Ilo ja kiukku

 

                                                                             

Liekö silmälääkäri avannut silmäni huomaamaan, että korona on jo tavallaan voittettu juttu, siis kohdallani, sillä minähän seurustelen melkein vain ja ainoastaan eläkeläisten kanssa ja hehän ovat kaikki kahteen kertaan rokotettuja!

Torstaina pelattiin bridgeä kolmella pöydällä, joku murisi unohtaneensa yhtä ja toista, mutta hyvinpä taidot palutuivat mieleen kortteja käsitellessä. Perjantain pelit peruutin, sillä pelaajat näyttävät vielä nauttivan kauniista syksystä mökeillään, sienisatoa keräillen. Katselenko kuvia kateellisena vai en, luultavasti en, sillä ne ajat on ohi ja minun sienimetsäni olisi Hakaniemen tori, jos nyt sinnekään viitsin vaivautua sienien vuoksi. Marjatkin on jääneet poimimatta torilta, siten myös syömättä, miten tässä koronahommassa olenkin jättäytynyt kovin yksipuolisen ravinnon varaan! Laiskuushan sen on tehnyt, kauppa on liian lähellä, jotta viitsisin ruuan perässä lenkkeillä! Hyvin on alakerran K osansa hoitanut, puoli kiloa vihanneksia on suositus ja se kyllä hyvin onnistuu alakerran hyllyistäkin! Kai ne vitamiinit noistakin lajeista tallentuu.

Lauantain Kirjalauantai oli sitten menestys,

kahvinjuojia oli niin, ettei pöydän ympärille kaikki edes mahtuneet! Oliko syynä pitkään jatkunut tauko vai vetäjän laatima lukuvaade , joka kuului, jotta ”Rakkautta ja romantiikkaa nykyajan kirjallisuudessa”! Tällaiselle kirjallisuuden sekakäyttäjälle  valinta oli helppo, joku oli Face-kirjallisuuspiirissä maininnut Kirsi Pehkosen ja ”Jylhäsalmi-sarjan”.

Tilasin yhden luettavaksi ja heti perään loputkin, sillä minä lumoudun aina maalaisromantiikkaan ja näissä kirjoissa sitä oli! Tosin oli muutakin, että vetäjän toiveet täyttyivät hyvin. Nykyaikaista rakkautta ja romantiikkaa näytti olevan vaikea löytää Kirjaston hyllyiltä, liekö sillä omaa hyllyäkään, mene ja tiedä, mutta joku lukija oli etsinyt hyllyä, jossa olisi punainen sydän ?!?  Uskoako moista, enpä ole huomannut, tuntuu todella vanhanaikaiselta.

Mutta selväksi tuli, että rakkaus ja romantiikka ei enää kuulu vanhan ihmisen rooliin, siitä ei voi lukea, kertoa, sille tuhahdetaan, hiukan hymyillään ja siirrytään vakavaan, ikävään, väkivaltaan, sotaan ja moneen kauhuun, mutta niin hyvään kieleen!  Nyt minä olen hiukan sarkastinen ja hyvällä omatunnolla olenkin, sillä tämä korona-aika on kyllä luetuttanut minulla joka genrestä teoksia, vain pornon ja sodan olen välttänyt!

Tyttärellä on televisio, jossa on outo ohjelma: se kirjoittaa suomalaisen tekstin tarinan päälle ja samalla lukee sen ääneen! Kun jalkapllopelaajat oli Leppävirralla, päätin tulla Alman kanssa ajoissa ja katsella ennen ulos lähtöä  ”Dowton Abbeyn”,brittisarajan uusinnan. Hetken istuin tyhmänä tajuamatta missä on vika, sillä kertojan puhuminen kuulosti oudolta, kunnes tajusin!  Ääni lausui englantilaiset sanat täsmälleen kirjain kirjaimelta kuinka ne kirjoitetaan! Lady oli lady, ei mikään leidi! Toiminnon saa kuulemma pois päältä, mutta se ilmaantuu takaisin, kun avaa telkan uudelleen! Ei siinä kauaa viitsinyt itseään kiduttaa, kun en hallinnut toisen talon televisiota, joten Abbeyt kuuntelen kotona oikein. Mitenkähän TV-ykkönen sallii moisen kanavallaan...

