Punainen aurinko

 Tämä uusi blogi täytyy suunitella ihan uudella tavalla alusta eli siis jos haluan kauniin kuvan facen ilmoitukseen , niin se on ladattavana ensimmäisenä ja oltava tarkkana, ettei näperrä sen jälkeen kuvalle uutta paikkaa, sanojen väliä tai vaikka ihan pelkkää huutomerkkiä! Tänään oli mahtava auringonlasku, jonka sain kuvattua likaisen ikkunalasin läpi ja silti siitä tuli näin komea! Kyllä maailmaan mahtuu paljon kaunista, on vain pidettävä silmät auki ja oltava paikalla.

No nyt postaan ne loput kummajaiset! Tänään oli Suomi-filmillä esitys, joka ei suuremmin innostanut, enkä sitä siis katsonut.Otin vain otsikon talteen ja uteliaisuuttani klikkasin kuitenkin Wikipedian tietoihin Herra Armas J. Pullasta, sillä nimi on tuttu lapsuudesta. Ja sieltäpä löytyi todella tuottelias mies, kirjoja on joka lähtöön, vitsiä, sketsejä, piirroksia, historiaa ja vaikka mitä! Lista on pitkä kuin nälkävuosi ja niillä ajoillahan suurin osa myös kirjoitettu! Sotaa kokeneiden sotilaiden ja kotirintaman viihdyttämiseksi.Näinkin kerrotaan:"Humoristiset Ryhmy ja Romppainen -kirjat käsittelivät sota-aikaa veijarimaisen nokkelalla tavalla. Äkkiväärää vinoilua saivat osakseen niin upseerit, venäläisjoukot kuin byrokratiakin.

Valvontakomissio määräsi vuonna 1944 kaikki Pullan Ryhmy ja Romppainen -kirjat poistettaviksi kirjakaupoista ja kirjastoista. Jatkosodan aikana teoksia käytettiin propagandatarkoituksiin."

Yritänpä ladata tähän mutaman tutun näköisen kirjan kannen, kotona niitä ei kyllä ollut, mutta Mummulassa varmaan oli, nimet on jääneet pikkutytön mieleen, mistäs minä muuten olisin herra Pullan nyt tunnistanut! 

Pyydän anteekis kuvien asettelua sekä tekstin vaihtuvaa kokoa, google tärväsi hyvän ja antoi tilalle toimimattoman. Mutta joku päivä vielä.

Minä, kuten moni muukin, jäin kiinni tähän sarjaan.Alunpitäen aloin katselemaan sitä pelkästään Australian vuoksi, sieltä tulee niin harvoin enää sarjoja, eläinkertomuksia kyllä.Juttelin juuri ystäväni kanssa sarjasta ja mietimme, että onkohan mitään maanosaa, jossa tapahtuu ihan kaikki mahdollinen mitä maailmassa voi tapahtua ja se kaikki parissa kymmenessä vuodessa! Naureskelin ensi alkuun, että nyt on sotkettu asioita vielä enemmän kuin muinoin "Kauniissa ja rohkeissa", nopeasti kuitenkin tajusin, että näin siinä maassa asiat oli! Aika mahdoton elää ja kuitenkin lopussa sain huomata, että he olivat sen eläneet, tarina oli totta. Luonto ja elämäntyyli oli kuitenkin mukavaa seurata ja sitten oli se kieli! Australian englannissa jotkut sanat merkitsevät ihan jotain muuta kuin amerikan tai brittienglannissa! "Living in the doghouse" tarkoittaa olla epäsuosiossa ja mikä hauskin huomio oli :"Switserly"-se tarkoitti tumpeloida, sotkea asioita, sekoilla. Siis sana sveitsi oli yhtä kuin tumpelo! Mistähän moinen käytäntö?! 

Muistan kun keskimmäinen oli vaihdossa Australiassa ja lähti opin tielle Californiaan yliopistoon, hän sanoi monta kertaa, että oli vaikea joskus ymmärtää kieltä, kun hän oli oppinut jonkun tarkoituksen ja kaverit ihan toisenlaisen! Minua silloin nauratti ajatellessani mahdollisia koomisia sattumia, enpä huomannut pyytää tallentaa niitä. Nyt tämä samainen nainen on itse tuolla SVEITSIssä...tumpelossa! Hah. Samaa sanoi vävy myös minun espanjastani, sama sana, eri merkitys. Ehkä kielen tutkijat voivat tämänkin outouden kertoilla, miksi näin ja noin.

