Kevään ensimmäinen konserttikokemus oli riemullista sekä kuultavaa että nähtävää, sillä sali oli melkein täys! Huolimatta järkyttävästä vettä vihlovasta säästä ihmiset olivat innostuneina lähteneet liikenteeseen, autolla yllättävän täydestä tallista päätellen, ja hyvin monen ratin takana istui pelkästään nainen! Joko mies oli jätetty kotiin murjottamaan tai istumaan television ääressä seuraamassa Olympialaisia Kiinan viimaisilta vuorilta, ehkä sieltä niitä mitalleja tuli, olen huono sanomaan. Taitoluistelua seuraan ja melkein tunsin luissani tuon viistoistavuotiaan tuskan, kun valmentaja hänet haukkui, toiveissa on, että nuokin asiat muuttuvat joskus. En aina ole samaa mieltä tuomareiden kanssa, sillä USA:n miesluistelija, nimi taisi olla Brown
ja hän oli Irwinen luistelijoita, oisko myötätunto kotiinpäin, sillä keskimmäinen oli siellä Yliopistossa?! Seutu oli hyvin ”vihreää”, mutta ei siellä muistaakseni silloin jäähallia ollut! Niitäkin on nykyisin joka nurkalla, että ei luisteleminen enää ole harjoituspaikasta kiinni kuten se oli vielä siihe aikaan, kun nuorinta kuljetin.Oli miten oli, kaveri luisteli neljänneksi, eikä yrittänyt ainuttakaan neloshyppyä, mutta liike oli kaunista kuin soljuva baletti!
Musiikki meinasi unohtua, Franz Schubertin ”Keskeneräinen” oli yhtä kaunista ja soljuvaa kuin tuo luistelukin,melkein hurmoksessa pitkästä aikaa istuin, mutta sitten korville hiljainen, tuskin kuultava, viulut ensin ja mukaan tuli suorastaan rävähtäen koko orkesteri soittaen kuka mitäkin instrumenttia, sanoisin enimmin rääkäten ja meikäläisen korvia vihloen.En ole nykymusiikin ystävä silloin, kun se perustuu äänekkäisiin riitasointuihin. Puoliajan jälkeen oli sitten perinteistä, Rahmaninovia, vaikka minulle tuntemattomampi. Suomalaistunut kapellimestari
Dima Slobodeniouk miellyttää aina.
Liukkaat kadut olen voinut välttä mukavasti keskipäivän suomifilmeillä, niitä on kiitettävästi digitoitu sekä kuvaa että ääntä.
”Jossain on railo”,
”Kunigas kulkureitten” ja
”Ruusu ja kulkuri”, siinä sitä on suomikattaus. Kaunis musiikki taisi olla jokaisessa ja äänen laatu ihmeen hyvä, jokainen oli jollain lailla todellinen tarina, elokuvan kuvioilla maustettuina.Ruusussa ja kulkurissa oli hyvin kauniita lauluja , kuten ”Sinikan laulu”, ”Poika se raitilla laulee”ja ”tein minä pillin pajupuusta”, näitä. Jäivät soimaan.
Hesarissa oli Ystävänpäivänä yleisönosastossa kirjoitus :”Yksinäisyys voi musertaa” ja geronomin toivotus, että ketään ei jätettäisi yksin selviämään.Että yksinäisiä ikäihmisiä on Suomessa satojatuhansia. Tänään taas kerran yritimme poistaa tuota peikkoa Suomalaisen Naisliiton Helsingin osaston tiloissa Aurorankadulla pelaamalla Bridgeä. Olemme uhanalainen laji
ja sitä kommentoi eläkkeellä oleva lentoemo, jotta” eipä ole miesten Bridge-peli uhattuna ikinä, vaan nostettuna älypelien kunnioitettuun kastiin, herrat pelaa Englannissa ja herrat pelaa Hesassa Klubilla, on niin virkistävä ja aivoja kunnossa pitävä peli! ”Terveiset taisivat nyt lähteä tässä, lupasin välittää. Mutta nänhän se, mieli on virkeä pelin jälkeen ja pää täynnä monenmoista ajatusta, joka pitäisi saada purkaa ja huomennahan on oiva hetki siihenkin! Siellä kokoontuu Kirjalauantai, aiheena presidenttien rouvat. Tarjalla ei rouvaa ollut, mutta kai se Penttikin kelpasi referoitavaksi.
Vanhaksi on mies tullut, kun ei enää juossut alakertaan kadulle aamulla, siellä kun sireenit huusi ja autoja oli ikkunasta kurkittuna ainakin viisi!
Blokkasivat läheisen Lyyran työmaan, oliko mitä vai jääkö sekin poliisin suureksi salaisuudeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti