Hyvää uutta Vuotta 2020 jouluisin muistoin.

 Montakohan kertaa sitä on kävelty valkoisissa lenkkareissa joulukuun lopussa?! Ja nyt näyttää siltä, että kävellään vielä Tammikuussakin. Entäs tuo äitienpäiväruusu parvekkeella, tyttären ei varmaan tarvitse ostaa uutta, ehkä se kukkii kevääseen asti, kun on vieläkin nuppuja avannut!
Eipä silti , ei täällä Hesassa kohta enää tarvita takkiakaan, kun joka paikka on täydennysrakennettu kauppakeskuksella, jonne pääsee jollain vehkeellä astumatta jalallakaan ulos. Kävimme katsatamassa uusimman, Pasilassa jouluksi avatun Triplan. Ihmisiä, tavaraa, käytäviä, tilaa, täynnä olevia ruokapaikkoja ruokailijoineen, ihan kuin oltaisiin Hong Kongissa, yhtä nälkäistä porukkaa!Mies oli käynyt aiemminkin tarkistamassa pullakahvipaikat ja oli suuresta löytänyt sen pienimmän, muutama baarituoli, mutta santsikuppi käytössä. Edelleen olen sitä mieltä, että kotona kahvittelu on halvempaa ja olen siinä onnellisessa asemassa, että ostamisen ilo on kadonnut, samoin tarvekin. Mutta löytyi sieltä yksi mielenkiintoinenkin paikka, Musiikkimuseo FAME, kooltaan pieni, mutta jos osaa tai haluaa käyttää kaikkea sitä nykytekniikkaa, jota se tarjoaa, voi siellä viettää pitkänkin tovin.Pikkumiestä kavereineen ajattelin, se voisi kiinnostaa.

Tämän joulun onnellinen tapahtuma oli "sen oikean Joulupukin ja Muorin" tuoma perinteikäs Joulusäkki, joka muuten on todella nimensä arvoinen Jyväskylän Tyynelän Tavaratalon säkki  noin viidenkymmen vuoden takaa! Että osaa se pukkikin on säästäväinen! Taitaa tämä joulu jäädä historiaan muutenkin tynkäjouluna, sillä vanhimmat viettivät sen Rapakon takana, joten meitä oli joulupöydässä juuri sopiva sakki, kolme tuolia jäi istumatta, seitsemän oli käytössä. Kyllä lapsen uskoa joulusatuun on ilo seurata, meille kaikille siinä oli se joulu!

 Monenlaisia ilon aiheita joulu toi.Vanhimman amerikan vanhemmat pääsivät viettämään kotijoulua pitkään sairastettuaan, terveiset laitettiin tämän Facen välityksellä, kiitos niistä. Huono omatunto uneliaaseen oloon täällä harmaassa Suomessa ei tunnu niin suurelta, kun koiratytötkin näyttävät uupuneen jouluähkyyn Kalifornian kirkkaasta auringosta huolimatta! Ilon aihe on sekin, että Hämeenlinnan täti ei harmittele yksinäistä jouluaan , vaan nauttii hoivasiskojen käynneistä ja television jouluohjelmista. Meidän joulupöytään kyllä mahtuisi parikin yksinäistä mummoa, mutta ikä painaa sen verran, että he  sanojensa mukaan haluavat olla rauhassa omassa kotonaan, säästäen näin minut huonolta  omatunnolta. Yksi sentään saatiin ja sen myötä onnistuttiin viettämään railakas ja maukas joulupäivä Sipoon mustissa maisemissa!

Stockan jouluikkina ei enää ole mitään, mutta Fazerin ikkuna voisi ollakin ! Siellä karkkien joukossa seikkaili koko tonttujoukko ja pöydän ääressä istui "vanha Napoleon", teddykarhu, joka ostettiin keskimmäiselle Saksasta, mutta joka sai nimensä Ranskasta! Tämä karhu kainalossaan keskimmäinen aloitti koulunkäyntinsä!





 Onnellista Uutta Vuotta 2020 !

Hyvän Joulun tervehdys Teille.