Tänään olen sitten katsellut Dowtonin kotona, tullut hyvälle tuulelle ja lähtenyt kävelemään Hakasalmen Huvilaa kohti, sillä sinne mainostettiin ihka ensimmäistä konserttia koronan jälkeen!

Ismo Höltän mustavalkoisia valokuvia on sekä alakerrassa että yläkerrassa, jonka keskellä olevaa salia kehutaan hyväksi akustiikaltaan ja sitä se todella oli!

Oli mahtava kokemus istua niin lähellä soittajia, musiikki suorastaan tulvi korviin. Nautinto niin pitkästä aikaa oli ihokarvoja nostattava, pimenevässä syysillassa kävelin kotiin.

Kiukkua nostatti huominen. Olen ostanut uuden puhelimen ja tilannut gurun laittamaan sen kuntoon. Ihan turhaa touhua koko juttu, entinen toimii hyvin, ei vaan ole kovin kaunis ulkonäöltään, kun jäi auton renkaan alle! Mutta kaikki toimii. Siis minä vaihdan munan munaan, hölmöä. Ja se suuttumus, mistäkö?! Guru käski tuoda kaikki salasanat mukana, että jos vaikka tarvitsee niitä! Minulla on puolen metrin pituinen paperi salasanoja, uusia, vanhoja, sotkettuja ja yli pyyhittyjä, se nyt sinne on vietävä näytille! Onpahan ainakin nero poika, jos niistä selvän ottaa...kun en aina minäkään...                                                              

Katson maalaismaisemaa...

 

Hesari näytti yhtä tähteä suomi-leffalle ”Rantasuon raatajat”, nimestä päätellen en ollut moista nähnyt. Sopivan tylsällä tuulella istuin tuoliin katsomaan, josko arvostelija olisi taas kerran ollut siitä nuoremmasta päästä  eikä osannut elokuvaansa arvostaa. Onneksi  jäin katsomaan, ensiksi joidenkin hassujen sanontojen vuoksi ja sitten vanhan maalaisyhteisön vuoksi.

 Sanonnoista nappasin talteen  isännän sanat kosijalle;” Hyviä tyttöjä niinkuin ei hevosiakaan ole täällä kaupan!” Siinä isännälle kaksi yhtä kallista talon tavaraa, tytär ja hevonen! Toinen kosijan suusta neidolle,  jotta onko aitan varusteena kissanluukku?! Sen tarkoituksen tajusin vasta, kun kosija oli käynyt sormusmarkkinoilla ja kumarteli aitan rappusilla: sieltä kissanluukusta ilmestyi naisen käsi, johon sitten sormus pujotetiin! Ja niin oli talon tytär kihlattu!

H. A.:n (Ajan Suunta 24.12.1942) näkemys oli sama: "Tämä käsikirjoitus on innoittanut Orvo Saarikiven ohjaajan ominaisuudessa luomaan ehkä tähän asti vakavintaan ja parastaan. On syntynyt vaikuttava runoelma, joka sykkii ja elää herättäen herkällä, vaatimattomalla tavallaan katsojassa vireille parhaita ajatuksia ja tunteita. Saamme tutustua pienoiseen muunnelmaan kaikkien tuntemasta näytelmästä Pohjalaisia, muunnelmaan, joka vain on lyyrillisempi, hauraampi ja sellaisena samalla ehkä joissakin suhteissa vielä lämpimämmän muiston jättävä."

P. T-vi nosti esiin muitakin osatekijöitä: "Hyvin tärkeä osuus on ehjän ja kauniin kokonaisuuden syntymisessä ollut myös säveltäjällä, Väinö Haapalaisella, jonka musiikki perinpohjin suomalaisena ja soinniltaan puhtaana tuo erinomaisen tehokkaan positiivisen lisän siihen värikkäästi maalailevaan kerrontaan, jota ohjaus kautta linjan on korostanut myös valokuvaaja Armas Hirvosen huolitellussa, soveliaasti romanttiseksi hakeutuneessa kameratyössä".

