Nyt ei tunnu hyvältä.Oikeastaan pelottaa. Tulee mieleen tarinat äidin elämästä yli sata vuotta sitten, hänhän syntyi Venäjän vallan alla.Kirjeet, jotka setäni ovat kirjoittaneet Karjalasta istuessaan Laatokan rannalla, heidän haaveensa kuutamoyönä, heillä oli onnea, haaveilijat pääsivät kotiin.Kirjeistä voin lukea uutisia, samoja, joita luen juuri nyt Helsingin Sanomista aamuteetä juodessa.
Otsikot hirvittävät, laittavat toivomaan, että johtajat molemmin puolin maapalloa osaisivat käyttää järkeä, ajatella naapuriaan, lapsiaan, sukulaisiaan, joita lähettävät sotimaan ihan oikeilla aseilla! Niinkuin joku sanoi, että sellainen ei ole tätä päivää, tätä päivää on informaatiosota.
Tämän päivän Hesari oli oikea inhon tuottaja! Sivukaupalla suurta tekstiä erilaista tarvikkeista, joita tarvitaan siellä ja täällä puolella ja toisella, kuka toimittaa ja mitä ja minne.
Ja loppulehti olikin sitten pelkkää urheilua, hiihtoa, hehkutusta ja suitsutusta, hyvä monelle, minua ”ei voisi vähemmän kiinnostaa”, kuten jo pilven reunalla istuva ystäväni tapasi sanoa. Kaiken huipuksi oli koko sivun essee otsikolla ” Menneisyys on yhtä paljon tahallista unohtamista kuin muistamista”.Kuvana siinä oli minun suurin häpeäpilkkuni,
portaat pienelle tasolle, jolta voit katsella silloisen Berliinin muurin yli Itä-Berliinin puolelle! Minäkin sille nousin. Näen vielä silmissäni näkymän, jossa ihmiset kulkevat kadulla ja minä tuijotan heitä kuin apinoita häkissään. Tunsin suurta häpeää ja tunnen yhä sen muistaessani.Essee kirjoittaa, että ”muisti on siirtynyt historiasta psykologian piiriin, mikä oli vakiinnuttanut uuden muistijärjestyksen, jossa ei ollut kyse tapahtuman muistamisesta vaan muistin muistamisesta.Muistin psykologointi oli herättänyt tunteen, että heidän täytyi maksaa menneisyydelle jokin velka, mutta mikä ja kenelle, se ei ollut selvää.”Tämä menneisyyden velka olisi nyt pantava maksuun molemmin puolin tätä palloa, muistin muistamisesta.
Muistin muistamiseksi puhelimeeni tupsahtaa HÄTÄVIESTI, joka on koe, tarkoitettu lähettettäväksi sitten jos ja kun...
Ystävänpäivä
lähestyy, kaunis talvi muuttui näillä Hesan nurkilla roskaiseksi
jäätiköksi.Uusilla kengillä pysyy toki pystyssä, se tuli koettua, kun kävelin
Aurorankadulta Bridge-pelistä Hakaniemen suuntaan. Oli oltava tarkkana ja
pidettävä ajatus kaukana kiistelystä, jota käydään naisten kesken yhdestä vaivaisesta
avaimesta.” Naistet ne aina saa häslinkiä aikaan pikkuasioista, miehet ei
moisesta jaksaisi riitaa pitää”, tuumi siippani ja uskottava kai on, kun on
hallinnut liki tuhatta naista aikoinaan!” No ootte te kans”, sanoisi Veikko
Rintamäessä.
Aurinko kuitenkin paistaa, ihan silmiin asti...kai sen voi silti lukea positiivisen puolelle?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti