Negatiivinen vai positiivinen elämä

  

Ihana valkoinen lumi peittää koko Suomen, kaiken pitäisi olla hyvin! On helmikuu, jos olisin nuorempi, lähellä olisi kaikki mahdollisuudet iloisiin perinteisiin talvimenoihin. Voisin ottaa sukset kellarista, jos sellaiset omistaisin, ja lähteä sivakoimaan Tokoinlahdelle, jopa pitemmällekin Keskuspuistoon puiden siimekseen, luontoon. Luistinradatkin ovat auki, voisin lähteä lapsenlapsen kanssa jäälle, tähän tarvittaisiin jo melkoisia vuosia taaksepäin, tuo kymmenen ei taitaisi riittää. Mutta minä olen iloinnut lumesta Alma-koiran kanssa omassa pihassa, käynyt katsomassa Valtteri-myrskyn mahtavia tuulen pyrähdyksiä, niistä Alma otti koko ilon irti ja vetäisi Mummon jaloilta nurin hankeen. Se iloinen asia oli, että pääsin itse ylös, ei tullut edes mustelmaa! Positiivisen puolelle meni sekin yökävely.

Kello oli kaksitoista yöllä, kun Alman kanssa kotiuduimme omaan pihaan ja voi sitä riemua, minkä pehmeä lumi antoi pienelle koiralle!

Pihaan oli tullut huoltomies lapion kanssa, kaunis lumipeite oli vaarassa sotkeentua, mummopa sitten ohjeisti nuorta miestä, jotta ”Älä hyvä mies tule lapion kanssa nyt, kun kaikki on niin kaunista ja kerrankin on kunnolla lunta!” Hetken mietittyään hän antoi piut paut talon narisijoille ja puhdisti lumet vain oven suusta! Minä siihen suuren kiitoksen kehaisin. Tämä yöllinen ilottelu päätyi myös positiivisen kerään. Tuskin minua kiitellään kinttupolusta, muhkuraisesta kylläkin.

Uutiset ja Hesari ovat täynnä huolestuttavaa uhkaluettavaa, sotaa kehitellään. Lietsotaan pelkoa puolin ja toisin, tästä en löydä yhtään positiivistä kohtaa, koko aseiden kalistelu tuntuu järjettömältä, kun nykyajan maailmalla olisi muitakin tapoja sopia riidat. Puuhataan monenmoista ns aineetonta sitä ja tätä, parannetaan ilmastoa ja rakennetaan kaasuputkea. Sitten uhataan taistella ihminen ihmistä vastaan, tehdään vainajia. Negatiiviseen koppaan kaikki. Minä, maailmojen parantaja, saan säännöllisin ajoin muistutuksen naapuri –Lindalta, jotta ”muistatakos mitä kerran sanoit!” Kyllä muistan, hyvin. Siitä lienee jo parikymmentä vuotta, kun kinasteltiin naapurisuhteista, johon minä tokaisin, jotta ”eihän nyt enää kukaan ole niin hullu, että käyttäisi oikeita aseita! Nykyaikana valtiot sotii tietokoneilla ja nettiyhteyksillä, eihän nyt aseilla sentään!” Vähän minä tiesin ihmismielestä.

Ihmismieli ei ole muuttunut miksikään, oli kyse sitten isoista valtioista tai pienestä yhdistyksestä.

Joskus jossain on kerran joidenkin kanssa yhdessä päätetty jotain, sen muuttaminen toisenlaiseksi on liian suuri imagokysymys, joten vanhasta pidetään kiinni. Olen huono luopumaan omista oikeuksistani vain jonkun joskus muinoin puheeksi tulleen jutun vuoksi, olen siis päässyt kunnon valittajien joukkoon ja sitkeää lajia kun olen, enpä hevillä luovuta! Onko tämä negatiivinen vai positiivinen juttu?! Kumma kyllä, ilon kautta minä tätä vedän perässäni, siis positiivisen koppaan.

Isomies on nyt siinä iässä,

että ihan kaikki paitsi jalkapallo on tylsää. Hän tekee erilaisia lopetuksia, kun ei kiinnosta, ei halua, ei tarvitse ikinä, ei isona ei vanhana ei nyt. Ei ole väliä, vaikkei muka tiedä, mitä isona tekee, hänestä tulee vain jalkaplloilija ja senhän ei tarvitse tehdä muuta kuin pelata! Koulussa on mälsää, opettajat vaihtuu ja ne ei anna läksyjä, kun ne ei tiedä mitään. Oma opettaja antaa jotain, mutta ei niitä aina tartte tehdä, ei se tarkista ja onko väliä, jos tarkistaakin! Siis mitä välii...Kaverien kanssa vois pelata, mutta mutta ...kännykielto, kaverikielto, en mee, en tee, ei kiinnosta.Ja mä saan itse päättää. Negatiiviseen ehdottomasti! Mutta hups- uudet kynät ja paperia ja sitten piirtämään...positiivisen koppaan tuli jotain.

Lapsena voitin koulujen kultturikilpailussa laulussa kirjan ”Pollyanna-iloinen tyttö”.Halvaantunut Pollyanna keräsi iloja.Kirjasta tuli minulle pitkäksi aikaa elämänohje, jota yritin silloisessa joltisenkin kurjassa elämän tilanteessa noudattaa ja luultavasti onnistuin, koska kirja nousee heti mieleen, kun jollain on negatiivinen asenne, pieni tai suuri, elämää kohtaan. Ilojen etsiminen on iloinen asia, se päihittää useimmiten ainakin ne pienet negatiiviset, loppujen lopuksi vähäpätöiset nurinan aiheet.

Positiivisyys taisi voittaa. Hyvä.