Väliaikatietoja

Enpä malttanut pysyä pois sivuilta , vaikka jo joulut toivottelin . Oli ihan pakko kirjoittaa muutama rivi , ennenkuin luovutan pois ja ennenkuin unohdan lukemani . Nyt on kirjat kassissa ja keskityn telkkariin ja tyttären odotukseen . Maalla on kuulemma paljon lunta , tiet liukkaita ja ilma HIRVEÄ ! Eli -ihana talvi .

Petri Tamminen kirjoitti kirjan suomalaisesta onnenetsinnästä .
Tekstiä kehutaan humoristiseksi ,; minä en siitä juuri huumoria löytänyt . Lähinnä
huonoa hirteisonnahtelua kirjailijan elämästä .Elämästä, josta ei tahtonut tulla mitään .
Koko kirjan ajan ihmettelin –taas kerran- miksi vaimo ymmärsi niin hyvin kirjailijamiestään ,
ja hänen ontuvaa yritystään työstää tekstiä kokemuspohjalta onnesta ja sen monimuotoisuudesta .
Sinänsä aihe oli kutkuttava ja olisin mieluusti seurannut sitä oikeaa onnen etsintää . Liian
paljon nykyisin tuhlataan paperia onnahtelevan , elämän kiikkulaudalla keikkuilevan ,
apurahaa nostavan elämäntaitelijan elonkulkua . Mutta tulihan sitten surkeaksi lopuksi
todettua , että elämässä täytyy olla muutakin kuin huuhailua entisen perään , on osattava elää
tässä hetkessä .Osattava etsiä ja huomata se onni siitä ihan viereltä .Muut sen löysivät , kirjoit-
taja ei . Vaimokin sitten lopuksi hylkäsi –mistä minä hykertelin käsiäni . Taidan lukea kirjoja
ihan omalla aatoksellani ja voin vain toivoa , että kirja ei ollut omakohtainen surkimustarina.


Ilkka Remeksen uusin ”Pyörre ” tuli kahlattua osapuilleen kahden yön aikana .
Sujuvaa tekstiä hän kirjoittaa , sitähän ei voi kiistää , ja tapahtumarikasta .
Mutta kun en ole toimintaelokuvienkaan ystävä , en myöskään kuulu Remeksen
ihailijoihin .Lukea se piti , että tietää , mistä ei pidä .Siihen se jää minun kohdallani .
Ehkä pitää kokeilla Remeksen nuorisokirjoja , olisiko niissä minulle mieluista .
"Pahan perimäkin" seisoo vielä hyllyssä lukemattomana , saanko luetuksi joulun
aikaan , jää koettavaksi . Mukaan taidan ottaa kuitenkin .


Tällä hetkellä Keuruun kirjasto hellii uutuuksilla , joten kaupan valikoimat saavat jäädä
koskemattomiksi kohdallani . Samoin ”poistettujen hylly ” pursuaa luettavaa; nyt edessäni
on Yrjö Kokon ”Molli , maailman viisain koira ” .Ostin sen annettavaksi jollekin lapselle lahjaksi , mutta jäin kiinni mustavalkoiseen kuvitukseen ja tekstiin, joka tuntuu kokkomaisen värikkäältä . Luen sen siis ensin itse ja voi olla , että se jääkin omaan hyllyyn .

Odotusta jouluntuoksussa

Meillä tuoksuu joululta.Huolimatta syöjien puutteesta perinteiset piparit on leivottava .Kaupan taikinasta , omista muoteista .Kuvaamatta jäi pellillinen torttuja , jotka humahtivat parempiin suihin .

Pikkusysteri miehineen tuli kahville , kuten Suomessa tavataan sanoa . Kevyesti varustettu kaupunki -joulupöytä tarjosi heille - tyttären joskus ammoin ostamilla joulutableteilla katetun ja joita ilman ei joulu tule kaupunkiin -, kasvispiiraan ja sen kahvin kanssa ne kuvaamatta jääneet joulutortut .

Jouluun lähtö viivästyy aattopäivään .Keskimmäinen kotiutuu iltamyöhään Sveitsistä , siispä ensimmäiset kuulumiset jutellaan Hesassa ja aamulla - tai päivällä - suunnataan maalle .Odotukset ovat valkoisessa joulussa .Ruokapuoli kulkee autossa mukana , joten nähtäväksi jää , millaisen juhla-aterian emäntä pystyy loihtimaan .Ajoitus ainakin siirtynee etelän aikatauluun ,mikä ainakin minulle sopii oikein hyvin .