Nyt jätän sveitseilemättä tämän enempää, otan keskeneräisen "Pukijan" käteeni ja vajoan sängyn pohjalle, uneksimaan menneistä hyvistä ajoista, niitäkin nuoruudessa oli.

Syksy alkaa elämisellä.

Jonas Kaufmann ja Wienin Filharmonikot syksyisessä "kesäkonsertissaan" Schönbrunnin kauniissa puistossa ja me istumassa tuolissa olohuoneessa nauttimassa musiikista, joka keinullannaan vie mukanaan! Mietin siinä nautinnon huminassa, että voiko joku todella olla niin tohelo, että kuuntelee mieluummin tämän päivän jytää, rytisevää poppia, joka kieletämättä myös saa jalat liikkumaan! Mutta ei siten kuin tuo wieniläismusiikin keinunta! Eihän tarvitse kuin sulkea silmänsä ja olet mukana keinumassa leveinen hameinesi komean, jos ei nyt ihan tämän Jonaksen, mutta tulisilmäisen kavaljeerin käsivarsilla! Ihan asia tuo hyvä mielikuvitus!

Wien oli päästänyt kansan nauttimaan musiikista, ulkona ja ilman maskeja ja turvavälejä, joita ei näyttänyt olevan myöskään soittajilla. Nyt vaan peukut pystyyn, ettei koronapoika ole saanut otetta itävältalaisista, siletähän se kaveri keväällä lähti Euroopan kiertueelle.   

 

Olen lopettanut varsinaisen erityneisyyden, olin eilen pelaamassa pienellä porukalla ja tänään meitä oli vain kuusi. Luin aamulla Hesarin  ja tallensin pääkoppaani korona-ohjeet: ikkunat auki, kunnollinen ilmanvaihto, mikä minun kielelläni tarkoittaa läpivetoa. Vain yksi uskali nurista pakkasen tuomista sisätiloihin, mutta haki sitten ihan kiltisti toppatakin, näytti tarkenevan. Ilmojen kylmentyessä täytynee keksiä porukalle villahousuja ja sukkia, vaikka parempi olisi uskoa, että koronapoika on häipynyt muiille maille! Mutta raikkaan ilman puolesta ei tämä peliporukka ainakaan sairastu. Maskejakin oli tarjolla, mutta jätettiin käyttämättä, kun tuuletus oli niin tehokas ja etäisyyden pitäminen onnistui jopa kahvipöydässä. Kahvittelu siirrettiin hienomman väen puolelle topatuille tuoleille, olo oli kuin entisajan kahvikekkereillä ainkin! Oliko pullapitko "Kanniston" tuotteita, sitä pohdiskellessa ilmeni, että joukossa oli yksi, jolle nimi "Kannisto" ei kertonut mitään! Ajatella! Mutta toki hänet nopeasti valistettiin ajan tasalle. Tuntui oikein ruhtinaalliselta "olla lätkimässä kortteja", kuten kirjakerhon vetäjä armollisesti ilmaisi ja että "lätkintä" se on ihan toista kuin kirjallisuusesitelmän pitäminen! No onhan se, viikon päästä olisi pidettävä se mieltä ja päätä kohottava selostus saksalaisesta tämän vuosituhannen teoksesta, "Lyhyehköjä päiviä". Kertoja on istunut hiekkalaatikolla suurimman osan kirjoitusajastaan, tiki ollen vasta puolessa välissä, että ehkä se siitä avartuu ja pääsen sieltä jotain kerrottavaa etsimään.

Helsingissä hallitsee vihreät arvot ja hyvä niin. Tosi vihreät kasvattavat ruokansa itse ja sijoittavat kasvilaatikkonsa kaupungin puistoihin ja vihreä vaikka itse olenkin, joku tolkku pitäisi olla, sillä eihän nämä ylikasvaneet istutukset koheloine puulaatikoineen kenenkään silmää hivele! Alkaa epäilyttää kaupunkisuunnittelijoiden kauneuden ymmärys, panee miettimään , sillä hehän päättänevät mitä mihinkin rakennetaan! Kun tämän maun mukainen kivitalo ilmestyy Asema-aukiolle, niin millainenhan se oikein olisi?!