 Musta Joulu. Mikä kauhea sana! Sellaisen sääihmiset nyt lupaavat Hesan seudulle. Myöntää täytyy, että on siinä hyviäkin puolia! "Vanhana", kuten mies aina muistuttaa, liikkuminen on turvallisempaa, helpompaa ja taloudellisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Toistaiseksi on pärjännyt vanhalla toppatakilla, mitä uutta ostamaan, kun ei talvea ole! Talvikengät, bootsit, huopatossut, karvahatut, turkit,toppahousut, rukkaset,liukuesteet ja mitä niitä vielä onkaan!Ei ole tarvinnut, mikä rahansäästö! Joksus miettii, jotta miten sitä on yleensäkään ollut varaa kaikkeen mikä liittyy talveen, sukset, monot, luistimet ja se pakollinen lasketteluretki jonnekin kylmään ja lumiseen paikkaan! Jos olisi ollut oikein taloudellinen, olisi laittanut "talvisumman" possuun, niinhän sitä ennen tehtiin, kun tupakanpoltto loppui!Se tauti on edelleen loppu, mutta enpä enää ole pennosia possuun pudotellut, olisi kannattanut, sillä eipä tuo Lottokaan näytä mitään tuottavan."Ja mistäs luulet pennejä saavasi?!" tuumasi Pikkumies, kun pennistä puhuin.

Posti on ollut kiltti ja pudotellut jonkinmoisen nipun joulukortteja, ne kerätään isoon keramiikkavatiin , jonne olen yli neljänkymmen vuoden ajan kerännyt kaikki vuoden mittaiset postin tuomat.Kun ensimmäinen joulukortti putoaa postiluukusta, vuoden muut kortit saavat häädön ja vati täyttyy joulukorteista. Sitten joulupäivänä luemme yhdessä kortit, muistelemme ystäviä ja huokaamme, että pitäisi pitäisi pitäisi...siis kutsua kylään. Ennen tuokaan asia ei ollut mikään suuri juttu, sitä vaan soiteltiin, jotta "tuu kahville, juttelemaan tai drinkille", ystäväni sanoi, jotta "mikset soittanut eilen, silloin olisin voinut tullakin!"Ja minä hyppäsin autoon, otin pullat mukaan ja menin kahville. Se oli silloin se, nyt tarina on toinen. Tästä kahvittelun vaikeudesta tulee mieleen äkkivisiitit maalla, aina oli tervetullut, molemmin päin. Aasinsiltana sitten upeat lumiset pakkastalvet, siispä kaivelin esiin vanhoja lähetettyjä joulukortteja, joissa on se oikea joulun tunnelma!Nyt Suomi taitaa mennä poikki keskeltä, toisella puolen on se Musta talvi vesisateineen ja toinen puoli kärvistelee lumen ja pakkasen kourissa ja nauttii.

Vanhin soitteli Rapakon takaa, siellä ykdeksänvuotias Emma-tyttö on toivonut joululahjaksi puhelinta. "Ei tule puhelinta, mitä tuon ikäinen nyt puhelimella tekee?" Ja sitä se juttu sitten aukeni ja sain ihan kunnolla puolustaa suomalaista yhteiskuntaa liiasta edityksellisyydestä tietotekniikassa! Miksi lapset tarvitsevat kännykän, miksi kouluissa tarvitaan kännyä ja läppäriä, miksi pankit laittavat mummot hankaluuksiin maksuliikenteessä ja miksi tämä maa nimeltä Suomi on koko ajan edistyksen kärjessä, miksi ei voi pysähtyä hetkeksi, onko koko ajan oltava paras ja ykkönen?! Huonosti osasin puolustaa ja oli joskus myönnettävä, että hidastaminen voisi olla viisaampaa, mutta kun meidän yhteiskuntamme on vähän erilainen kuin siellä Rapakon takana! Meitä on myös vähemmän. Meillä lapset kulkevat yksin liikenteessä, koulussa ja kavereiden kanssa, tulevat yksin kotiin ja viettävät yksin aikaa,vanhempien on saatava yhteys lapseen ja se toimii hyvin kännykällä. "Siis on lapsenpiikana" , usein, myönnän. Onneksi en sentään alkanut puhua uudistuksesta nimeltä Robotti ja älylattia, joita molempia vissiin jo käytetään Palvelutaloissa paikkaamaan henkilökuntaa. Tämän päivän lehdestä luin, että älykello on jo syrjäyttänyt puhelimen, sillä esimerkiksi "älykello mahdollistaa, että kahvilassa käydessä ei tarvitse ottaa mukaan puhelinta eikä maksukorttia tai käteistä, jota muuten ei kohta saa enää mistään." Että kyllä meidän suomalaisten mummojen ja pappojen on oltava älyn jättiläisiä, jos -ja kun- aiomme osata hallita laitteitamme!