Joulurauhaa ja Onnea Tulevalle Vuodelle ellemme enää tapaa tänä vuonna .Kirja voittaa maalla tämän harrastuksen ja lukemattomia onkin iso pino tulossa mukaan .Kirja ja kamera -uskolliset ystävät aina mukana .Muistot tallentuu , jaan ne kanssanne ensi vuonna .

An die Freude

Musta kaupunki yrittää kaikin voimin tuoda asukkailleen joulutunnelmaa .Herra Runeberg on saanut asettua keskelle jouluhulinaa , sillä Tuomaan Markkinoiden kojut erilaisinen houkutuksineen pyytävät rahaa käsi ojossa -osta , osta . Tavaran paljous tainnuttaa , Mumminkin , joka ysineljän silmillä siunaili ihmisten ostovimmaa ja kauppiaiden joulunjälkeistä ongelmaa -minne hukata kaikki joulutavara. Joukossa toki oli hyvää syötävää ja paljon maistuvaa , mutta mutta , kojuja oli paljon ! Onhan Helsingissä ihmisiäkin tungoksen asti , siispä kauppiaan vuoksi toivon heille suurta tuhlausintoa. Meiltä sitä ei löytynyt , vaikka Mummi hetken hurmassa jo pysähtyi pähkinäkojun ihmeitä katsomaan .Kun olisi ollut ostettava niin monen monta pussukkaa , jäi pähkinät pöydälle . Eipä tarvinnut kanniskella ympäri kaupungin , vaikka ratikkahan meidät kuljetti Kappelista -jossa kävimme joulukahvilla - omalle ovelle .

Mies teki viikon keikan Hussiin korkealle kerroksiin . Sieltä on huimat näköalat suureen rakennusprojektiin , joka on sekoittanut kokolailla kaikki toiminnot . Ensimmäiset päivät meni oikeaa ovea etsiessä , mutta jo kolmen päivän päästä huomasin "hospitalisoituneeni " ja suuntasin suoraan oikeaan osoitteeseen .Tosin hissistä käännyin säännöllisesti väärään suuntaan, eli vanha vitsi :ulkona suuntavaisto pelaa mitenkuten , mutta sisällä rakennuksessa se on täysin kadoksissa .Hissiseikkailu loppunee huomenna.

Konserttikauden "joulukonsertti " oli usein esitetty "Oodi ilolle ".Orkesteri , sekakuoro ja neljä solistia. Komea , tunteita liikuttava esitys. Johtajana energinen Andris Nelson ,hän taisi olla Latviasta .Kuoron ja laulajien nimet eivät sano mitään ,-ei tarvitsekaan , kuunteli vain ."An die Freude" sai Mummin kyyneliin ja tokaisuun :"Onneksi kuitenkin lähdin.Ei väsytä enää yhtään ." Niinpä,musiikki voitelee sielun .

Putoavia enkeleitä

"Arvostelu:Putoavia enkeleitä
05.12.2008

Rakkaus- ja sairauskertomus kietoutuvat yhteen taiteilijapariskunnan tarinassa
Kotimainen draamaelokuva Putoavia enkeleitä kietoo kiinnostavasti yhteen rakkaus- ja sairauskertomuksen, jonka keskiössä on sodanjälkeisen Suomen ehkäpä tunnetuin taiteilijapariskunta, kirjailijat Aila Meriluoto (s. 1924) ja Lauri Viita (1916–65). Tai pikemminkin nimenomaan kuvitteelliset Meriluoto ja Viita, sillä kyseessä ovat toisten taiteentekijöiden kehittelemät ja jalostamat tarinahahmot, jotka elävät fiktiossaan omalakisesti ja vapaana liiasta faktuaalisesta painolastista ja historiallisesta tarkkuudesta.
Putoavia enkeleitä ei olekaan mikään varsinainen elämäkertaelokuva, pönäkkä näköispatsas, joilla ei monesti tunnu olevan juuri mitään uutta kerrottavaa kohteistaan. Olkoonkin, että elokuvan henkilöillä on todelliset esikuvansa ja että se ammentaa alunperin ideansa Meriluodon kirjoittamasta teoksesta Lauri Viita – legenda jo eläessään (1974), Putoavia enkeleitä pyrkii olemaan omanlaisensa ja yleispätevämminkin toimiva kuvaus yhdestä avioliitosta ja taiteilijaelämästä. Ja tässä pyrkimyksessään elokuva onnistuukin kerrassaan kiehtovasti."