Kohta ei Pikkumiehen varpaita palella, keltaisesta aloitetaan, se on hyvä unisukan  väri. Mummin se on kuitenkin vielä kudottava, sillä vuosi sitten aloitettu virkkauksen opettelu taitaa jäädä unohduksiin, uudet on harrastukset ja opit. Lukeminen on se juttu nyt, jota Mummi yritti vähän vauhdittaa tarjoamalla kaksi vaihtoehtoa: " Sivu ja pitsa tai pitsa rahana ja kaksi sivua!" "No se sivu ja pitsa, mulla on jo rahaa, sinä annoit synkkärillä, en tarvitse lisää." Eihän tällaista muksua olekaan, joka ei rahaa tarvitse?! Kyllä omat ei ikinä menneet tuohon lankaan, sen rahan eteen tehtiin muutakin kuin luettiin kaksi sivua! Tässäkin on kaksi vaihtoehtoa, joko poika on pihi tai Mummi on lahjonut liikaa! Ehkä se on tuo ensimmäinen vaihtoehto, on meillä suvussa sellainenkin!

Kaupunkireissu!

 Niin pienestä se on kiinni, elämä tuntui jo melkein tavalliselta, entiseltä! Minulla oli tänään hammaslääkäri! Keskustassa, Forumissa, melkein kuin ulkomailla, sillä edellinen käyntini siellä oli 170 päivää sitten, silloin me lukkiuduimme kodin seinien sisään viirusta pakoon. Kuljeskelu kaupungin asfalteilla ihmisiä karttaen ei vapauden tunnetta antanut , joten riemu oli tänään oudon kutkuttava! Ratikkaan en sentään uskaltanut, halunnut, kun kävellen olin ennenkin tuon taipaleen taittanut. Tungosta kaupungilla? Ei toki, väljää, tyhjää, vain Aseman seudun kohdalla ohittaminen etäältä oli vaikeaa. Kuuliaisesti laitoin naamarin kasvoilleni jo Forumin hississä, jossa olin yksin, naamari kasvoilla saavuin Mehiläisen aulaan, siellä oli väljästi pari muutakin ihmistä, ilman naamaria. Ilmoittauduin ja tajusin, että olin menossa hammaslääkärille, maskin pito ei ehkä ole luontevaa potilaalle! Joten poistin sen ja viikkasin , vastoin ohjeita, laukkuuni odottelemaan tulevaa tarvekäyttöä. Kuinkahan kauan kurja viirus viihtyy käytetyn maskin suojissa?! Kai se jossain vaiheessa kuolee, joten pihi käyttäjä voi käyttää maskinsa uudelleen- vaikka viikon kuluttua?! Hampaat olivat kunnossa, samoin lasku. Mieluusti  avaan kukkaron nyörejä hammaslääkärin kohdalla, minä olen kokenut aikoinani käsiporan, se on tiukasti hammasmuistissa ja tuskinpa sieltä katoaakaan.Viimeiset rahani laitan hampaisiin ja tietysti Pikkumiehen pitsoihin!

Pikkumies ei kohta ole enää pikkumies, hän on vetänyt pituutta ja saavuttaa kohta Mumminsa. Uusia villasukkia tarvitaan ja tänään tein elämäni enimmäisen visiittini Kaisaniemen Tokmanniin.  Ostajan  toiveita ajatellen, mutta kauppiaan kassan kilinää ei ollenkaan, villalangat oli sijoitettu heti oven suuhun, siitä joka väriä kassiin ja muovipussia onnellisena heilutellen kotia kohti. Oli tullut tehtyä kaupunkireissu

Hesarissa oli ilmoitus 14.9.1969. Näytin miehelle, että tuollainen juttu se tapahtui meidänkin vaatekomerossa ja moinen kokoelma on katsottavissa tälläkin hetkellä, kun komeroon kurkistaa! Kokoja oli kuitenkin 13, ehkä se muhkein vatsakas ei ollut kovin myyvä, kun mainostaja on joutunut lyhentämään valikoimaa! Tuosta valikoimasta puuttuu myös ainakin yksi koko, mutta alkupäästä, sillä olemassa olevilla kiloilla mies katoaisi jo ensimmäisiin housuihin! Ei lihota Kanniston pullat muita kuin vaimoa, jonka kilot ei katoa, syöt tai et. Muutaman kilon antaisin mielelläni jollekin, ihan kateellisen kuuntelin, kun systeri ilmoitti kadottaneensa yli kymmenen kiloa tänä korona-aikana! Muut juttelee saavutetuista koronakiloista, tämä onneton kadotetuista! 