Älyn jättiläisiä on meillä sekä Eduskunnassa että Poliisissa.Toimi Kankaanniemi ehdotti, jotta tehtäisiin Jyväskylästä Suomen pääkaupunki! Viisas Valtio päätti jättää selvittämättä pääkaupungin siirron pois Helsingistä. Kulosaaren sillalla oli peltipoliisi, jonka kamera naksutti sakkoja autoille. Nyt poliisi on viisaudessaan päättänyt maksaa takaisin perityt sakot, sillä liikennemerkkiä ei oltu ilmoitettu lain vaatimalla tavalla, joten sakot eivät ole kelvollisia! Ei meillä nyt ihan kaikki toimi älyllä, vaikka ykkösiä ollaankin.

Tällaista se olisi , jos meilläkin olisi valkoinen joulu! Joten nauttikaa näkymästä ja
 olkaa Onnellisia Joulun aikaan ja aloittakaa Uusi vuosi 2020  hyvällä tuurilla ja liukastelematta!

Värejä värejä

Museokortin toimivuutta on kehuttava , sillä se mahdollistaa hätäisenkin käynnin Museossa , ainahan voi tulla uudelleen. Näin jouduin vastaamaan takkiansa noutamassa olevalle närkästyneelle rouvalle, kun manailin narikkanaiselle ,etten viitsisi takkia riisua näin lyhyelle käynnille, sillä olin matkalla pelaamaan bridgeä. Totta rouva puhuikin, näyttely on hyvin laaja ja tarvitsee uuden käynnin. Voi olla , että otan Pikkumiehen mukaan,ihan vaan näyttääkseni , kuinka ihania värejä on maailmassa ja kuinka niitä on mahdollista käyttää! Tuttuuden tunne tuli värikarttoja katsellessa, Tikkurilan tehtaan muinoiset "Jokerin" värikartat  olivat työssäni suuresti käytössä, niitä myös käytin remontoidessa kolmeakin omaa huushollia! Nuorena ei päätä heikottanut, meilläkin oli joka huone riemunkirjava. Ja hyvin viihdyttiin.
Pukusuunnittelilajanakin tämä taitelija esiintyi, joka iltapuku olisi kelvanut sellaisenaan Linnan juhliin ja ne on piirretty 30-luvulla! Paljon oli kaunista katsottavaa, mutta minun silmäni näkivät vain värit ja piirretyn kynän jäljen. Toki huomioin ja tallensin tuon kudonnaisen, se riippuu Vaasan kirkossa alttaritauluna ja mies on Vaasasta!

Pikkujouluja on taas liikkeellä, Kallion musiikkikoulun jouluhla pidettiin Koskelan kappelissa luultavasti viimeistä kertaa, sillä koko Koskelan vanha sairaala-alue on pelkkää monttua ja telinettä, sinne rakennetaan asuntoja huomat määrät.Itkettää ihan kauniin puiston katoaminen, mutta kaikkea ei voi säästää,todettava on.Huonokuntoiset joutuvat katoamaan uuden tieltä.Ainoa, mitä toivoisi, niin minä kuin moni muukin, että ympäristössä säilyisi vielä puita, pensaita, metsää ja vapaata tilaa. Koskelan kirkossa olimme mekin, kuuntelemassa lasten esityksiä, joista tietysti ilahduttvin oli Pikkumiehen pianolla säestämä "Soihdut sammuu"ja "Mummi, mun pitää soittaa se seitsemän
kertaa !!" Kyllä Mummi ja Vaari olivat ylpeitä! Nyt on vielä kaksi esiintymistä edessä, Annan talolla Skidilän joulussa ja kirjasto Oodissa.Kun vain vatsakipu ei yllättäisi...

