Kesähetkiä

Kesähetket vie katsojan aluksi Pariisin laitamilla sijaitsevaan kartanoon, jonka salit ja seinät pursuilevat ällistyttäviä taideaarteita. Perhe on kokoontunut Hélènen (roolissa veteraani Edith Scob) 75-vuotispäiville. Paikalla ovat Hélènen lapset perheineen.Kylläpäs on hieno kesäinen hetki: sivistynyt, seesteinen, aikuinen eurooppalainen ja erittäinkin ranskalainen taide-elokuva valtavirtakuohujen keskellä. Olivier Assayasin ohjaama ”Kesähetket” on pitkästä aikaa ”jotakin ihan muuta”.

Kuumuuden jatkuessa pinna alkaa kiristyä . Enää ei kiinnosta lähteä lojumaan veden äärelle (ellei sitä järvivettä jostain löytyisi...).Tietokone on saanut olla tylsän olon paikkaajana , samoin kirja , jonka tiiliskiven koko ja hienoinen tylsyys meinasi nujertaa. Hannu Väisäsen kolmas teos omasta elämänkerrastaan oli jonkintasoista sekoilua Savonlinnan taidelukion oppilaan ponnisteluista taiteen takkuisella polulla. Arvostelu osui ihan oikeaan sanoessaan kirjasta , että "mikäs siinä on , ettei lapsuuden ihmeille pärjää mikään !"Luinpa kuitenkin .

Sanaharkan ja tylsän päivän päätteeksi lähdin elokuviin .Viileään ja pimeään .Ja minne pääsinkään ?! Ihastuttavaan ranskalaiseen kartanoon, jossa luonto tulvi sisään vihreänä ja villinä .Uppouduin maisemaan .Tarinakin vei mennessään , muistutti elämän katoavuudesta .Hellyydellä vaalittu koti , sen muistojen täyttämät tavarat , vielä yhdessä koetut kesähetket, kuinka nopeaan ne katovat kuoleman jälkeen.Haikea , mutta hyvä elokuva .