Syksyn ihmisenä yöt ovat minulle mieluisia, on rauhoittavaa katsella naapuritaloon sytttyviä valoja, ihmiset ovat kotona viettämässä iltaa, kuka mitenkin, mielikuvitus laukkaa.Tuskin täällä kovin moni seisoo kameransa kanssa ihailemassa taulua, jonka asuntojen valot luovat. Mielestäni kaunis.

Ennen hammaslääkäriin lähtöä ennätin katsella hetken päivän Suomi-elokuvaa. Yhdeksäntoista vuotias Sirkka Sari näytteli viimeisen roolinsa, hän putosi ravintola Aulangon piippuuun ja kuoli.Traaginen tarina ja vielä tottakin.

Kuuhullu väärään aikaan.

Kun ei nukuttanut, hiipailin parvekkeelle keskiyön tuolla puolen ja yllätyksekseni huomasin, että kuu mollottaa yötaivaalla vastapäisen talon katon yllä! Ei se kyllä ole ennen siellä tuijotellut, liekö korona muuttanut senkin ilmaantumisrataa, sillä meikäläinen on taatusti öitänsä viettänyt parvekkeella taivasta tuijotellen! Ja muutenkin, kuuhöperölle on vain täydellä kuulla merkitystä, nyt tämä puolikaskin aiheutti univajeen ja kuuhun tuijottelun. Monenlaisia asetuksia virittelin, mutta käsivaralla kuu ei suostunut tarkentunmaan, kunhan nyt heitti kirkasta valoaan kuvaajan silmiin, aiheuttaen siellä tietysti migreenihyökkäyksen! Onneksi Amerikan tytär on varustanut äitinsä pilleripurkeilla, pari nappia ja jääpussi, siinä odotat unta tulevaksi, mies nukkuu jo.

Virkeänä seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan istut katsomaan Suomi-leffaa, joka on juuri sopivan haastava eilisen pääkopalle, uskomattomia sotilasfarsseja suomalaisille on tarjoiltu viiskytluvulla! Ja katsoinhan sen nyt minäkin, jopa muutamassa kohdassa naurahdinkin. Ei ole siihen aikaan taidettu kysellä näyttelijöiltä, kiinnostaisiko moinen osa, sillä ihan nimekkäitä näyttelijöitä olivat elokuvaan saaneet. Se on ihmeteltävä, kuinka hienoa kuvaa sen ajan elokuviin on saatu, joskus suorastaan todella upeaa kameran käyttöä, jo sen vuoksi katselen, ei digitointikaan huonoa kuvausta saa hyväksi.

Perjantai on telkkarin katselupäivä, ja tänään sinne oli palannut ohjelma "Marja Sannikka". Hän sohaisi isoon muurahaispesään ottamalla kantaa Veikkauksen rahapeleihin ja siinä lähinnä peliautomaatteihin kauppojen sisääntulon portilla. Veikkauksen tuotoilla maksetaan iso osa urheilua, oopperaa, teatteria ja monenlaista kulttuurijuttua. Moitteen aihe oli, että "Veikkaus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille!" Tiukasti ajatellen näinhän se menee, sillä eipä moni kansaneläkeläinen oopperaa harrasta, mutta lipsauttaa pennosensa peliautomaatin kitaan sitä maitopurkkia ostamaan mennessä. Monelta jää ostamatta omat makkarat, kun hedelmäpeli vaatii kolikoita aina vaan lisää ja lisää. Kauppiaat tykkäävät, kun peliautomaatti kilisee, aina siinä matkalla joku eksyy ruokaostoksillekin, eihän sitä muuten jaksa pelatakaan! Muistui tuossa ohjelmaa seuratessa muuan tytär, joka Amerikoista tullessaan räväytti silmänsä lautasen kokoisiksi huomatessaan, että tyttären suosikit, hedelmäpelit on pelattavissa kaupan aulassa! Noin vain, ilman valvontaa tai kyselyä! Tytär kun oli joutunut pelin lumoihin Las Vegasissa ja ihan samanlaisilla pelikoneilla! Siellä se oli synnillistä ja täällä koti-Suomessa joka pojan pelattavissa! Hetken tyttären vanhemmat olivat huolissaan kolikoiden katoamisesta "kansanterveydelle", kuten silloin koneen kyljessä kerrottiin, mutta huoli oli turha, automaateista katosi hohto, niistä tuli "joka-pojan-pelikoneita".

