Leffassa

Susanne Bierin uusin elokuva on ollut kassamenestys kaikissa pohjoismaissa ja Kosto oli Tanskan valinta myös parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-kandidaatiksi. Koston päähenkilöitä ovat afrikkalaisella pakolaisleirillä työskentelevä lääkäri Anton (ruotsalainen Mikael Persbrandt) ja hänen 12-vuotias poikansa Elias (Markus Rygaard), joka asuu Tanskassa äitinsä (Trine Dyrholm) kanssa.

On maanantai ja Bridge. Kuljeskelin hitaasti ja nautin suurista lumikasoista ja valkoisesta maasta .On tuiki harvinaista , että Helsingissä voi kulkea lumista valkoista polkua , jota reunustavat tiukat korkeat lumiseinät , kuin lapuudessa ikään . Keski-Suomen talvet olivat lumisia ja muistot sieltä , kuin olisi liikkunut lumilabyrintissä , niin pieni ihminen koki talven .Kirkkaana on jäänyt mieleen lumiset riippuvat puut Laajavuoren rinteillä , silloin Matti Nykäsen mäkimaisemat olivat vielä koskematonta aarniometsää , talvella jäisiä kallioita ja lunta , kesällä valkoisenaan valkovuokkoa , kadonneet kaikki. Nyt on siis suuren nautinnon paikka , kokea oikea kunnon jouluinen talvi . Jos minä nautin , niin samaa ei voinne sanoa keltatakkisista miehistä lapion varressa ja katoilla narun päässä.Eikä kiitellyt onneton auton omistajakaan , joka sinnikkäästi lappoi lunta etsiessään autoaan lumivallin alta .En jäänyt katsomaan , auttoivatko lapiomiehet kärryn tielle , tuskin , mikäli suomalaista tunnen .

Peli sujui jouhevasti , on aina mukava pelata parempansa kanssa . Hitailin sitten kotiin päin Kirjaston kautta , monta uutuutta on taas luettavana -ja monta on luettu , ei yhtään todella sykähdyttävää . Ovea aukaistessa mies ilmoitti , jotta nyt olisi sellainen elokuva , joka minun kannattaisi nähdä , se ei kauaa viivy teatterissa , ei siis ole suuren yleisön elokuva.Hän oli sen käynyt juuri katsomassa ja jos lähden heti , ennätän .Siispä laitoin kengät uudelleen jalkaan (muuten -tuo on kuulemma kanadalainen ilmaisu vessakäynnille ... ) ja lähdin . Tuli taas todistettua yksi kaupunkiasumisen eduista, kymmenessä minuutissa olin lippukassalla -ja kävellen .

Elokuva oli hyvä . Tunteita liikuttava monella tasolla. Vanhempien ongelmien peilaantuminen lasten mieliin , miten lapset ne käsittävät ja miten julmia he voivat olla vanhempiaan kohtaan ymmärtäessään asiat vain siltä osin , mitä heille on kerrottu . Aikuisten maailma ja lasten maailma , toisen posken kääntäminen ,kosto ja anteeksianto.Vaikeita asioita , elokuva kuroi ne yhteen , katsoja jäi toivomaan , että myös pysyvästi .Kauniisti , rauhallisesti tehty .Upea musiikki ja kuvaus.Minä pidin ja huomasin huomauttavani itselleni ,kuinka hyvä kuva on katsottava aina elokuvateatterin pimeydessä.Ei kotona , jääkaapin lähettyvillä.