Mitäpä tuohon sanoisi lisää. Olen lukenut Meriluodon ja Viidan avioliittohelvetistä aiemmin , lapset siinäkin kärsivät , joten Elena Leeven esittämä kuvitteellinen, isäänsä sokeasti ihaileva tytär tuntui hieman haetulta .Tyttären täydellinen kritiikittömyys kuvannee Meriluotoa itseänsä suhteessaan Runoilija -Viitaan .Elina Knihtilä Meriluotona taas oli lastensa äiti . Liian pitkämielinen , oman runoilijaminänsä uhraten sairauden alttarille.Vaikea asia valita . Tommi Korpela voisi olla Lauri Viita , silti jokin jäi puuttumaan . Kyllä minä elokuvasta pidin , silti päällimmäiseksi jäi tunne liiallisesta taiteellisesta yrittämisestä . Ja edelleen ihmetyksestä , millainen on noin suuri rakkaus , joka sokeasti rakastaa .

Ilmastoilmiö

Ilmastonmuutos taitaa olla tosiasia ;

tässä pari kuvaa kolmen vuoden takaa samalta päiväykseltä kuin nyt .Voisi tytärkin muuttaa takaisin kotimaahan , enää ei suksille ole käyttöä kuin Paloheinän vetisellä kannetulla lumella .Siinä ei talvihiihdosta ole jäljellä kuin riemu laittaa sukset jalkaan ja pois.

"Kirjeisiin mahtuvat joulupaketit " on nyt paketoitu ja kortit viety postiin . Niin mukava kuin tämä sähköinen viestintä on , ei se perinteistä joulukorttia voita .Sitä et voi laittaa oven pieleen muiden selattavaksi ja muisteltavaksi .Jouluhan on muistamisen aikaa ja eiköhän nykyihmiselläkin liene edes kerran vuodessa aikaa muistella heitä , joiden kanssa joskus oli ehkä paljonkin yhteistä ja nyt ovat kadonneet kuka minnekin päin maailmaa. Oli tai ei , minulle se tuo joulun .

Suomi on taas maailman kartalle Presidentti Martti Ahtisaaren ansiosta .Nobelin Rauhan Palkinto ,suurin saavutus , mitä ihminen voinnee saada. Jotenkin tuo Ruotsi vain tuntuu "paremmalta " -sillä on kuninkaat , prinsessat ja linnat , joissa juhlinta on ihan omaa luokkaansa .On kuin hohdokasta satua lukisi verrattuna Tasavaltalaisten Linnanjuhliin ; meillä on arki , heillä aina sunnuntai.

Missä silmä lepää

Katseltiin kansakunnan juhla-asut maalla.Kauniita olivat .Ja kalliita.Onhan tilaisuuskin juhlavin , mitä Suomessa tanssitaan . Olisi sinne kerran ollut kiva päästä , nyt ei enää ole väliä .Ei istu pukukaan...

Tuota mielimaisemaani olen kuvannut kymmeniä kertoja ja aina se on erilainen .Vesi oli riitteessä ja lumi oli piirtänyt valkoiset viivat järven poikki .Muutaman tunnin se kesti , sitten lumisade muutti valkoiseksi koko tienoon .

Rannoille noussut vesi muodostaa jännittäviä kuvioita hiekan ja jään kanssa . Rämmin metsikössä ja kuvasin veden kiemuroita jäätyvässä vedessä , luonto on jatkuvaa muutosta.

Mökkitiellä kaadettiin hirvi ja kaksi vasaa. Jouduimme pysäyttämään auton junalle mennessä siksi aikaa , kunnes metsästäjä onnistui kaadossaan .Siinä hän kykki tien laidassa pyssy kädessä ja sihtasi muutaman metrin päässä seisovaan hirviemoon .Ei tuntunut hyvältä , vaikka toki ymmärrän , että kantaa on harvennettava .Tyhmä otus , kun ei vienyt vasojaan meidän pihaan , siellähän ne on ennenkin pihlajia pureksineet.Kamera ei tietenkään ollut mukana .

Tähän asti olisi voinut leikkiä talviuimaria , nyt se lysti jää kevääseen .Rikoin riitteen rannasta ja potkaisin jäätä pimeässä.Luulin kolahtaneeni kiveen , sattui .Jää on yllättävän kovaa.

Sirkku oli järjestänyt Pikkujoulupippalot entisessä Galleriassaan , jossa hän on jonkin sortin avustajana .Paljon oli porukkaa ja varmaan taiteilija-parka ilahtuneena ajatteli nettoavansa runsaastikin maalauksillaan , jotka kyllä olivat ihan hyviä.Kaupunkikuvaa ratikoineen.

Mutta tietäähän sen , mitä tämä porukka tekee! Katselee kohteliaasti , kilistää mukia , napostaa purtavaa ja juttu luistaa. Oli kiva tavata ja toivotella joulua.