Hesarin arvostelijoiden ikä pitäisi ehdottomasti ilmoittaa, sillä tämäkin elokuva kuului niihin suomi-filmin hyviin vanhoihin elokuviin, yksi tähti arvostelussa karsi varmasti monta katsojaa pois.

Mies laihtuu, mutta pysyy yhtä reippaana kuin ennenkin, sinne vaan tiukan tuulen armoille lenkille, vaimo aatteli tehdä kotona jotain viisasta.Kuten opetella Isomiehen soittoläksyn nuotit. Kolme alennusmerkkiä panee jo aivot koville, miten se nyt menikään, no kuuntelenpa sen sitten, oliko se nyt tuo ääni vai tuo ?! Että aikuisena oppii, voi olla, mutta kun sen unohtaa ihan saman tien! Ärsyttää.

Kun kerran ärsyttää, paras hoito sille on lähteä ulos. Mies tuli sisään valittaen kylmyyttä, liki talvi on ! Lapissa jo satoi luntakin ja

parvekkeella kiinanruusu näytti ottaneen nokkiinsa, kun ei oltu päästetty sisätiloihin! Että laitahan vaimo vaatetta päälle! Ja laitoin, ihan liikaa, oli tosi tunkkainen olo ja ei se ilme siitä juurikaan kohentunut. Luonto kyllä oli paikoin asettautunut syksyn kuvioihin

, mutta vielä ei tarvitse siirtyä suoraan marraskuuhun, joka kuulemma on se pahin paikka ulkomaalaiselle tulijalle, pimeä, kalju ja ruma.Ellei sitten ilmastonmuutos tuo meille uudestaan kaunista valkoista lumitalvea vaikka jo lokakuussa, voisihan se olla niinkin päin, talvi lokakuusta helmikuuhuun! Siinä lyhenisi kaamos ja kevätkin olisi ehkä vain kevät, ilman silmiin kiipeävää, lumesta heijastuvaa kirkasta aurinkoa.Sopisi minulle.

Talon ulkoremontti edistyy sikäli hyvin, että meidän kohdalla ei edisty.

Telineet ulkona luo todella upeita kuvioita ikkunoihin, katselen niitä kuin taideteoksia, tauluja, joissa valo leikkii. Ihan kuin olisin siirtänyt kuviot Isonmiehen ajatuksiin, sillä taideteos, joka hänen käsistään syntyi, muistutti minun ikkunateoksiani, mutta värit olivat toiset.

Äitinsä on ottanut kopin kännykkäpeleistä ja on ihana huomata, miten se rauhoittaa, tekemiseen tulee mukaan paperi, pahvi,sakset ja värit. Soittotunnilta kävellessä on matkan varrella sekä Kirjasto että Saiturin Pörssi, kauppa, jonka hienoutta en oikein ole osannut arvostaakaan! Sehän on varsinainen aarreaitta, sieltä löytyy taidetarvikkeet ja muu tarpeelinen, mitä Isomies elämässään tarvitsee, omalla tienatulla rahalla! Tarkkaa laskutoimitusta on mainio seurata, mitä maksaa ja paljonko vielä jää yli. Tarkka poika.

 

Tuota maalaismaisemaa olen nyt kolunnut yötä myöten, viime yönäkin olin muinoisella mökillä ja katselin keittiön ikkunasta, kuinka naapurit olivat ottaneet lenkkipolukseen meidän rantatien, sitä siinä ihmettelin! Illalla olin lukenut kolmatta osaa tuosta Jylhäsalmen sarjasta ja paikat alkavat olla jo niin tuttuja, että sielläkin on ihan helppo liikuskella, tässä osassa jopa talvella! Voi että muistui mieleen omat hiihtolenkit talvisella järven jäällä

, toisin ilman sitä kiharatukkaista ylkää, joka Jylhäsalmella Pikkusaaressa odotti! Ja sitten päälle tuo tämän päivän elokuva. Joten ensi yö on taattua landea, joko uin, saunon tai hiihdän! Mukavahan se on näinkin reissata, toistaiseksi syksy näyttää sallivan jo matkailun, mutta minun taitaa edelleen olla viisainta veistää tuota vanhaa vitsiä:”Kun pääsis edes Uumajaan...”