 Syksy tulee, varpaat tarvitsevat jo villasukat parvekkeella istuessa.Olen lukenut outoja kirjoja , tilityksiä omasta elämästä, kuten Alex Schulmannin "Unohda minut". Kirja oli niin tuskallista lukea, että teki mieli karjaista kerran jos toisenkin , että unohda se jo! Alkoholistiperhe, jossa sekä isä että äiti joivat. Heikko isä ja tavallaan vahva äiti hallitsi juoppoudellaan lapsiaan.  Lapsihan on lojaali vanhemmalleen ja tässä tapauksessa myös pelokas, sillä väkivalta oli läsnä. Kirjaa on kehuttu, silti se ei ole minusta muuta kuin tilitys omasta riippuvuudesta äitiin, sairaskertomus.Miksi näin suuri tarina kirjasta?! Siksi, että jotenkin tämä aika tuottaa tuollaista itsetilitystä teos teoksen perään,  kirjallisuuslinkit niitä ehdottavat, joten tilaan kirjastosta ja kun haen ne kotiin, enhän voi jättää lukemattakaan! Ainahan kirja voisi olla hyvä! Ja ellen luen, en sitä tiedä. Outo aika.

 Outo on tämä uusi Googlen versiokin, kuvia ei voi asettaa mieluiseen paikkaan, joten käriskää. Tuo krassikuva olisi pitänyt olla alimmaisena, mutta ei nyt ole.Kysyn silti, tietääkö joku, mikä olio tuo pieni musta, joka koristaa kukkien ja lehtien varsia? Senhän voi sormilla liistrata, mutta kohtahan pakkanen sen tainnuttaa, en siis viitsi.Mutta mitä se on ja mistä se tulee?! Ei näytä suuremmin krassia haittaavan.

Ostin lipun  Leffaoopperaan, jospa korona olisi jo kadonnut kuukauden päästä! Ellei maailma pala poroksi sitä ennen, California on tulessa,on  huoli ystävistä, tyttärellä vain savuhaittoja, onneksi. Korona jyllää maailmalla, sekä Sveitsissä että Californiassa, meilläkin, turvavälit, maskit ja avonaiset ikkunat, niillä pitäisi pärjätä. 

Kahvilaihminen

 

Mikä se on , kun mies ostaa vaimolleen pussillisen pullia ja vaimo juo kahvinsa viiden pullan ajan parvekkeella yksin? Mies tulee lenkiltä ja juo kahvinsa kadun toisella puolella olevassa Kanniston Leipomon kärpäsen kokoisessa kuppilassa? Se on ”kahvilaihminen”, ihmistyyppi, jonka erinomaisuutta en osaa oikein  arvostaa. Se tyyppi myös ystävänä haluaa tapaamiset Ekbergille,

ostaa siellä juuri ne määrätyt ruotsalaisuuteen viittaavat leivokset, ne, joista tämä ymmärtämätön kahvittelija ei tajua tuon taivaallista! Kauniita ovat, se on myönnettävä, mutta että niiden maun vuoksi on matkustettava ratikalla kaupungin toiselle laidalle, varsinkin, kun molemmat asuvat pienen kävelymatkan päässä toisistaan, menee ymmärryksen yli. Mutta niin se vain on, kahvilaihmiset, jotka useimmiten ovat saaneet nauttia elämästään Vaasassa tai Merenkurkun ruotsalaisella puolella pienenkin osan nuoruudestaan, heille tuo piipahdus Ekbergillä, Kannistolla tai muinoin Stockmannilla voittaa mennen tullen alakerran K-kaupasta ostetun pullan ja kahvihetken omalla parvekkeella. Suon sen heille mieluusti, varsinkin nyt kun tänä  korona-aikana riskiryhmäläisen ystäväni kahvittelut ovat siirtyneet tulevaisuuteen ja miehen pullatteluun en pysty vaikuttamaan, hän kun haistaa tuoreen pullan tuoksun kilometrien takaa, ennen sinne, nyt sentään vain kulman taa.

Arkadiankadulla Naisliitossa kokoonnuttiin maskit naamalla, ensi kertaa minulle ja parille muulle.

Istuin avonaisen parvekkeen oven vieressä ja tunsin itseni aika turvalliseksi, etäisyyttä oli. Kävni ottamassa  itsestäni muiston naamari naamalla ja postasin sen Facebookiin, tyttäreltä tuli peukutus hyväksynnästä ja landen kampaajalta viesti, että ”En sinua tuntisi, jos vastaan tulisit!” Niinpä, naamareihin ja huntuihin pukeutuneet ovat nyt samalla viivalla kuin me maskin käyttäjät ympäri maailman, muutumme kaikki ”sisaruksiksi”, kuten yksi kommentoija sanoi. Puistattaa, kun ajattelen tällä hetkellä syntyviä lapsia,  onko heille uusi normaali, että koko väestö suojaa naamansa maskilla?! Kuljemme toistemme ohi kuin tuntemattomat, sellaisena tämä aika historiassa tulee näkymään.