Pikkujouluun olin matkalla minäkin, myöhässä tunnin verran, mutta kun ratikka vie ovelta ovelle ajattelin piipahtaa syömässä jouluherkkuja ja katselemassa jouluohjelmaa.Vettä satoi ja ilma oli kuin musta morsian, kiukkuista puuskatuulta täynnä. Ovella oli ovisummeri näppylöineen, ei kelloa juhlatilaan, ainakaan kukaan ei vastannut, pimeäkin oli.Pari puhelua yritin, mutta kuka nyt juhlassa kännykkää katselee, eipä kukaan, joten kävelin kadun vastakkaiselle puolelle odottelemaan kotiin vievää ratikkaa. Samalla lipulla sitten tulin kotiin, avasin oven ja siellä mies istui telkkarin ääressä ja kysyi :"Oliko hyvä ruoka?!" Vastaukseni ,että olihan se, ei ihmetyttänyt katsojaa, sen sijaan ihmetytti telkkarin ohjelma, joka pyöritti samaa ,mitä oli pyörittänyt vaimon lähteissä!

Palkittuja lastenkirjoja tuli tilattua ja niiden tenhoa nyt kokeilen Pikkumiehelle .Kaunis kuvitus ja satukin sopivasti nykyaikaan kantaa ottava, Mummiin se tehosi, Pikkumieheen ei."Lue harppoen, niin minä kuuntelen!" Ja Mummi luki harppoen tylsät kohdat, näyttäen taiteelliset kuvat, jotka eivät kiinnostaneet, eivät siis vedonneet ainakaan tähän lukijaan.

Vapaapäivä Bridgestä

 Jostain syystä olin saanut päähäni, että Teemu Mäenpää on taiteilija, jonka töitä haluan nähdä.Enkä ihan väärässä ollutkaan, pidin ja en pitänyt. Irvokkaista pienoispatsaista en pitänyt, en ymmärtänyt niiden kauneutta ja siten omalle mielelleni tarpeellisuutta, mutta muutama kuva kosketti.Nämä kaksi ja sitten hauskuutti tuo kolmas punainen! Se toi elävästi mieleen kouluajat, jolloin piirustuksenopettajani (nykyisin kuuluisa taiteilija!) hehkutti tuotoksiani. Silloin minä pärähdin ja maalasin kurillani A-nelosen vasempaan nurkkaan kauneuspilkun kokoisen mustan täplän. Kuvittelin saavani pyyhkeitä kurillisuudesta, mutta tulipa kehuja ja reippaasti uskalluksesta ja jne jne. Hetkeksi minulta meni silloin usko osaamiseen ja hyvään taiteeseen.Nyt juuri minulta meinaa mennä usko kielen oikeaan kirjoitusasuun, liekö se niin tärkeää?!
Sen kerran kun kaupungille viitsin lähetä ihan katsomismielessä, niin piipahdin  paikassa nimeltä Gudrun Sjöden värikylläinen kauppa täynnä ekologisia hassutuksia.Tällä kertaa mukaan tarttui parit legginssit, oranssit ja violetit, oikeata mummutavaraa. Minua ei pimeys haittaa, mutta voihan siihen aina jotain piristystä luoda, vaikka sitten oransseilla jaloilla, jos ne vaikka notkistuisivat tuolla konstilla.
Mies oli käynyt hoidettavana osteopaatilla ja tuli tyttären kanssa hakemaan äidin kuppilaan kahville, itsehän minä en ikimaailmassa harkitsisi kahvilaa, sehän maksaa ja kotona kahvi on ilmaista, kai. Kaakao kermavaahdolla oli kaunis juotava, toimitti tehtävänsä keskustelun kyydittäjänä. Kotimatka kulkee Ateneumin ohi, siellä kannattaa aina käydä katsomassa jonon pituutta ja nyt sitä ei ollut edes jonoksi asti! Outoa, sillä Helen Schjerfbeckin näyttely on kerännyt katsojia suuriksi jonoiksi asti, sitä lippuluukulla ihmeteltiin. Me siis pääsimme kuin varkain katsomaan tuota kokoelmaa, joista moni teos on ensi kertaa Suomessa esilläkin! Ruoveteläisten onneksi mies päätti astua väärästä ovesta sisään, sillä Helenin monimuotisen näyttelyn jälkeen emme olisi jaksaneet kiertää enää sitä näyttelyä ja se olisi ollut suuri vahinko.