Harmaa päivä

 

                                                          12.9.2021 22.38

Koko päivän on ollut pimeää, satanut ja sumu himmentänyt maiseman. Kaunistakin. Elämän kello on kiepsahtanut nurin.

 Heräsin aamulla kahdeksalta, kun mies nousi katsomaan Kreikassa ajettavia ralleja. Tiukasti yritin laittaa päätä tyynyyn ja silmää kinni, mutta eihän se enää onnistunut. Avonaista parvekkeen ovesta syysilma levitti raikasta tuulahdustaan, päätin nautiskella eläkeläisen oikeudesta laiskuuteen ja otin yöllä kesken jääneen kirjan käteeni. Tulevassa Kirjalauantaissa on aiheena romanttinen kirjallisuus, se antaa sopivasti luvan lukaista uudelleen

Kirsi Pehkosen neljän kirjan verran Jylhäsalmen tarinaa. Kaiken monella tavalla likaisen ja vihamielisen lukemisen välissä on voimaannuttavaa päästä sisään ihan oikeaan maalaismaisemaan, missä kaikki on kohdallaan, murheetkin ratkeavat kauniilla tavalla. Minä uppoudun näihin maisemiin, elän virran rannalla pienessä punaisessa mökissä tai pellon nurkalla vanhassa harmaantuvassa hirsitalossa, jossa piha on villiintynyt kätkien sisäänsä marjapensaat, omenapuut ja porkkanapenkit. Vanha hirsinen sauna lämpiää puhdasvetisen järven rannalla, on autiota, kuikka huutaa ja pääskyt suhailevat. Tietysti jossain on se tuleva ylkäkin, mutta se ei nyt suurta roolia muodosta, pääasia on se levollinen maalaiselon tunnelma.

Tämä kaikki on luvussa ”olipa kerran”.Ikä ja korona on saanut aikaan elämän, jossa ei enää matkustella edes kotimaassa , saatikka ulkomailla!  Oma sänky houkuttaa enemmän kuin hotellin luksusvuode, parin sortin aamiaistee täyttää paremmin eläkeläisen vatsan kuin hotellin tuhti aamiainen. Meistä on tullut tylsiä. Mutta onneksi Face on tulvillaan nuoremman väen vierailuja milloin missäkin luonnonhelmassa, niitä katselen mielelläni.

Joskus aikoinani heittelin  kysymykseen, jotta mitä minä kaikilla noilla valokuva-albumeillani teen, että kun me olemme oikein vanhoja, me matkustamme uudestaan kaikki nuo paikat, missä kerran käytiin! Se aika taitaa olla nyt.

Olen hiukan allapäin, ehkä siksikin nyt haahuilen noissa vanhoissa maalaismaisemissa, muistellen kohtaamisia silloin. Niin moni on siltä ajalta jo siirtynyt pilven reunalle, niin moni on sinne lähdössä, eikä mene kauaakaan, kun olen seuraavana jonossa. Muistelen ystävääni, joka sanoi minulle, että ”naisihmisellä pitää olla musta mekko aina kaapissa roikkumassa, sen tarve tulee aina yllättäen”.

Sade rummutti avonaisen parvekkeen ulkopuolella,

lintu lensi sisään, taikauskoinen sanoisi sen tietävän kuolemaan. Onneksi olen vain luonnonystävä ja hoidin talitintin kauniisti takaisin ulos, laitoin kirjan yöpöydälle, panin silmät kiinni ja nukahdin katselemaan unia kesästä ja pellonpientareesta. Eläkeläinen nousi aamuteelle kello kaksitoista.