Korona on muuttanut monta muutakin asiaa meillä, vuorokausirytmi on päälaellaan. Aamu-unisena olen nautiskellut  unen parhaasta osasta päivän puoleen väliin asti, totuttanut miehen samaan rytmiin. Seuraus tästä on tietysti, että emme ennätä juuri minnekään, yhteiskunta pyörii kuitenkin vielä entiseen malliin, ilta tulee aina vaan aikaisemmin! Naisliiton virkeät mummut olivat sopineet ajankohdaksi kello yksitoista aamupäivällä, ei auttanut vastaan paneminen. Kertaheitolla meni elämänrytmi sekaisin, siis että joku asia oli toimitettu kello kaksitoista päivällä, hetkellä, jolloin meikäläinen tavallisesti nauttii aamuteestä, herätti kysymyksen, että miksi?! Ei tuota enää kunniaa mummoikäiselle, vaikka nousisi kukonlaulun aikaan ylös. Kaupunkilaiselle eläkeläiselle on ihan sama, nukkuuko aamulla vai pistääkö päänsä tyynylle kello yhdeksän illalla, tärkeintä  lienee,  haluaako televisionsa suoltavan ohjelmaa aamuisin vai iltaisin ja senkin sanelee ohjelman laatu, iltaviihde vai aamuohjeistus. Mitä voi tehdä kerrostalossa aamuisin?! Luultavasti sitä kaikkea, mitä nyt yleensäkin voi aamuisin tehdä, imuroida, pestä pyykkiä, voimistella, istua tuijottamassa televisiota! Aamu-uninen  tuskin kykenee muuhun kun kuin tuohon viimeiseen, tajuamisen taso on kuitenkin sen verran kehno, että sekin kannattaa jättää iltaan ja niinhän tämä nyt eläkeläinen on ikuisesti asiansa hoitanut. Paitsi maalla, siellä nousin monesti  kukonlaulun aikaan, kuljin kameran kanssa peltojen ja järven reunaa, nautiskellen luonnon suuresta kauneudesta  ja hiljaisuudesta.

Kellon lähestyessä seitsemää, alkoi silmä harittaa ja sänky kutsua, se sopikin hyvin, sillä aamupäivän kova aurinko ei kuvaajaa miellytä.

Sitä hiljaisuutta mietin tänäänkin kävellessä Kaisaniemen rantaa ja pakkokuunnellessa mieletöntä  selostajan huutoa jossain tapahtumassa kentällä!

  Samaa ihmettelin eilen Pikkumiehen jalkapallo-ottelussa, vastapuolella oli venäläinen valmentaja ja hän ei ollut varmaan sekuntiakaan ääneti  ja se ääni oli pelkkää venäjää! Pienet pelaajat tietysti ymmärsivät, mutta meille katsojille ja toisen puolen pelaajille ymmärrys oli nolla .Asiaa ihmettelin ja minulle selviteltiin , jotta ”Pojat ymmärtävät kyllä myös suomea” . Sain vastauksena tuhahduksen ilmoittaessani, että olisi ehkä ollut kiva muidenkin ymmärtää. Ehkä sitä ei tarvittu. 

Nyt mies katselee televisiosta kisoja Tampereelta ja kas kummaa, selostaja ei huuda, vaan puhe kuulostaa ihan normaalilta! Olisko syynä katsomon tyhjyys, voi selostaa normaalisti puhuen, kun ei ole porukkaa, jolla on tavallisesti aina huutanut selostuksensa!? Tuollaista urheilua minäkin voisin katsella, ehkä. En muuten muista, että taitoluistelukisoissa olisi missään sarjassa huudettu, että "älä tyri, luistele paremmin, hyvä hyvä, siitä nyt piruettiin...!" 

Kuvia ei edelleenkään uskalla kovin liikutella, ne poksahtavat ihan ommiin juttuihinsa ja sen jälkeen myös tekstien paikat saattavat vaihdella. Harmittaa, lähinnä itseäni, haluaisin tarjota lukijalla kauniin, järjestyksessä olevan postauksen.Korvaan tuon puutteen tällä kauniilla krassilla....