Elämää silloin ja nyt

 Tänä korona aikana  tulee katseltua päivisin lähetettyjä Suomi-filmejä. Miten katsoo nykyajan nuori elokuvaa Pikku-Matista maailmalla ? Tuskin uskoo näkemäänsä, naureskelee ja toteaa , että onpa taas tarinalla aihe! Tarina on sijoitettu 1940 -luvulle, jonnekin sotavuosien väliin. Matti on Mummonsa hoivissa, äiti on lähtenyt , isää ei tunneta.  Matti karkaa huutolaislapsen kohtaloa, saapuu junalla Helsinkiin ja kysyy töitä. Matti on yhdeksän vuotias ja koko omaisuus on hänen yllään.Tuttu tarina saduista.
Mutta ei pelkästään saduista, tämä samainen tarina on minulle kerrottu muutamaan kertaan ihan totena ja aina se tuntuu yhtä uskomattomalta. Kun nuorimmaiseni syntyi, naapurista tuli täti naapuriapuun. Vuodet välillämme eivät olleet kymmentä vuotta enempää, mutta kokemus elämästä oli vuosia pitempi. Nainen miesten kanssa metallihiomossa, se muovasi kielen ja kovan käytöksen, sisun , jolla hoidettiin lapsille koti ja heitettiin juoppo aviomies kyydistä pois. Naisesta tuli meille tärkeä henkilö.
Tuona päivänä elokuvaa seuratessa mietin hänen eläänsä. Hän oli nelivuotias, kun äiti kuoli pikkuveljen synnytykseen, oli olemassa isä, hän kävi töissä jossain ja isosisko , joka oli lähtenyt piiaksi Helsinkiin. Sisko sai pikkuveljen hoidettavakseen, naapurista löytyi imettäjä lapselle. Isä löysi uuden vaimon. Leipä oli tiukalla, siskon oli lähdettävä tienestiin, kuten sanonta kuului. Sisko oli yhdeksän vuotias. Hän astui Siuntion asemalta junaan, kädessä paperikassi muutamaa alusvaatetta varten, päällä ainoa mekkonsa. Hän tuli Helsingin asemalle kuin tuo kuvassa näkyvä PikkuMatti, kysyi lähimmältä vierellä kulkijalta, tietäiskö hän, mistä saisi työtä? Hänet neuvottiin erääseen osoitteeseen ja sinne hän sitten päätyi piiaksi. Palkannut rouva oli kysellyt , onko karjanpaisti hallussa, miten on pullan leipomisen kanssa?! On on , hallussa on, kotona on tehnyt kaikenlaista, kokkikouluunkin oli ajatus. "Tekemällä oppii", oli tämän tytön tapa elää elämäänsä ja niin hän  keitteli ja leipoi tässä "paremmassa perheessä" muutaman vuoden ajan ja hänen lihapullansa ja korvapuustinsa tulivat kuuluisiksi koko tuttavapiirissämme.
Satavuotias äitini eli samoihin aikoihin hyvin suojatun elämän, vanhat vanhemmat varjelivat kaikelta pahalta, rahaa oli kouluttaa, vaatettaa ja kalustaa oma ensimmäinen koti. Silkkihansikkailla kasvatettu äiti jäi pehmeäksi ja  maailman pahuutta ymmärtämättömäksi. Näillä kahdella naisella oli ikäeroa vain viitisentoista vuotta, silti äiti tuntui aina paljon nuoremmalta, työläisnainen ja hepsankeikka, olisi pohjalainen anoppini sanonut. Hepsankeikka olin minäkin  armaan anoppini mielestä  napatessani hänen poikansa juuri täysi ikäisyyden kynnyksellä. Omat tyttäreni lähtivät maailmalle hyvin varustettuina parikymppisinä, äidin mielestä ihan kelpoisina itsenäiseen elämään. Tämän päivän kolmekymppinen on nykypäivän "parikymppinen". Tuohon laskukaavaan ei millään sovi ajatus yli seitsenkymppisestä vanhuksesta, en suostu.
No, tässä ei nyt ollut mitään järkeä koko kirjoituksessa, mutta kun kerran kirjoitin, niin sitten kirjoitin. Ajatus on  kovin tahmaantunut tämän koronan vaikutuksen vuoksi, se ei juokse, olo on kuin pitkää piimää. Tähän tottuu, nolo juttu.

Pikkumies on opiskellut allakkaa ja löytänyt sieltä tärkeät päivät, ehkä jo tuolloin voi juhlistaa eloa kakkukahvilla Mummilassa!Nyt toistaiseksi vain etänä.

Äitienpäivää

 Vuoden 2012 Äitienpäivä on ollut tämän elämäni tärkein, silloin minusta tuli Mummi!Toinen yhtä tärkeä Äitienpäivä oli vuonna 1964, silloin minusta tuli Rouva. Kolmas kerta oli puhelinsoitto, joka kertoi, että paras ystäväni oli kuollut. Vuosien varrella Äitienpäivä on liikunut päivän kymmenen molemmin puolin, se on viikko, joka ei hevillä pääse unohtumaan. Siihen mahtuu Aarnen syntymäpäivä ja hautajaiset, isän kuolinpäivä ja hänen äitinsä, minun  mummoni syntymäpäivä. Siskon nimi tuli allakkaan vuosia myöhemmin samalle päivälle.

Kävin läpi vuodesta 2012  Äitienpäivät, kesäisen lämmintä on ollut. On viety Isomummi ravintolaan syömään ja Pikkumies oppimaan pöytätapoja. On katseltu lokkien ja joutsenten touhua Töölönlahdella, menty Pihlikseen Isomummin luon kahvittelemaan, viety Isomummi Lindan pihalle istuskelemaan, kuvasta päätellen hyvin suomalaisittain koronaa enteillen välimatkaa pitäen. Päivää on juhlistettu myös Pikkumiehen kotona kavereiden kanssa. Kaikki nämä oli mahdollista silloin, nyt on Korona. Korona pitää meidät riskiryhmään luokitelleet kotona, tosin aioimme uhmata ja uskaltaa nauttia Äitienpäiväkahvit Pikkumiehen ja äitinsä kanssa pihalla, on luvattu lämmintä nytkin. Huhun mukaan Pikkumies aikoo lahjoa Mumminsa mokkapaloilla! Siitä se isoksi kasvaminen alkaa, mokkapaloista .

 Ruusu kuuluu Äitienpäivään. Nyt ei ole pihaa, jonne sen laittaisi, mutta viime vuotinen on säilynyt talven yli purkissaan ja elättelen toivoa, että se vielä kukkii!  Siinä on jo pienet lehdet, kukkia saan ihailla tämän vuoden tulokkaasta, perinteinen ja kaunis.

 Rautaientorin orvokit kukkivat upeasti vuosi sitten, miten lie tämän vuoden kukkaistutukset? Koronan rajoittamat kävelylenkit eivät keskikaupunkia nyt suosi.