Jouluntekoa

 

                                         

Sitä pitää mennä oikein kirkkoon toteamaan, että ei enää osaa laulaa!

Kauniissa Kallion kirkossa laulettiin niitä ”Perinteisiä joululauluja”, joten mieli veti sinne joulutunnelmaan.

 Ulkona kirkon oven vieressä olisi ollut tarjolla puuroa ja pipariakin glögin kanssa, mutta sen verran täpärälle jäi taas alkamisaika, että paras oli mennä suoraan sisään koronapassin tarkistuksen kautta. Edellä oli naisihminen, joka passin puuttumisen vuoksi ohjattiin sitten kauniisti ulos ja puurolle, ehkä se lämmitti yhtä paljon kuin laulujen laulaminen. Huonosti kun kirkkonsa toimittaman lehden lukee, niin sattui sitten niin, että että astuttiin melkein tyhjään kirkkoon, pappikin lohkaisi, jotta ”nyt mahtuu ja voi valita paikkansa itse!”Eipä tuo huonokaan asia ollut, kyllä kaunista kirkkoa yhden tunnin verran katselee ja siinä sivussa mietiskelee jouluansa, miten sen on viettänyt vuosien varrella! Kynttilät sytytin pois menneiden muistoksi, kaunis ele, joka juuri sillä hetkellä kohdentui Rapakon taakse, siellä asuvan ”Amerikan äiti”,

muinoisilta vaihto-oppilasvuosilta asti tärkeänä pysynyt koko perheineen, menehtyi yllättäen. Suru varjostaa nyt tyttären joulua, se laittaa miettimään meitä samassa iässä täällä olevia läheisiä. Suomi on, varsinkin näin korona-aikaan, kovin kaukainen maa Kaliforniasta katsottuna...

Sanotaan, että maailma on pienentynyt. Noin sanoin minäkin silloin kahdeksankymmentä luvulla, jolloin lentomatkailu avasi maat ja maanosat nopeasti ja helposti saavutettaviksi.

Matka Kaliforniaan tai Hong Kongiin ei ollut kummoinenkaan juttu, suorat lennot mahdollistivat jopa lapsen tai kielitaidottoman mummon reissuun, vastaanottaja seisoi odottamassa kentän tuloaulassa ihan näköyhteyden päässä! Passi ja viisumi olivat ainoat turvatarkastukseen menijän dokumentit ja niitä vilauttamalla maahan pääsy onnistui yleensä mutkitta. Nyt on toisin, reissu tänne Pohjolaan vaatii kunnon suunnitelman ja harjaantuneen sietokyvyn peruuntumisia, katoamisia ja myöhästymisiä kohtaan, aikakin katoaa kaiken maailman tarkastuksiin ja jonotuksiin. Sääli, tässä kohden voi hyvällä omatunnolla sanoa, että ”ennen oli kaikki paremmin!” Ainoa, mikä nyt on paremmin, on vapaa matkustus Euroopassa ja sekin on nyt koronan vuoksi vaarantumassa!

Finnair lennätti keskimmäisen koronapassin ja yhden tarkistuksen turvin koti-Suomeen,

vaikka mikä nyt on koti-Suomi, kun lapsi on asunut ulkomailla kauemmin kuin tässä pohjoisessa maassa?! Tekeekö lapsuusaika täysi-ikäisyyden kynnykselle ihmisestä suomalaisen vai onko hän identiteetiltään ”ulkomaalainen”, amerikkalainen,kiinalainen vai sveitsiläinen, riippuen missä maassa suurin osa aikuiselämästä on tullut vietettyä?! Keskimmmäisen joulut liimaavat kuitenkin vahvasti tänne koti-Suomeen, niistä suurin osa on tullut vietettyä täällä, ennen suurissa juhlissa suvun kesken, nykyisin sekin on kutistunut pieneen. Vanhin ei ole tainnut montaakaan joulua koti-Suomessa viettää maailmalle lähtönsä jälkeen, mutta niidenkin lumimaisemat pakkasineen kultaantuvat  siksi ”oikeiksi jouluiksi”, vaikka lumi ja pakkanen ei ole vuosiin kuulunut tyttären suosikki ilmoihin! Ilmastonmuutos on tehnyt lopun tuostakin jouluihmeestä, lapsenlapsen sukupolvelle lumi on kohta yhtä eksoottista kuin kalifornialaiselle.

 Nyt vietetään joulua pienesti jo koronankin vuoksi, Joulupukkikin taitaa lähettää vain kirjeen kuten viime vuonnakin, sitä ei ehkä lueta enää sellaisella hartaudella kuin silloin, mutta luetaan varmasti kuitenkin ja hiukan epäillen. Satu elää ja voi hyvin näin joulun alla, oli lauluina sitten kirkon Kauneimmat Joululaulut tai Elämänkatsomustiedon sallimat veisut. Laulu elää ja voi hyvin, systerillä se soi upeasti, tällä Mummolla se katosi, mutta ei se estä kuuntelemasta ja nauttimasta kuulemastaan! Vielä ennättää...