Lähtöaamu valkeni lumisena .Satumaisen kauniina .Pakkanen oli nitonut lumen tiukasti puiden oksiin, jotka puuterilumi pehmensi .Olin vaikeuksissa auton ratissa , niska kääntyili milloin tuonne , milloin tuonne .Talvi on kaunis.

Nurmijärveltä alkoi sitten vesisade.

joulukuun hiekat

Joulukuu .Sääliksi käy Hesan lapsia , jotka näkevät lunta ja talvenriemuja vain satukirjoissa .Mitä Joulupukki tuo hiekkajouluina -ennen lapset saivat kelkkoja ja suksia ja lunta oli .

Nyt täytyy lähteä muille maille lunta hakemaan .

Keskimmäinen soitteli viikonlopun vietostaan lumisilla rinteillä .Käväisin katsomassa Sveitsin laskettelulomien hintoja ; aika ison lisän palkkapussiin voi laskea ,kun asuu rinteiden vieressä.

Me lähdetään aamulla lisäämään palkkapussin kokoa landelle -etu se on sekin .Lupasivat lunta viikonlopuksi -tai ainakin räntää.

Harmin paikka

"Harmin Paikka" tuli katsottua , vaikka olisi ollut tarjolla Naisliiton Saunailtaa olusien ja ruuan kera . Harvinaista herkkua ,sanoisin .Mutta elävä teatteri on aina käymisensä väärtti .Niinkuin nytkin .Ei tarvinnut huolehtia , kuuleeko Mummi , sillä toteutus olisi yhtä hyvin voinut olla persian kielellä, niin irtonaista oli juttu . Tunnelma oli tärkeä ja se välittyi meille molemmille . Mies totesi käsikirjoituksen harvinaisen lyhytsanaiseksi -sanattomaksi oikeastaan . Eikä siinä edes suuremmin erehtynyt . Luulenpa , että tarina ei olisi kärsinyt muutamasta yhteisestä jutun juuresta ja Mummokin oli jo "aikansa elänyt ", kuten ysinelonen kommentoi .-Anja Pohjolasta pidän .

Mummi ja lapsenlapsi tapaavat jouluaattona isoäidin luona. Tyttö haluaisi puhua menneistä, kuulla sodasta ja perheen historiasta, mutta mummi pohtii, mennäänkö joulukirkkoon neljän autolla vai korjaako hän rieskan pois.
Harmin paikka on hyväntuulinen kertomus muistamisesta ja unohtamisesta, kohtaamisista ja saavuttamattomuudesta. Se on pienieleisen kaunis dialogi perheestä ja sukupolvien välisestä kommunikaatiosta.
Rooleissa Anja Pohjola ja Emilia Sinisalo
Ohjaus Minna NurmelinLavastus ja puvut Kati Lukka

Teatteri Omapohja mielletään nuorten kokeilevaksi ,penkkejä tai tuoleja aulassa ei ole , ei myöskään paikkanumeroita , joten sisäänpääsy onnistuu seisten ja rynnäten. Tänään oli mummot ja papat nuorten jaloissa, mutta ikäpolvet tässäkin lykkivät toisiaan .Kokeilevaa sekin .

Vettä on sitten satanut vaihteeksi koko päivä .Ja näin pikkujoulunaikaan mehän pidämme pimeästä -saa polttaa kynttilöitä aamusta aamuun .

joulumieltä vesisateessa

Yritin löytää sateista kuvaa . Tarpeeksi sumuista ja märkää kuvaa ei löytynyt.
Tänään aamuheräämistä ei heräämiseksi voinut sanoa ,niin oli pimeää . Sade piiskasi kuin kesällä ikään ja siihen ajatukseen oli paras sonnustautua : kumisaappaat ja sateenvarjo ! Periaatteesta "ei sateenvarjoa joulukuussa " luovuin nyt ilomiellä ja nousin saappaissani sateenvarjoa tiukasti kurissa pitäen Kallion kirkon mäkeä matkalla maanantaiseen bridgen peluuseen .
Eteisessä sateenvarjoni tuskin mahtui muiden sateenvarjojen joukkoon , siitä olisi pitänyt olla kuva : sateenvarjot joulumielellä .
Suomalaisten onneksi on keksitty sähkövalo ja marras-joulukuussa olemme iloisia Fortumin asiakkaita .Pimeässä ei pelikään sujuisi .
Pois lähtiessä ulkoilutin itseäni saappaat jalassa ja sateenvarjo suojana varoen bussien pitkälle loiskauttamaa vesisuihkua .
On niin jouluista että.