miten he sen tekevät ! Sekä Outi Pakkanen että Inger Frimansson kirjoittavat dekkareita , joita dekkareina luetaan ! Kummallakaan kirjassa ei varsinaisesti tapahdu yhtään murhaa , yhtään oikeaoppista rikosta jota pohtia .On vain ihmissuhteita , joiden sekoilua seuraat ja odotat koko ajan , että jotain tapahtuu ! Se , miten odotus kerrotaan , tekee tekstistä dekkarin .Näin kävi minulle  ja varmaan sama on tapahtunut ennenkin , nyt vain huomasin sen ,kun luin nuo kaksi eri tyyppistä dekkaria peräjälkeen .Molemmat kirjoittajat ovat suosikkejani  , hauska huomio .

 
 

Ja miettimään jäimme myöskin katsellessamme A-studion nauhoitusta Steven Elopin touhuista .Emmekä mieti yksin , enkä ole yksin edes kateudessa kärvistelevä  ja ihan nautin tuon herran kärvistelyistä avioerokriisin kanssa  !Vai joutuisi maksamaan vaimolle miljoonat ! Että armoa suomalaiset , armoa vähän !