 Ruovedellä vaikuttaneet taiteiljat , kuulisia kaikki, miellyttivät silmää ja osoittivat suurta osaamista.Tämä Werneri oli todellinen maiseman tallentaja ja se on ihan eri juttu kuin maisemaalari! Kaunista, taidokasta ja ehkä vanhanaikaista, sillä moni nuorempi katsoja käveli huolettomasti ohi. Hämmästys oli suuri, kun esillä oli monen monta satukuvaa, jonka tekijäksi osoittautui inhorealistisena tunnettu Hugo Simperg! Mitään selostusta ei ollut , mihin hän oli nuo kuvat tarkoittanut, vain lystikseenkö piirrellyt?!Kuolema ja kauhu niissäkin oli osin aiheena, mutta sadunoamisella tavalla käsitelynä.kaunista.

Oikeastaan oli hyvä asia, etteä teimme retkemme väärin päin, sillä Helenin vanhuusomakuvat eivät miestä puhuttele. Ymmärän kyllä syyn, miksi hän niitä teki, mutta seinälleni en moisia kokoelmana laittaisi. Yksi riittäisi. Väärin päin siksi, että Helenin tuotantoa seuraten kuvat muuttuivat kuoleman ja vanhuuden piiristä normaalin elämän piiriin. Lapsikuvista pidän ja niin näyttivät toisetkin katsojat pitävän.
 Kopioin tähän suosikkejani, google laittaa niitä omilla tyyleilläään sikin sokin,enpä raaski poistaakaan. Jos vaikka haluatte käydä katsomassa Helenin punaista väriä!
Kotiin tullessa mies istahti tuoliin ja tuumasi:"On kuin olisin ollut töissä koko päivän!" Rasittava vaimo.

Tämä päivä meni sitten hautuumaalla.Mies on haudoilla kulkija ja hyvähän se nyt oli, sillä yksi ystävä poistui neljä vuotta sitten Itsenäisyyspäivänä, häntä muisteltiin kynttilän kanssa.
Säkillinen kynttilöitä saisi olla mukana, jos joka siellä lepäävälle ystävälle kynttilän veisi. Nyt vietiin pari, äitiäkin tuli muistettua ja muisteltua niitä monia jouluja, jotka kaikki lapset perheineen yhdessä viettivät. Suostui se Joulupukki tulemaan lahjasäkin kanssa aattona, vaikka Pikkumies edelleen edustaa lapsipolvea yksinään.Veikeä tämä lapsen mielikuvitus: "Ei se Joulupukki kerkeä käymään kuin viidessä tai kuudessa kodissa, on se niin vanha. Mutta sillä on sitten niitä ihmisiä, jotka käy sitten niillä , joilla se oikea pukki ei ennätä!" Joten Mummi laittoi suun suppuun ja komensi Vaarinkin olevan höpöttämättä.
Huomenna juhlitaan itsenäisyyttä. Katsotaan Linnan juhlien pukuvalikoimaa, arvostellaan ja voivotellaan, kun ei enää mahtuisi tuohon tai tuohon pukuun, ikä painaa.Ja muistellaan aikaa, jolloin juhlittiin kotona suurella ystäväjoukolla, iltapukuun (kerran jopa upeaan aamutakkiin ...) ja korkkareihin sonnustautuneina tanssin ja hyvän musiikin kera. Tuostakin joukosta moni nyt juhlii toisessa ulottuvuudessa.

 Toivotan hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille !